Nutsiin ei ole kuin nelisen viikkoa. Siis paljonkaan ei ole enään tehtävissä, ainakaan mitään dramaattista... Treenattu on, toivottavasti edes hieman oikeaan suuntaan. Metsässä on risteilty polkuja sinne tänne, mäkiä koitettu bongailla sen mitä täällä on löydettävissä. Onhan niitä löytynytkin. Yllättäen siis, jotenkin olen ajatellut ettei Porissa edes ole kunnon mäkiä mutta kyllähän niitä riittää ihan valikoitavaksikin. Runsaan kilometrin päässä jo löytyy Yyteristä ensimmäiset. Siellä on pari ihan mukavaakin vetopaikkaa. Porin metsässä on hyvät maastot ja mäetkin. Ruosniemessä jo sitten vähän pidempiä. Eihän noita voi ihan järisyttäviksi mainostaa mutta riittävät. Paremman puutteessa. Tulin siihen päätelmään ettei ehkäpä niin nopeustreeniä tai mäkivetojakaan tarvita. Yksinkertaista mäkijuoksua niin että tottuu noihin mäkiin, ja myös alastuloon. Samoin juoksu metsässä, kapeilla ja mutkaisilla poluilla. Niillä saa painella välillä kieli keskellä suuta ettei heti ole nokillaa...