Siirry pääsisältöön

Marraskuun alkuun kuntosalia ja jopa vähän juoksuakin


Lokakuu humpsahti nopeasti ja marraskuussa alkoi pitkästä aikaa juoksukin kulkemaan. Olen yrittänyt aloittaa maltilla. Kävelyä ja salitreeniä. Pikkuhiljaa juostenkin.

Sunnuntaina tein kolmen tunnin pitkiksen maastopyörällä. Illemmalla vielä lähdin salille ja nyt pystyin tekemään paremmin jalkojenkin kanssa töitä. Maanantaina pidinkin sitten lepopäivän. Ehkä minun pitää pikkuhiljaa opetella iän mukaisiin palautumisaikoihin vaikka kuinka tekisi mieli mennä ja tehdä.

Tiistaina ennen töitä aamulenkille. Juosten. Otin Martan mukaan jotta olisi hyvä syy "lyhyeen lenkkiin", 33 minuuttia ja 4 km, sykkeet 130/145. Tuntemus oli todella hyvä ja yllätyin että sykkeet olivat noinkin korkeat. Ehkä vähän innostuin sillä keli oli aivan ihana, raikas, kuitenkin lämmin ja pimeää tietenkin. Illalla vielä kaverin kanssa ulkoilemassa. Patikointia pari tuntia ja sen päätteeksi makkarat nuotiopaikalla.

Lenkkikaveri

Keskiviikkona tunnin kuntopiiri  kahvakuulalla ja oman kehon painolla. Hyvä treeni. 

Torstaina uimassa. Perjantaina salitreeni, jalkapainoitteinen 50 min. Lauantaina uintitreeni, käsipainoitteinen. Sunnuntaina tuli tehtyä pihahommia joten lapiointi sai korvata salin ja kävin illalla juoksemassa, 60 min, 8 km avg 135 bpm. Mukavaa juosta vaihteeksi pimeään aikaan. Toki silloin pitää mennä pyörätietä pitkin ja asfalttia, mutta katuvalot valaisee ja maisemista saa ihan erilaisen fiiliksen.

Sunnuntain pitkis maastopyöräillen

Lueskelin Run for Fun -blogista Pian mietteitä miten treenaaminen muuttuu 50 + ikäisenä. Todella hyvä kirjoitus ja pisti kyllä miettimään omaakin tekemistä. Viime aikoina olen havahtunut kyllä siihen että oho, tässä mennäänkin jo lähempänä kuutta- kuin viittäkymppiä. Ehkä sen pitäisi jo näkyä tekemisessäkin. Olen tähän asti säästynyt pahemmilta rasitusvammoilta, mielestäni olen osannut treenata kroppaa kuunnellen. Tämäkin polvivaiva tuli ihan yllättäen vaikka se todella on pitkän ajan rasituksesta lopulta tullut. Sitä ei vaan lopulta kuitenkaan riittävästi kuuntele sitä omaa kehoaan. Tässä kohtaa tulee ikä vastaan, sillä palautuminen, aineenvaihdunta yms. rupeaa vääjäämättä hidastumaan. Vaikka Mattia ja Teppoa lainaten tuntuu että vauhti vaan kiihtyy !

Yyterin mänty

Miksi ylipäätänsä treenaan tällä hetkellä ? Kisoja ei ole näköpiirissä ennen ensi vuotta. Mutta tämänhetkinen tavoite on hyvinkin selkeä. Pitää saada akka kuntoon. Yhden haasteenkin asetin itselleni. Ennen juoksulenkkiä pitää lämmitellä ja heti lenkin jälken pikaiset venyttelyt. Muutos lähtee pienistä asioista. Sillä nyt rupeaa jo olemaan pakko tehdä viisaita ratkaisuja.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yyterin uudet kuntoportaat

Nyt on meillekin valmistunut miltei omat kuntoportaat, sen verran on lähellä. Sopivasti pienen lämmittelylenkin päässä kotoa. Niiden valmistumista on jo odotettukin. Hyviltä vaikutti, askelmia on 106 ja pari tasannettakin välissä. Portaat huipentuvat mäen päällä olevaan maisematasanteeseen, josta aukeaa upeat näkymät kauas merelle ja Yyterin dyyneille. Viikko alkoi matkauinnilla, 2 km. Maanantaina uimahallissa oli ainakin heti iltapäivällä rauhallista uida, ei ollut ruuhkaa radalla. Keskityin käsivetoihin ja hyvältä tuntui, itsestä ainakin.  Tiistaina olin hierojalla joten illalla vain joogasin, jalat oli käsittelyn jälkeen mukavan kepeät. Keskiviikkona  päivällä jo 40 minuutin reippaalla kävelylenkillä koiran kanssa. Illalla sitten pitkästä aikaa karhuhallissa. Edellinen kerta taisikin olla keväällä ennen koronaa. Juoksuradalla lämmittelyn jälkeen lihaskuntoa. Kahvakuulaa, boxia ja kehonpainoharjoittelua. Koko selkäranka naksui ja paukkui tietyissä liikkeissä oikein kunnoll...

Uusia haasteita

Täällähän on ollut jo pidempään hiljaiseloa vaikka liikkuminen on koko ajan ollut aktiivista. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Koska lukijoita edelleen riittää niin ajattelin taas aktivoitua myös täällä blogissa. Tulevan vuoden haaste on myös senlaatuista että on syytäkin kirjoitella aiheesta muistiin. Kiikkustuoliin on tulossa aikamoista tarinaa. Viime talvena tuli eteen tilaisuus lähteä mukaan Rynkebyn matkaan. Osallistuminen piti päättää loppukesään mennessä ja aika kauan sitä mielessäni pohdin. Vaikka heti innostuin asiasta niin se mietitytti. Pystynkö tähän, kestääkö paikat jne. En kuitenkaan löytänyt tarpeeksi hyviä tekosyitä niin tässä sitä ollaan. Ensi kesänä 2027 olen mukana Team Rynkebyn Porin joukkueessa pyöräilemässä Pariisin. Team Rynkeby on eurooppalainen hyväntekeväisyys pyöräilyjoukkue ja nyt myös Porissa on omansa. Pyöräilemme kerätäksemme varoja AAMU Suomen lasten syöpäsäätiölle ja Sylva Ry:lle.

Isä

Mennyt viikko oli monin tavoin raskas sillä jätimme jäähyväiset isälle ja tuffalle.  Tuttulle, joka oli meidän lasten lempinimi hänelle. Tasan vuosi sitten vietimme hänen 75 vuotispäiviään. Mietin pitkään kirjoitanko aiheesta tänne. Ei ole kauankaan aikaa kun eräs uusi ystäväni juoksun tiimoilta toi oman näkemyksensä blogin kirjoittamisesta. Asiaa en ole siltä kannalta edes ajatellut, kirjoittamani blogi jää jonnekin tänne bittiavaruuteen elämään jälkikasvuni ja heidän lastensa luettavaksi. Toivottavasti. Ehkä he sitten ihmettelevät että mitä kaikkea se mummu oikein puuhasi ja harrasti. Isästä on jäänyt mieleen että hän tiesi kaikesta kaiken. Jos ei tiennyt jotain mitä kysyin niin sitten hän otti siitä selvää. Jossain vaiheessa hämmästelin oman mieheni vastauksia jos jotain kysyin. Olin tottunut siihen että toinen tietää ja osaa mutta ei se niin taida aina ollakaan. Tuffa on opettanut lapset veneilemään, kalastamaan, perkaamaan ahvenia ja tekemään vaikka mitä. Sekin...