Keskiviikkoaamuna olin seitsemältä jo menossa Porin metsään lenkille. Pari kilsaa lämmittelyä ja sitten loivaa ylämäkeä reippaasti vedellen, n. 200 m. x 8. Kavereita en saanut aikaiselle treenille, seuraa sain kuitenkin yllättäen kahdesta hirvestä! Ihmettelin puskista kuuluvaa ryskettä ja kun ne sieltä jonkin matkan päästä ilmeistyivät, yllätyin että ne olivatkin hirviä eikä peuroja. Kyllä nekin tuntui minua ihmettelevän. No, ne jatkoivat sitten matkaansa ja minä lähdin toiseen suuntaan kohti ylämäkeä. Lenkki oli hyvä, tuntui että vedot jaksoi hyvin loppuun asti. Keskiviikkoiltana vielä pienellä porukalla hiittitreeniä Kirvatsin nurtsilla. Pieniä liikkeitä, tehokkaita sillä yläkropan lihaksissa tuntuu seuraavana päivänä. Burpee, mun inhokkiliike, sillä ei luonaa minulta. Toisella kierroksella se jo rupesi ehkä tuntumaan oikealta burpeelta, luulisin. Siis edelleen tapahtuu kehitystä. Linkkuveitsi ei toiminut... Torstaina yllätin itseni olemalla maauimalan alta...