maanantai 8. marraskuuta 2021

Marraskuun alkuun kuntosalia ja jopa vähän juoksuakin


Lokakuu humpsahti nopeasti ja marraskuussa alkoi pitkästä aikaa juoksukin kulkemaan. Olen yrittänyt aloittaa maltilla. Kävelyä ja salitreeniä. Pikkuhiljaa juostenkin.

Sunnuntaina tein kolmen tunnin pitkiksen maastopyörällä. Illemmalla vielä lähdin salille ja nyt pystyin tekemään paremmin jalkojenkin kanssa töitä. Maanantaina pidinkin sitten lepopäivän. Ehkä minun pitää pikkuhiljaa opetella iän mukaisiin palautumisaikoihin vaikka kuinka tekisi mieli mennä ja tehdä.

Tiistaina ennen töitä aamulenkille. Juosten. Otin Martan mukaan jotta olisi hyvä syy "lyhyeen lenkkiin", 33 minuuttia ja 4 km, sykkeet 130/145. Tuntemus oli todella hyvä ja yllätyin että sykkeet olivat noinkin korkeat. Ehkä vähän innostuin sillä keli oli aivan ihana, raikas, kuitenkin lämmin ja pimeää tietenkin. Illalla vielä kaverin kanssa ulkoilemassa. Patikointia pari tuntia ja sen päätteeksi makkarat nuotiopaikalla.

Lenkkikaveri

Keskiviikkona tunnin kuntopiiri  kahvakuulalla ja oman kehon painolla. Hyvä treeni. 

Torstaina uimassa. Perjantaina salitreeni, jalkapainoitteinen 50 min. Lauantaina uintitreeni, käsipainoitteinen. Sunnuntaina tuli tehtyä pihahommia joten lapiointi sai korvata salin ja kävin illalla juoksemassa, 60 min, 8 km avg 135 bpm. Mukavaa juosta vaihteeksi pimeään aikaan. Toki silloin pitää mennä pyörätietä pitkin ja asfalttia, mutta katuvalot valaisee ja maisemista saa ihan erilaisen fiiliksen.

Sunnuntain pitkis maastopyöräillen

Lueskelin Run for Fun -blogista Pian mietteitä miten treenaaminen muuttuu 50 + ikäisenä. Todella hyvä kirjoitus ja pisti kyllä miettimään omaakin tekemistä. Viime aikoina olen havahtunut kyllä siihen että oho, tässä mennäänkin jo lähempänä kuutta- kuin viittäkymppiä. Ehkä sen pitäisi jo näkyä tekemisessäkin. Olen tähän asti säästynyt pahemmilta rasitusvammoilta, mielestäni olen osannut treenata kroppaa kuunnellen. Tämäkin polvivaiva tuli ihan yllättäen vaikka se todella on pitkän ajan rasituksesta lopulta tullut. Sitä ei vaan lopulta kuitenkaan riittävästi kuuntele sitä omaa kehoaan. Tässä kohtaa tulee ikä vastaan, sillä palautuminen, aineenvaihdunta yms. rupeaa vääjäämättä hidastumaan. Vaikka Mattia ja Teppoa lainaten tuntuu että vauhti vaan kiihtyy !

Yyterin mänty

Miksi ylipäätänsä treenaan tällä hetkellä ? Kisoja ei ole näköpiirissä ennen ensi vuotta. Mutta tämänhetkinen tavoite on hyvinkin selkeä. Pitää saada akka kuntoon. Yhden haasteenkin asetin itselleni. Ennen juoksulenkkiä pitää lämmitellä ja heti lenkin jälken pikaiset venyttelyt. Muutos lähtee pienistä asioista. Sillä nyt rupeaa jo olemaan pakko tehdä viisaita ratkaisuja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti