Paras juoksumuisto

Jokin aika sitten eksyin Takomorunnersin sivuille ja ne vaikuttivat kiinnostavilta. 

Takomorunners on juoksijayhteisö, jonka tavoitteena on kannustaa kaikentasoisia juoksijoita liikkumaan yksin ja yhdessä. Takomorunners järjestää yhteislenkkejä, toimii mainosyhteistyössä juoksukisojen kanssa, testaa tuotteita ja vaikuttaa somessa ja blogimaailmassa. Takomorunnersin kautta voit löytää tietoa tapahtumista ja tuotteista, uusia juoksukavereita ja motivaatiota harjoitteluusi.

Minusta on hienoa että tuolla vaikuttaa siis aivan tavallisia, kaikenikäisiä ja tasoisia juoksuun innostuneita tyyppejä. Moni on vasta aloitellut juoksuharrastustaan ja kirjoittelee aiheesta Takomorunnersin bloggaajina. Kynnys on matalalla hehkutella omia tavoitteitaan ja onnistumisiaan. Joten siellä olen nyt minäkin. Takomorunnersin blogeja seuraamalla kyllä saa uutta virtaa omaan harjoitteluun. Viimeisin Takomon kirjoitushaaste on kirjoittaa parhaasta juoksumuistostaan. Otin siis siitä kopin ja kerron myös teillekin..

Ehdottomasti parhaat muistot ja fiilikset on viimevuoden Nuts Karhunkierrokselta. Juoksin siellä lyhyimmän matkan, 33 + kilometriä. Aikaa meni about 6,5 tuntia mikä sinällään on merkityksetöntä sillä silloin ei niin ajatellut sitä aikaa mitä siihen kului.

Kisa oli ensimmäinen polkujuoksukisani. Minulla nyt sattuu olemaan yksi ystävä joka on näitä polkujuoksukisoja kiertänyt jo enemmänkin ja sai taas kaverini ja sitten siis minunkin houkuteltua mukaan.  Häneltä on sitten saanut myös kullanarvoisia vinkkejä ja treeniapua Nutsille.

Eräs "Polkuguru" jolta kyselin neuvoja harjoitteluun antoi myös erittäin hyviä ohjeita. Se jäi mieleen että ensin taisi paukkua selkä, sitten pohkeet ja sitten reidet...en nyt ole ihan varma järjestyksestä mutta näistä johtuen panostin myös lihaskuntoon. Eikä noista vaivannut kisan aikana mikään paikka. Ainoastaan polvet olivat heikoilla loputtomissa alamäissä. Alamäkiä riitti ja olivat kyllä haastavia. Viimeinen kymppi oli jo aika vaivalloista etenemistä.

Valmistautuminen tähän kisaan oli tosiaan varusteiden ja muiden asioiden kannalta moninaista, kroppa pistettiin kuntoon päästä varpaisiin. Tietenkin loppusuoralla oli taas tuttu tunne että eihän sitä ole edes kunnolla treenattu ! Piti oikein laskea kilometrit ja olin siinä vaiheessa ihan tyytyväinen, jotain on tehty. Mäkijuoksua olisi kyllä pitänyt treenata enemmän...

Olimme varanneet mökin jossa asusteli sitten muitakin kisailijoita. Henkinen tuki tuli sitten viimeistään sieltä, jo kisojen konkareilta! Kävimme myös fiilistelemässä kun pisimmän matkan juoksijat tulivat ensimmäiselle huoltopisteelle. Meidän reissu alkoi sitten aamulla kun keräännyimme busseille joilla päästiin kisapaikalle. Siinä vaiheessa taisi jo jännittääkin. Päivä oli yllättävän lämmin joten nestetasapainosta piti huolella huolehtia. Lähdössä oli mahtava meininki, musa soi ja jännitys ihan kihelmöi ilmassa. Saimme jopa yllättäviä kannustajia matkan varrelle. Oli tosi mahtavaa kuulla matkan varrelta tuttujen kannustuksia.

Matkaan yritettiin lähteä maltilla. Maisemat olivat aivan mahtavia, aurinko paistoi ja kaikki juoksijat taisivat vaan hymyillä. Minusta tuntuu että minä ainakin hymyilin koko matkan, paitsi ihan lopussa niissä alamäissä..matkalle mahtui muutama soratien pätkäkin mutta pääasiassa polkuja, kivikkoisia ja juurakkoisia. Ylä- ja alamäkeä. Muutaman kerran tultiin alas miltei takaperin, köydestä kiinni pitäen. Varusteet olivat onneksi hyvät, ei tossukaan lipsunut. Keli oli onneksi kuiva.

Tuolla matkalla ei montaa juomapistettä ollut mutta kun ensimmäiselle päästiin niin se oli jotain aivan upeaa. Tarjolla oli juoman lisäksi keksejä, karkkeja, sipsejä yms. Minäkin maistelin sipsejä mitä nyt en uskaltaisi normikisassa suuhun laittaa mutta ai että ne olivat hyviä!

Juoksu oli täynnä hyvää fiilistä, mahtavia maisemia ja elämyksiä. Upeaa oli kun pääsi maaliin, poronkellojen kilkatus kuului jo kauan ennen maalisuoraa. Polvet ja varpaat olivat kyllä aika hellinä.

Seuraavana päivänä käytiin vielä fiilistelemässä Rukan huipulla, Valtavaaran takana näkyi Konttainen. Aika matka oltiin taivallettu. 

Varsinaiseen kisaraporttiin voi tutustua täällä NutsKarhunkierros2016

Tämän vuoden Nutsin reissu on 3 viikon päästä. Matka on sama. Kunto toivottavasti vähän parempi. Täsmätreeniä on ollut enemmän. Juoksu on ehkä helpompaa kun tietää reitin entuudestaan. Keli todennäköisesti tällä kertaa erilainen. Kuusamossa on lunta vielä montakymmentä senttiä. 

Lauantaina olisi HelsinkiCityRun. Eilen tein viimeisen herkistelyn ja sen alkaessa tuli taivaan täydeltä lunta..ihan hauskaa juosta toukokuussa lumisateessa. HCR:n jälkeen herkistellään sitten Nutsille. 

NutsKarhunkierros 2016

Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Valmistelut kisaan menivät oikein nappiin. Tankkaus onnistui ennen kisaa ja sen aikana.
NutsKarhunkierros ja 33 ja rapiat kilometriä. Aurinkoa ja lämpöä n. 20 astetta. Matkaa taivallettiin liki 6,5 tuntia.
Lähdimme Polkupimujen kanssa matkaan jo torstai-aamuna. Illalla myöhään olimme perillä Rukalla. Oli hyvä ratkaisu lähteä ajoissa, ehdimme kunnolla palautua automatkasta, nauttia Kuusamon maisemista ja rauhassa valmistautua kisaan.
Ensimmäisen yön vietimme naapurimökissä pariskunnan kanssa jotka olivat jo useampaankin vastaavaan kisaan osallistuneet. Heiltä sai kullanarvoisia vinkkejä ja jotenkin rauhoittavaa tietotaitoa, he lähtivät hieman pidemmille matkoille kun me ensikertalaiset.
Olimme katsomassa kun 160 km juoksijat lähtivät matkaan ja käytiin myös Oulangan kansallispuistossa fiilistelemässä kun nopeimmat saapuivat ensimmäiseen tankkauspisteeseen.
Kevyin askelin.

Ikinä en ole omaan kisaan näin perusteellisesti valmistautunutkaan...olen tehnyt talven lihaskuntoa, keväällä meni tovi fyssarin käsittelyissä, on käsitelty liki päästä varpaisiin. Kaikkea muutakin kremppaa hoidettu alta pois, jopa hammaslääkärissä viimetipassa hoidettiin yllättäen eteen tullut kipu. On popsittu magnesiumia, maitohappobakteeria ym. vitamiinia...niin ja muutama burana, kyllähän sitä on ehditty juostakin, treenattu poluilla ja metsässä, mäkiäkin etsitty ja sopivia löydettykin, mäkistä maastoa ja pitkää peekoota.
Varusteet oli kunnossa, maastotossut, juomareppu, kompressiotrikoot..geelit ja shotit, urheilujuomat kondiksessa. Ihmeellisiä kamoja tuli hommattua kuten avaruuslakana....
Viimehetken hankintoja vielä Rukalla urheiluteippiä ja energiapatukkaa.

Eniten etukäteen jännittikin miten riittää energiat ja miten kestää vatsa, juoksukuntoa ei tarvinnut epäillä. Kiitos maitohappobakteerikuurin vatsa oli kunnossa, ei ylimääräisiä pysähdyksiä sen vuoksi, energiaa ja paukkuja riitti koko matkalle. Geelin sijaan nyt kokeiltiin Powerbarin shotteja ja hyviksi todettiin. Pidin huolen että tuli otettua lisäenergiaa n.20 min välein, juomarepussa oli urheilujuomaa. Juomaa tuolla helteellä kuluikin n. 2,5 litraa. Sekä vielä vesipisteillä nautitut  vesikupilliset päälle.
Pohkeet kestivät eikä pelättyjä kramppeja tullut, toki vähän suolaa imeskeltiin matkalla.
Juomapisteitä meidän matkalla oli vain kaksi, niiltä sai raikasta juomaa ja kaikenlaista naposteltavaa...sipsejä, suolakeksiä, suklaakeksejä, rusinaa, banaania, karkkia....
Rukalta lähti bussikuljetus Juumaan Pikkukarhunkierroksen lähtöpaikalle. Sieltä lähdimme matkaan, pienikarhunkierros kierrettiin liki kokonaan ennenkuin lähdettiin kohti Konttaista ja sieltä Valtavaaran ylitse Rukalle.
Saimme myös yllättäen pienen kannustusjoukon mikä oli aivan mahtavaa, hieno tunne kun joku tuttu kesken reissun kannustaa ja tsemppaa.
Keksimme matkalla joukkueellemme, siis kolme tytsyä, nimen PolkuPimut ja hölkyttelimme matkaa yhdessä. Kaikille tämä oli ensikerta tuollaisissa maastoissa joten otimme rauhallisesti ja rennosti kun ei oikein ollut varmuutta mitä edessä tulee olemaan.

Etukäteen muita Pimuja taisi hieman jännittää riippusiltojen ylitys, hyvinhän ne sujui, viimeisimmällä  riippusillalla vähän oli ruuhkaa eivätkä kaikki juoksijat malttaneet olla niillä juoksematta. Kyydissä onneksi pysyttiin. Ylämäetkään ei kauheasti etukäteen jännittänyt koska oli tiedossa että ne voi kävellä, miltei kaikki ne kyllä kävelivätkin. Myöskin monet alamäet olivat niin jyrkkiä ja hurjia ettei muuta voinut kun kävellä nekin, osassa kohtia voi kyllä puhua silkasta laskeutumisesta... Kyllä silti sai myös ihan tarpeeksi juostakin.
Rappusia piisasi kumpaankin suuntaan, sekä ylös että alas. Polut olivat juostavia, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Kunhan vaan seurasi mihin tossunsa asetteli...yksinkään ei tarvinnut hölkytellä sillä muitakin tallaajia riitti, välillä mentiin tiiviissä jonossa tovin matkaa. Kunnioitusta herätti kun pitkänmatkanjuoksijoita tuli selkä edellä vastaan tai ohitteli meitä hitaampia.
Me kyllä taidettiin miltei kokomatkan hymyillä koska matka oli niin upeaa, haastavaa ja teknistä mutta mahtavaa ! Maisemia ehdittiin välillä ihailemaan, suurimman osan ajasta kyllä piti pitää katse polussa ettei lennä nokilleen. Muutamia kuviakin räpsittiin.

Konttaiselta kun lähdettiin alaspäin tosi haastavia ja jyrkkiä polkuja, rupesi polveni kiukuttelemaan, polven sivuun sattui aikalailla aina alaspäin mennessä. Taival hidastui jonkinverran viimeisillä kilometreillä. Eteenpäin kuitenkin mentiin. Varpaatkin rupesi olemaan tosihellinä.
Valtavaaralta kun viimeisiä rappuja laskittelin Rukalle ajattelin että nyt jäin kyydistä. Pian nousikin sitten kokomatkan pahin ylämäki. Siinä rupesi sitten selkiä tulemaan vastaan ja sain myös muut Pimut kiinni. Mielestäni tämä viimeinen nousu oli kaikista pahin. Ihan sileää sorapolkua mutta huhhuh se vei loputkin mehut.
Yhdessä kuitenkin PolkuPimut laskitteli viimeiset portaat ja hölkytteli maaliin !
Kaikilla yhtä leveä hymy kasvoilla.
Kaikenkaikkiaan tapahtuma oli ehdottomasti paras juoksukisa mihin minä olen osallistunut. Järjestelyt ihan ensimmäisestä ilmoittautumisesta asti hienot. Nutspoppoo on onnistunut luomaan tunteen että minäkin ihan uutena entisenä asfaltintallaajana kuulun samaan poppooseen. Viimeisenä vielä tuli sähköpostia jossa siinäkin vielä tuli sellainen olo että hei, nehän muisti mun nimen ja varmaan seurasi muakin koko matkan ajan. Moni juoksutapahtuma voisi ottaa mallia tästä poppoosta.
Varmasti tulemme tänne "polkutivoliin" uudestaan !
Senverran nutsi taidan olla, kuten myös muut pimut, että meitä ei kauan tarvinnut houkutella seuraavaan urakkaan...lokakuussa retkeillään vaarallisilla poluilla Kolin kansallispuistossa.
Matka siis jatkuu, joku puraisi ja pahasti !
Nyt treenataan polvia ja nilkkoja vahvoiksi, sekä odotellaan mitä varpaankynsille nyt tapahtuu....
Sunnuntaiaamuna vein Pimut fiilistelemään Rukan laelle, se näkymä viimeistään pysäytti kun katsoi että hemmetti, tuoltako me tosiaan tultiin !

Pimut matkusti takaisin Poriin sunnuntaina ja minä jäin Rukalle jatkamaan kesälomaani. Jalat on jo keventyneet ja mieli halajaa kummasti takaisin poluille!

Polkujuoksuja

Nutsiin ei ole kuin nelisen viikkoa. Siis paljonkaan ei ole enään tehtävissä, ainakaan mitään dramaattista...

Treenattu on, toivottavasti edes hieman oikeaan suuntaan. Metsässä on risteilty polkuja sinne tänne, mäkiä koitettu bongailla sen mitä täällä on löydettävissä. Onhan niitä löytynytkin. Yllättäen siis, jotenkin olen ajatellut ettei Porissa edes ole kunnon mäkiä mutta kyllähän niitä riittää ihan valikoitavaksikin. Runsaan kilometrin päässä jo löytyy Yyteristä ensimmäiset. Siellä on pari ihan mukavaakin vetopaikkaa.  Porin metsässä on hyvät maastot ja mäetkin. Ruosniemessä jo sitten vähän pidempiä.
Eihän noita voi ihan järisyttäviksi mainostaa mutta riittävät. Paremman puutteessa.
Tulin siihen päätelmään ettei ehkäpä niin nopeustreeniä tai mäkivetojakaan tarvita. Yksinkertaista mäkijuoksua niin että tottuu noihin mäkiin, ja myös alastuloon. Samoin juoksu metsässä, kapeilla ja mutkaisilla poluilla. Niillä saa painella välillä kieli keskellä suuta ettei heti ole nokillaan.

Ylös ylös..Porinmettässä

Alas ja pian takasin ylös...Jämin maastoissa

Ja taas ylös...

Pariin otteeseen olen tehnyt pitkää lenkkiä asfaltilla mutta jotenkin vaan sieltäkin huomaamatta siirtyy metsään. Metsä itsessään on ruvennut kovin houkuttamaan. Lähistöltä olen löytänyt useita uusia ja ihan tuntemattomia polkuja ja mielenkiintoisia paikkoja.
Välillä lenkille lähtö on tuottanut tuskaa ja alku ollut aika raskasta. Kun itsensä lopulta saa liikkeelle ja hetken on ollut metsässä ihaillen maisemia niin askel kummasti kevenee ja mielikin avartuu..olisikohan ne niitä endorfiinipaukkuja kenties ?
Nykyisin tulee paljon kuvattua lenkillä koska haluaa ikuistaa niitä hienoja hetkiä ja maisemia. Tunnelmatkin niistä toivoisin välittyvän.

Uudet asfalttitossut NB

Vanhat Niket

Varustepuolikin rupeaa hahmottumaan. Juomareppu on ostettu ja koekäytetty ja erittäin hyväksi todettu.  Camelbak marathon. Salomonin speedcrossit on jo kaapissa joten maastotossuja ei ole vartavasten tarvinnut ostaa. Nastakengätkin onneksi löytyy jos kelit niitä vaativat. Sykemittariin hommattu uusi patteri. Suunnittelin vielä investoivani kompressiotrikoisiin. Omat pohkeet tuntuu olevan aika kramppiherkät joten yritän sitäkin etukäteen minimoida. Ylämäet tekevät pohkeille tiukkaa.

Toivotaan että Rukalta lumet sulavat ennen Nutsia...

Yksi erittäin hyvä polkutreeni oli esikoiseni opastuksella Toukarin maastoissa. Hän ohjasti läskipyörää ja äitee hölkkäsi perässä, no välillä edelläkin. Upea maasto, todellista polkujuoksua, umpimettää ja kallioita jne. Runsaan parin tunnin lenkistä ei kilometrejä tullut kuin n, 15 joka osoitti sen että maastossa ei lujaa edetä. Lohduttavaa tavallaan. Onhan meillä Rukalla 7 tuntia aikaa, toivotaan että se riittää.

Lähdettiin ihan jostain pienestä poluntapaisesta hölkyttelemään. Kuvittelin meneväni pk-lenkille mutta läskipyörän perässä kun yritin pysyä niin ei se tainnut ihan peekoota olla. reipasta muttei liian kovaa, taisi syke nousta jo siitä kun lyhyin askelin koikkelehti polkuja myötäillen, välillä eteenpäin ja välillä sivusuunnassa ylös alas pomppien, tarkkaan sai seurata mihin tossut ohjaa. Mutta aivan mahtavat metsäfiilikset, maasto tosi haastavaa mutta sitähän nimenomaan on tulossa lisää.

Nyt viikonloppuna lähdettiin Jämille, siellä on maastot ihan kepeää ja tuttua kangaspohjaa mutta mäkiä löytyy harjun molemmin puolin. Tunnin verran siellä rennosti kierreltiin ja löydettiinkin sitten muutama hyvä mäkivetopaikka. Taktiikkamme oli kävellä mäet ylös ja hölkytellä alas. Viiden kerran jäleen vaihdettiin paikkaa ja taas samanlaista. Kävellen ylösmeno ottaa makeasti pohkeisiin ja hölkäten ylösmeno taas tuntui reisissä. Siis jos Rukalla todennäköisesti kävellään mäet koska ne saattaa olla hieman mahtavempia kuin täällä etelässä, niin..pohkeet tulevat olemaan erittäin kovilla.

Tänään olinkin vaihteeksi pyöräilemässä, eilisen mäkijuoksun jälkeen sopivaa paluttavaa. Parituntia ja n. 35 km. Huomenna taas tiedossa juoksua, rentoa peekoota ja sitä seuraavaksi taas pidempää mäkitunnustelua Ruosniemessä.

Näillä lähdetään Nutsia valloittamaan