Endorfiinejä / matkalla Pariisiin

Omat treenit on vähän muuttaneet muotoaan. Niistä ei nyt tarvitse liikaa stressata ja olla koko ajan menossa, rankemmat treenitkin voi ottaa hieman rauhallisempaan tahtiin. Tietenkin jos olisin tavoitteellinen treenaaja, noudattaisin edelleen orjallisesti kalenteria ja miettisin pääni puhki, miten ne toteuttaisin. Tuleeko tässä nyt sitten ilmi millainen liikkuja lopulta olenkaan. Olen käynyt yhteistreeneissä ja käynyt pienellä porukalla patikoimassa ja juoksemassa. Mutta liikkunut pääasiassa itsekseni. Nyt tämän epidemian vaan jatkuessa, on ruvennut enemmän miettimään omia valintojaan. Juoksemaan ja liikkumaan edelleen voi mennä, jos niistä haluaa jollekin ilmoitella niin tuo some on oiva keino. Sinne kun pistää päivän tuotokset  niin jo saa yhteisöllisyyttä ja kannustusta omaan tekemiseen. Ryhmiä riittää. Siitä some on todella hyvä. Kyllähän se edelleen on hyvä motivaattori, jotain pitää tehdä että voi siitä muille kertoa. Myönnän kyllä että some usein kannustaa liikkee...

Nyt on pakosti hidastettu kaikkea, kaikkialla, vielä en itse ole siinä vaiheessa että olisi täysi pysähtyminen mutta se saattaa tulla eteen ihan koska tahansa. Asun miltei maaseudulla, ainakin kaukana ihan ruuhkaisemmista asuinalueista. Viiden minuutin matka lähimpään metsään jossa ei ole ruuhkaa, ainakaan normaalisti. Kuljen työmatkani omalla autolla suoraan parkkihalliin, ei siis tarvitse pelätä esim. bussimatkoja. Etätyötä teen normaalistikin osan viikkoa, se ei siis ole mitään uutta. Toki aiheuttaa nyt myös muita järjestelyjä. Lähipiirissä on kyllä vanhuksiakin ja pieniä lapsia. Tietenkin koko maassa oleva poikkeustila mietityttää ja aiheuttaa toimenpiteitä minullakin. Eihän nyt ole vaihtoehtoja. Viime viikot ovat olleet todellakin erityislaatuisia, käytännössä miltei koko Suomi on suljettu tai ainakin hyvinkin pian niin tullaan tekemään.  Joku voi pitää omista treeneistä kohkaamista itsekkäänä , mutta koska blogini on lähinnä liikuntaan painottuvaa, niin jatkan...

Viikonlopun kisailut jäi sikäli päälle että olin ihan endorfiinipöllyissä pari päivää. En ole varma mahdoinko yölläkin juosta kasitien laitaa. Mutta se näissä kisoissa onkin parasta kun ne tuovat onnistuneita ja hyviä fiiliksiä, onhan yksilösuorituksetkin makeita mutta tällainen viestijuoksu, hyvällä porukalla on vähän erilaista kun saa hehkuttaa juoksuja ja onnistumisia muiden kanssa. Vaikka mielestään ei ihan nappisuorituksia olisikaan saanut niin se jää taka-alalle kun on hyvä porukka koossa. Kaikki ovat samanlaisessa pöllyssä juoksun jälkeen...no, jo ennenkin juoksua... Maanantaina pidin lepoa juoksusta ja tein koiran kanssa vähän pidemmän kävelylenkin. Siitä tuli pidempi kun en malttanut lähteä pois metsästä. Menin rauhalliseen tahtiin pitkin polkuja ja vähän vierestäkin, nautin ja nuuhkin metsää ja ihailin maisemia. Martta siinä samalla meni kuin duracellpupu pitkin poikin, ihan joka suuntaan. Tiistaina tein kympin rauhallisen lenkin, pk-vauhtia enkä niin...