Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kangasmättäät merkityt tekstit.

Vehnätön toukokuu

Flunssa on jo selätetty ja treenikausi hyvinkin aloitettu. Toissaviikko oli aika tiivis, juoksua ja bodycombattia. Sunnuntain pitkän lenkin jälkeen olikin aika voipunut olo joten päättelin että oli ehkä turhan rasittava viikko. Lepopäivät taisi jäädä väliin.. No tämä viikko alkoi sitten lepopäivällä. Sattumoisin viikko oli myös palauttava. Sadepäiväkin meni ihan leppoisasti, ei tarvinnut pakosti lähteä ulos. Vappupäivänä lähdimme hieman katselemaan mitä kaupungin torilla tapahtuu, upea ilma joten ihmisiä olikin sankasti liikkeellä. Wappumunkit tuli nautittua tyttären kanssa. ( Ojalan lihapiirakkaa en huolinut vaikka joillekin tuntui maistuvan...) Tänä vappuna on noita munkkeja maisteltu kyllä pariinkiin otteeseen. Iltapäivällä olikin sitten vuorossa tunnin leppoisa lenkki. Ajattelin ensin vaan vähän käydä hölkyttelemässä mutta kun tuonne Yyterin kangasmättäille pääsin niin siellähän olisi viettänyt tovin jos toisenkin. Näissä meidän maisemissa kyllä riittää juoksumaastoja vaikka m...