Enäjärven luontopolku

Sovimme kamun kanssa kiertävämme kuukausittain jonkun luontopolun, lähinnä Satakunnan alueella jotta reissuja voisi siten kutsua samalla niin muodikkaasti lähiliikunnaksi.

Syyskuussa patikoitiin kylläkin Vaasan Mustasaaressa. Svedjehamnissa Bodvattnetin luontopolku ja Sundomissa Ojebrevetin luontopolku.

Lokakuun retki tehtiin ihan lähellä.  Enäjärven luontopolku eli Haikarapolku on n. 4,5 km joten sopivan  lyhyt silloin kun ei ole liikoja aikoja. Nyt meitä hoputti illan hämärä, joka tähän vuodenaikaan aika nopeaan laskeutuu. Lähdettiin sen vuoksi vähän niinkuin äkkilähdöllä, päästiin ajoissa töistä ja tehtiin polun päähän treffit neljäksi.

 

Mukana oli tietenkin lämmintä juotavaa termarissa ja hyvät voileivät. Päivä oli kyseisenä päivänä ollut todella aurinkoinen ja kaunis joten illemmallakin oli keli vielä kohdillaan.

Vaikka minäkin asun kohteesta vajaan kymmen kilometrin päässä, olin ensimmäistä kertaa patikoimassa kyseistä reittiä. Joskus kyllä yritin mutta oli niin umpeenkasvanutta kohtaa etten päässyt alkua pidemmälle.

Enäjärvi on kokoluokassaan Suomen parhaita lintujärviä jossa pesii lähes 80 lajia.  Järven reunoilla on lintutorni ja toisella rannalla lava josta pääsee tarkkailemaan alueen linnustoa, maisemien lisäksi. Alue on todella rehevää joten siellä saattaa bongailla muitakin pikkuisia eläimiä.

Reitti oli alusta asti oikein hyvin merkattu, siihen siis oli panostettu. Muuten reitti oli aika huonokuntoinen joten toivotaan että sen kunnostus olisi tulossa piankin.

 

Etenimme aika reippaasti ja jouduinkin toppuuttelemaan kaveria että ehtisi tiirailla maisemia. Ympäröivä luonto oli erityisen kaunista, märkä keli teki syksyn väreistä voimakkaita. Jotenkin pidän tuollaisesta tiheästä metsästä joka on luonnontilassa ilman että oltaisiin siivottu risuja ja kaatuneita puunrunkoja yms. pois. 

Alusta asti polku oli paikoitellen huonokuntoista ja kun keli oli märkää, niin samalla myös liukasta. Varovaisesti piti edetä. Välillä mentiin neulaspolkua ja vähän soratietäkin pitkin, jonka me kyllä kiersimme ja suunnistimme suoraan pienen metsikön läpi. Siellä ei oikeastaan polkua ollut kuin siellä täällä mutta kun alue on tuttua niin puskettiin sitten vaan eteenpäin. Ihan välttääksemme tiellä menemisen. Pakko oli lopulta mennä pieni pyörätien pätkäkin että päästiin taas pitkospuille.

Kivuttiin myös lintutorniin, siinä oli yksi askelma puoliksi irti joten toivotaan sillekin korjausta. Jatkettiin sitten matkaa etsien sopivaa kannonnokkaa evästaukoon. Löytyhän sellainen joten pieni pysähdys matkan varrella.

 

Reitti on ehkä siitä omanlaisensa että aika pitkän matkaa mentiin niin lähellä kakkostietä että liikenteen melu kantautui metsään asti. Arkipäivänä tietenkin liikennettäkin on paljon. Onneksi ei koko aikaa kuunneltu autojen ääniä. Syvemmällä oli kyllä ihanan rauhallista. Minusta reitti oli oikein hieno, Nykyisessä kunnossaan ei sovellu huonojalkaisille eikä ihan koko perheen retkikohteeksi. Toisaalta kuitenkin luontopolku on lähellä jolloin sinne on helppo suunnistaa, voi lähteä vaikka bussilla. Pitkää siirtymää ei ole kun on jo polulla.

Evästauon ja varovaisen etenemisen kanssa aikaa meni vähän alle kaksi tuntia. Todella kiva reitti jonka pitää mennä uudestaan ehkä keväällä kun on erilaista kasvustoa ja kuivempaa keliä. Mikäli vesi olisi yhtään ollut korkeammalla olisi monessa kohtaa joutunut kahlaamaan vedessä.

Tässä vielä infoa lintutornista : 

https://www.satakunnanlinnut.fi/index.php?id=lintupaikkoja-enajarvi

Mahtava syysretki!

Treenitehdas tien päällä

Treenitehtaan ideoima Day on the Road starttasi lauantaina aamukasilta urheilukeskuksen stadionin kupeesta. Mukana oli valkun lisäksi kymmenen juoksijaa. Reitti oli etukäteen mitattu ja se koostui kahdesta 50 kilometrin osuudesta. Eka etappi päättyi muutaman pysähdyksen jälkeen Reposaareen ja sieltä sitten takaisin kaupunkiin.

Itsellä oli menoa yhdeltä päivällä joten en aikonutkaan juosta kuin kotiin asti, se sitten toteutuikin ihan hyvin. Kilometrejä tuli n. 35 ja kotona olin 12.55. No, vähän meni viimetippaan. Voimia olisi vielä ollut jatkaakin.

Lenkistä tuli joka tapauksessa pisin pitkään aikaan, viikon pitkis. 35,6 km ja 4,50 t. Ei huono treeni. Keskisyke 139.

Kieltämättä jälkikäteen vähän harmitti kun en lähtenyt muiden mukana Reposaareen asti, saldoksi olisi silloin tullut 50. Toivotaan revanssia ! Kanssani samaan paikkaan lopetti muutama muukin ja osa jatkoi eteenpäin. Useammallekin juoksijalle tuli tosi huikeita parannuksia omiin juostuihin kilometreihinsä. Paluumatkalle kaupunkiin lähti 3 juoksijaa, heidän taipaleensa riitti 70 kilometriin mikä oli aivan huikea suoritus sekin. Keli muuttui siinä vaiheessa jo aika sateiseksi ja pimeäksi muutenkin mustassa marraskuussa.

Juoksuun en sen kummemmin etukäteen tankkaillut, reppuun  mukaan evästä ja juotavaa. Banaania ja pari muffinssia ja oli jopa vihreitä kuulia. Taskussa oli geelinappuloita. Huolto pelasi mainiosti joten mitään ei tarvinnut itse kantaa mukana. Huoltopisteitä oli menomatkalla n. 10 kilsan välein, ihan sopivasti.

Tuo muffinssi oli uusi tuttavuus. Niiden vaikutusta on niin paljon kehuttu että kun käteen sattui pussi gluteenittomia sitruunamuffinsseja , oli pakko ostaa. Ihan ok tankkausherkku se olikin, sopivan pienikin.

 

Lähdössä jo sen verran oli päivä valjennut että otsalampunkin voi jättää repunpohjalle. Aika pitkälle päästiin kovan pulinan säestämänä. Juttua piisasi, puhekaverit vaihtoi välillä paikkaa ja samoin etuosa ja takaosa vaihtelivat järjestystä. Mukana oli yksi todellinen ultraaja joka varsinkin alussa jarrutteli vauhtia. Kärkihän lähti heti alkuun hurjaa menoa, tarkoitus oli pitää sellaista vauhtia yllä että jaksaisi sen 100 kilometriä. Hitaasta vauhdista johtuen myös vähemmän juosseet pysyivät hyvin matkassa.

Kelikin oli mainio, tuhruinen ja harmaa mutta muuten sopiva. Ei mitenkään liian kuraistakaan, hapekas sanoisin.  Lämpimästä marraskuusta johtuen ei ollut loskaa eikä kuraa eikä liukasta, vihreän vehreää, ainakin sorateiden reunoilla. Sorateitä mentiin alkumatka, se oli jaloille paljon mukavampaa kuin asfaltti.

Tässä vielä koko jengi koossa

Pitkis oli lähiliikuntaa parhaimmillaan. Mahdollisuus ultrakilometreihin ihan miltei kotiportilta. Ei ollut osallistumismaksuja ja palkinnoksi sai erittäin hyvän mielen.

Voin vain  kuvitella kuinka täpinöissään olivat ne jotka tekivät omia ennätyksiään!