Tuo maaginen viidenkympin rajapyykki ylitettin Sisilian auringon alla, Cefalússa. Varasimme matkan jo tammikuussa joten tätä oli odotettu pitkään. Cefalú sijaitsee Sisilian pohjoisrannikolla Välimeren äärellä. Asukkaita n. 14 000. Keskilämpötila Cefalússa lokakuussa on noin 23 astetta. Yleensä. Nyt vastassamme oli heti liki 30 asteen aurinkoinen päivä, sitä jatkui koko viikon! Lähtiessä oli jopa 34 astetta, merivesi oli n. 26 asteista. Finnair laskeutui Catanian kentälle tiistai-iltana seitsemän aikaan, matka jatkui vielä bussilla n. 200 km. Aurinkomatkojen oppaamme Maria oli kokoajan äänessä ja selosti kaikenlaista maasta yms. matka taittui siis joutuisasti. Ensimmäinen mieleenjäänyt asia olikin että emme on Italiassa vaan Sisiliassa. Sisilialaiset ovat hyvin ylpeitä juuristaan ja heillä on mm. oma lippunsa. Maria oli puoliksi Sisilialainen joten hän oli erittäin pätevä ja myös tosi miellyttävä. Ensimmäinen lomapäivä meni kierrellessä pitkin poikin kylää ja tutustuessa y...