Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Vuoden parhaat merkityt tekstit.

Mitähän tänäkin vuonna tuli tehtyä...ei ainakaan liikaa juostu!

Moneen vuoteen ei näin heikkoa ole ollut juoksurintamalla. Toisaalta kuluvana vuotena olen oppinut, pakostakin, kuuntelemaan enemmän omaa kroppaani. Sikäli vuoden saldo jää hyvinkin plussan puolelle.  Tammikuussa juoksua 18.5 km. Jalkavaivat sen kuin jatkuivat. Muuta liikkumista tein paljonkin. Loppukuusta aukesivat taas kerran uimahallit joten pääsi myös uimaan. Helmikuussa jo 28,5 km juoksua. Enemmän liikkuvuustreeniä muiden lisäksi. Maaliskuun kilsat peräti 36.7 vaikka podin myös ekan kerran koronan, mikä vaikutti tekemiseen. Huhtikuussa juoksua 50,4 km. Koronan jälkeen oli pitkään sykkeet kohollaan. Pääasiassa uintia ja pyöräilyä. Toukokuussa juoksua 68.4 km. Kesäkuussa 72.6. Heinäkuussa 78.8. Elokuussa 52.6. Syyskuuss a 33.1. Olen onnellinen että minulla on aivan yhtä hienot pyöräilymaastot, kuin juoksumaisematkin. Lokakuussa aloitin uuden valmennuksen, focus on siinä että saan itseni takaisin sellaiseen kuntoon, että pystyn mm. juoksemaan ja ylipäätänsä liikkumaan il...

Viime vuoden liikkumiset pakettiin

  Viime vuonna yritin liikkua monipuolisesti ja sen vuoksi myös juoksumäärät vähenivät aika laillakin. Alkuvuonna tuli ajallisesti paljon hiihtoa. Kevään mittaan yhä enemmän mukaan tuli maasto- ja maantiepyöräily. Alkukesällä ostin itselleni työmatkapyöräksi gravelin. No, kysehän on työsuhdepyörästä, hienoa että pääsin tällaiseen kokeiluun mukaan. Alkuvuodesta uiminen jäi oikeastaan hyvin vähälle, kesälläkään en avovesissä uinut ollenkaan märkäpuvulla, tai hyvin harvoin edes ilman sitä. Koska juoksukilpailuja ei ollut, niin tavoitteellinen treenaaminen jäi. En pitänyt sitä tärkeänä, vaan se että liikuin säännöllisesti ja monipuolisesti. Alkutalvesta juoksimme pienellä porukalla virtuaalisen Himos Winter Trail-kisan omilla poluilla. Se olikin tosi hieno tapahtuma. Talven paras virtuaalijuoksukisa Vuosi 2021 alkoikin sillä että koronan vuoksi oli uimahallit ja sisäliikuntahallit suljettuna. Kyllähän se vaikutti liikkumiseen. Samoin alkoi myös vuosi 2022. Hallit suljettu. Vuoden...