Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Juoksuhaaste2018 merkityt tekstit.

Kuinkas sitten kävikään...

Niinhän siinä kävi että lenkille ei joulun jälkeen päässyt. Flunssan luulin jo selättäneeni kun kuitenkin jouduin hakemaan lääkekuurin, poskiontelot menivät tukkoon. Sain kunnon penisilliinikuurin ja duactia. Jäi vain kaivelemaan kun uudenvuoden aatonaaton pitkä juoksu jäi väliin. Treenitehtaan Day on the Road piti olla loppuvuoden huipennus ja tavoitteenahan oli 35-50 km.  Tavallaan tunsin itseni ihan terveeksi kun kuuria oli takana jo kolme päivää. Viisaampia kuunnellen jätin kuitenkin juoksematta. Jotenka olin sitten huoltamassa muita juoksijoita. Sunnuntaiaamuna tasan klo 8 lähti 12 juoksijaa stadionilta kohti Reposaarta.  Koska keli oli nyt haastava, erittäin liukasta ja jäistä, reittiä muutettiin meneväksi pitkin pyöräteitä.  Näin tuli sitten suoritettua juoksuhaasteen kohta 27. Mene juoksutapahtumaan kannustamaan tai vapaaehtoishommiin. Mukanani oli Karhunkierrokselta saatu kello ja kilauttelin sitä ainakun vaan oli tilaisuus.  Toivottavasti...

Pitkospuilla fillarilla ja lenkkareilla

Lattomeren ultran  jälkeisenä aamuna oli taas aikainen herätys, kummipoika pääsi ripille joten piti kiiruhtaa kirkkoon. Jalat mahtuivat hyvinkin balleriinoihin vaikka edellisenä päivänä hieman varpaat turvoksissa olikin. Minkäänlaista isompaa vaappumista ei myöskään ollut askelissa. Hhmm, olikohan sitä nyt sitten kuitenkaan antanut kaikkea itsestään. Maratonin jälkeen oli paikat todellakin jumissa mitä nyt ei sanottavammin havainnut. Sunnuntaina sitten vaan huilittiin.  Maanantaina lähdin fillarilla töihin, yhteensä 38 km. Yritin pyöritellä kevyesti. Kuopus tuli viikkoa viettämään Vaasasta ja hänen kanssaan tiistaina läskipyörälenkille. Pitipä taas ottaa pieni kevyehkö iltapyrähdys, aikaa menikin likemmäs pari tuntia ja kilometrejä tuli 16. Pyöräilylenkki oli pitkästä aikaa virkistävää, rennosti mentiin helppoja Yyterin metsäpolkuja, joilta sitten suunnistettiin kohti Preiviikin retkeilyreittiin johtaville pitkospuille, leveää baanaa oli kiva pol...

Juoksuhaaste 2018

Osallistuin juoksuhaasteeseen ja ensimmäinen haaste suoritettu! Moikkasin vastaantulevaa lenkkeilijää, hän taisi vähän hämmentyä kun ei mitään vastannut. Olen myös lukenut ja kommentoinut blogeja, mm. Taivaanrannan juoksijaa ja   Hirveetä Menoa , siis sekin kohta suoritettu. Tässä juoksuhaaste joten mukaan vaan, ei mitenkään mahdottomia ja koko vuosi aikaa haastella itseään, Juokse pakkassäällä. Juokse lumessa. Juokse niin hitaasti, että rasitus ei ole kävelyä kovempaa. Tee polkujuoksulenkki. Osallistu juoksutapahtumaan . Juokse vähintään puolimaratonin matka, eli  21,0975 kilometriä. Juokse mäkivetoja.   Juokse portaita. Juokse joka päivä yhden kalenteriviikon ajan. Lenkkeile kaverin kanssa tai osallistu yhteislenkille . Juokse paikkaan, jossa et ole ennen käynyt. Juokse työmatka tai osa siitä. Jos et ole töissä, juokse vaikka kauppamatka. Juokse vauhtileikittelylenkki. Juokse rankkasateessa. Juokse vähintään tunnin ajan sellaista vauhtia, ett...

Vuoden eka lenkki, lyhyt ja pimeä

Uusi vuosi ja uudet tavoitteet. Viikko alkoi tiistaina salitreenillä, parin viikon tauon jälkeen. Keskiviikkona eksyin pitkästä aikaa bodycombattiin. Aivan mahtava fiilis. Potkuja joka suuntaan ja ne kulki hyvin, ihan kuin olisi ollut koivissa uusi vaihde. Nyrkkeilyosuus oli pitkä ja rankka ja se piti ottaa vähän varovaisesti. Mutta upeaa oli. Torstaina olin valmistautunut lähtemään suoraan töistä juoksemaan. Aikaslailla rankka alkuviikko töissä ja myös kyseinen päivä sitälaatua että pakko päästä metsään tuulettamaan korvainväliä. Rupesin vaihtamaan vaatteita kun huomasin ettei mukana ole kuin kahdet trikoot eikä lainkaan takkia. Hyvä minä. Ei kun kotiin ja seuraavana päivänä uusi yritys. En kotiutuessanikaan lähtenyt lenkille vaan kaffeelle kaverin luo. Sekin helppasi. Kyllähän tämä treeniviikko alkoikin hyvin taas, perjantaina olikin töissä mukana kaksi varustekassia. Vahingosta viisastuneena, jos olisi ihan karsea sadekeli voisin mennä salille. Aamusella kuitenkin jo oli sen...