perjantai 18. marraskuuta 2022

Korona tiputti taas kaiken miltei alkutekijöihin


Eipä voi sanoa että korona yllätti, se taisi olla vain ajan kysymys koska se iskee uudestaan. Ensimmäisen kerran sairastin sen jo maaliskuussa. Aika lievänä. Siitä huolimatta takaisin normitreenin pariin kesti aikansa. Sykkeeni oli aika pitkään hieman normaalia korkeammalla. Varsinkin juostessa. Oikeastaan olen nyt vasta syksyllä päässyt siihen entiseen hyvään juoksufiilikseen. Sellaiseen että perus juoksu on tuntunut kevyeltä ja kivalta.

Viikonloppuna kävin vielä toiminnallisessa treenissä ja joogassa. Sunnuntaina piti lähteä maastopyöräilemään mutta koska oli isänpäivä, lähdinkin hautausmaalle viemään kynttilän. Keli meinaan oli otollinen gravelille. Aurinko paistoi ja lämpöasteitakin oli tarpeeksi. Hieno lenkki, vaatteita oli muuten tarpeeksi päällä mutta loppumatkalla varpaat jo olivat kohmeessa. Matkaa tuli 36 km ja aikaa kului 1:51. Maanantaina kuntosalilla. Hyvä treeni olikin. Vähän sain lisättyä painoja. 


Sitten äkkiä samana iltana rupesi kurkkukipu vaivaamaan. Tiistain uinti jäikin jo väliin ja olo rupesi olemaankin ihan kunnolla kipeä. Vasta kolmas kotitesti näytti positiivista. Tiedän tartuntalähteen ja kaksi päivää siitä sain oireita.

Nyt sitten toivotaan ettei tauti pitkity ja pääsisi takaisin normi tekemiseen. Toivottavasti vielä tämän vuoden puolella. Valmentaja jo lähettikin tutun ohjeen, jossa neuvotaan miten lähteä uudestaan liikkeelle hengitystieinfektion jälkeen. 

Nyt on neljäs päivä meneillään ja tänään ei varmaankaan ole ollut kuumetta. Muuten olen aikalailla kipeä. Tänään on ensimmäisen kerran tullut tarve vähän puuhastella jotain, siitä kyllä tietää että paranemaan päin ollaan. Vähän jotain siivoilin ja totesin että kannattaa nyt kuitenkin siirtyä takaisin lepoasentoon. 



perjantai 11. marraskuuta 2022

Juoksu pimeässä metsässä aiheuttaa riippuvuutta


Kalenterissa lukee että polkujuoksu joten silloin on juostava ulkona vaikka olisikin säkkipimeää. Valaistu kuntorata ei ole vaihtoehto. Onneksi polut on tuttuja ja turvallisia niin ei ainakaan eksymisen vaaraa ole. Toivottavasti.

Siinä kalenterissa lukee oikeastaan polkujuoksua ryhmässä. Nyt ei ole sattunut yhteislenkkejä kyseisille päiville. Joten viime viikollakin suuntasin metsään yksin otsalamppuni kanssa. Kyllä se hieman aiheutti kihelmöintiä. Polkuja menee ristiin rastiin joten en lähtenyt ihan kauimmaisille reiteille. Otsalamppuni onneksi on ihan hyvä ja tarpeeksi tehokas. 


Lumonite compass R, 1200 lumenia. Päädyin siihen aikanaan sen näppärän koon vuoksi, lataus on helppo eikä mukana ole painavia akkuja. Sen saa näppärästi myös pyöräilykypärään. Lamppu on riittänyt minun tarpeisiini. Viime vuonna hommasin myös rintavalon. Kyseessä Avanto Chest Light, joka myös on ladattava. Näppärä, takin päälle puettava ja myös selässä hyvä punainen huomiovalo. Tämä ei kylläkään ole paras tuolla poluilla. Sopinee paremmin pimeille hiekkateille ja kadunpätkille joissa saattaa olla joitain katulamppuja. Koiran ulkoilutukseen ja lähinnä reippaaseen kävelyyn/sauvalenkkeihin. Juostessa valokeila jotenkin heiluu käsien edessä.

Viime viikon maastolenkin sykkeet olivat 131/150. Juoksu tuntui hyvältä vaikka sykkeet vähän korkealla olivatkin, liekö syynä tuo pimeys ympärillä. 78 min ja 8.3 km. Seuraavana aamuna kävin puolen tunnin palauttavalla kävelyllä. Pikku juttu mutta tuntui auttavan pieneen kohmeeseen.

Lokakuun juoksumäärä oli 30 kilsaa. Ehkäpä juuri sen verran etten unohda tuota jaloa taitoa.

Tämän viikon torstaina oli taas juoksun aika. Nyt sain mukaani juoksukaverin joten metsässä pomppi kaksi valopäätä. Rauhallinen liikenne oli poluilla, vastaan tuli ainoastaan pari heppaa ratsastajineen. Heilläkin oli hyvät valot ja heijastimet.

1:20:33, 9 km avg 132 bpm. Aivan loistava lenkki, nyt kyllä endorfiinit pitkästä aikaa hyrräsi. Tarkoitus oli juosta tunnin verran, sen verran kevyeltä tuntui että olisi voinut juosta vaikka kuinka kauan. Mikäli olisin ollut yksin ei lenkki olisi ollut näin hyvä. Tällaisia lisää!




tiistai 25. lokakuuta 2022

Virtaa ja energiaa treeneistä


Uudesta valmennuksesta alkoi nyt neljäs viikko ja olen nyt jo huomannut valtavaa kehitystä. Ensinnäkin minulla on paljon enemmän energiaa kuin pitkään aikaan, virtaa riittää treenin jälkeen muuhunkin kuin soffan pohjalle. Tajusin tämän asian vasta kun rupesin ihmettelemään kun koko ajan tartun asioihin heti eivätkä ne jää vain suunnitteluksi. Esim. niinkin arkisia asioita kuin siivoaminen.

Nyt rupeaa jo kroppa ja mielikin tottumaan siihen että palautumista todella tapahtuu. Kun sitä oivalsi väistämättä sen asian ettei koko ajan tarvitse karata jossain suorittamassa, on mielikin rauhoittunut ja tekeminenkin on rennompaa.

Porihalli on taas tullut tutuksi

Viime viikko koostui esimerkiksi kahdesta uinnista, niihin sisältyy 20 minuutin lihaskuntoharjoittelu ennen varsinaista treeniä. Kuntosalitreeni, spinning ja palauttavaa kävelyä. Viikonlopun toiminnallinen treeni ja juoksulenkki, jossa focus oli todellakin siinä että syke pysyy matalalla tasolla. Se ei ihan helppoa olekaan. Viikkoon sisältyi vain yksi juoksu, tämä valmennushan ei ole juoksuvalmennusta.

Sunnuntain pk oli maastossa, alkuun vartti lämmittelyä ja liikkuvuutta ennen varsinaista tekemistä. Mainset 45 minuuttia vaihtelevassa maastossa matalalla sykkeellä. Lähdin liikkeelle sen verran myöhään että otin otsalampun mukaan, se tuli tarpeeseen. Ensimmäinen lamppulenkki tälle vuodelle. Spooky fiilis vaikka maasto olikin tuttua. 

Pitkästä aikaa spinnipyörän päällä

Ensinnäkin poluilla syke on aina korkeammalla jo maastonkin vuoksi, pelkäsin myös että pimeys nostaisi sykettä pari pykälää. Olihan se aika mustaa ympärillä. Jossain vaiheessa keskellä metsää meinasi lamppukin hyytyä. Sain pidettyä sykkeen alhaalla, keskisyke 122, pari sykepiikkiä mukaan livahti. Aikaa meni kokonaisuudessaan 1:12:44, 6.66 km ja sykkeet 122/132. Vauhtihan oli hidas, sillä ei ollut merkitystä, tärkeää oli syke. 


Olen tyytyväinen juoksulenkkiin, sillä edelliskerralla en meinannut saada sykkeitä pysymään matalana.


sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Uuden äärellä, valmennuksen ensimmäiset viikot


Lokakuun alusta alkoi uusi valmennussuhde. Nyt en kurottele tähtiä taivaalta enkä haaveile ultramatkoista tai muistakaan äärisuorituksista. Tällä kertaa focus on lihaskunnossa ja sen tasapainosta, liikkuvuudesta ja  siinä että saan itseni hyvään kuntoon. Alkuvuodesta luulisin jo tietäväni, mikä tulee olemaan se kohde/tapahtuma mihin tähdätään. Nyt ei ole vielä mitään mielessäkään. Ei myöskään lajia.

Takana on nyt sitten kaksi viikkoa kalenteria. Käytössä on kätevä ja selkeä äppi, Training Peaks, sinne saan kalenterin ja sieltä seurataan minun tekemisiäni. Tiedot menevät suoraan garminista valkulle. Kätevää ja selkeää. Eikä pysty huijaamaan.

Syksyn uudet tuulet

Tekeminen aloitetaan oikeastaan aika alusta, tosi rauhallisesti ja todellakin niin että kehoa totutellaan monipuoliseen liikkumiseen. Määrätkään eivät ole huimia, esim. ajallisesti tai määrällisesti. Se on ollut vähän outoa kun on kuitenkin tottunut pitkiin suorituksiin. Ensimmäinen juoksu oli wallua ja siinäkin tuntui sykkeet karkailevan. Veikkaisin että harjoittelu tulee painottumaan matalasykkeiseen peekoohon. Tämän kyllä allekirjoitan, sillä omastakin mielestä sykkeet on pian vuoden verran olleet hippasen kohollaan. Viikon pidempi peekookin oli ekalla viikolla tunnin maastopyöräilylenkki.



Viikkoon mahtuu lihaskuntotreeniä, toiminnallista treeniä, uintia, joko pyöräilyä tai juoksua, kävelyä ja joogaa. Sekä selkeät lepopäivät. Uintia on ollut paljon, pelkkää tekniikkaa. Tunnit muodostuvat kuitenkin niin että perus uintiakin tulee siinä samassa kuin tehdään sitä tekniikkaa. Tällä hetkellä tuntuu että nämä uinnit ovat parasta koko viikossa. Opetus on ammattitaitoista ja innostavaa, tunti hurahtaa nopeasti ja tähän mennessä olen oppinut todella paljon ja samalla kokenut mahtavia onnistumisen elämyksiä.


Pikku hiljaa olen tottunut jo siihenkin että rauhassa hyvä tulee, määrä ja laatu ratkaisee. Jos sunnuntain treeni on 45 minuuttia kävelyä, niin ok, se on sitten sitä. I`m happy.


lauantai 24. syyskuuta 2022

Juokseminen ja sen tökkiminen


Tykkään juosta ja varsinkin metsässä. Vaikka alku on tahmeaa, tuntuu että puksutan vauhtiin päästyäni kyllä pitkäänkin. En vauhdilla mutta etenen. Viime aikoina kuitenkin olen helpommin lähtenyt fillaroimaan kuin juoksemaan.

Alkusyksystä onkin juoksukilometrit olleet vähäisiä. Tuntuu etten millään saisi itseäni juoksemaan sellaisia ”kunnon” juoksuja. Miten sen sitten määritteleekin. Lyhyille ja leppoisille vaan. Joskus tuntuu että kynnys on suuri lähteä yksikseen liikkeelle. Kun pyydetään lenkkiseuraksi ei ole mitään vaikeuksia lähteä mukaan.

Ihanan Epun kanssa juoksulenkillä

Puutarhahommia olen tehnyt innokkaasti pitkästä aikaa. Kun pihalla lapioi ja tonkii puskissa koko päivän iltaan asti, pieni piru vaanii olalla ja sanoo että pitäisi sitä vielä lenkilläkin käydä. Onnekseni en heitä kuuntele, ehkä joskus. Arkeen kuuluu paljon muutakin tekemistä, palkkatyöstä puhumattakaan. Joskus päivän sisätöissä istuneena tekisi hyvää lähteä juoksemaan ja joskus taas on viisaampaa ottaa ilta ihan leväten. Välillä onkin hiuksenhieno ero laiskuuden ja palautumisen välillä. Mutta entäs jos ensin töiden jälkeen lepäilee ja sitten syö ja sitten illalla vasta lähtee liikkeelle. Iltaurheilun jälkeen menee ilta pitkäksi, viimeistään unensaanti vaikeutuu. Kun illat pimentyvät, päivät myös lyhentyvät. Yhtenä päivänä kun on liikaa aktiviteettia turhan myöhään, tarkoittaa se sitä että seuraava päiväkin menee palautteluun. Vaikka kuinka luulisi tekevänsä helpon treenin.

Tuossa asiassa on ollutkin vähän oppimista, juoksumäärät eivät ole niitä tärkeimpiä. Kun vaihtaakin juoksulenkin pyöräilyyn niin vielä sen jälkeen on havaittavissa ajattelua ettei tuo fillarointi nyt ole mitään kunnon treeniä. Juosta sitä pitäisi että saisi sykkeet pilviin ja paikat juntturaan. Sitten se vasta olisi kunnon treeniä. Paidankin pitäisi kastua hiestä. Sama fiilis tulee uinnin jälkeen että onko siitä mihinkään. Jos pieni lenkki vielä illalla.


Mun aerobinen kynnys on juoksussa 124 ja fillarissa 118, anaerobinen 148 ja 145. Ne on testattu parisen vuotta sitten Teskussa. Viimeksi pyöräillessä olivat sykkeet 114/134, maastopyörällä 106/129. Joten toisaalta nuo pitkähköt pyöräilyt ovat ihan hyvää pitkäkestoista peekoota. 

Multa löytyy juoksutossuja jokaiselle vuodenajalle. Mutta löytyy myös polkupyöriä. Jospa nyt vain ilman liiallisia suunnitelmia jatkan pyöräilyä ja muuta liikkumista loppuvuoden. Juoksuun voisin paneutua aktiivisemmin taas keväällä.

Koska olen muutamaan kertaan, kantapään kautta, todennut omat rajalliset kapasiteettini ja niiden  rajallisuudet, päätin panostaa talvikauden lihasvoimaan ja kehonhuoltoon. Lokakuusta alkaen saan henkilökohtaisen ohjelman, jonka mukaan mennään ainakin kevääseen asti.




tiistai 13. syyskuuta 2022

Maastopyöräillen uusiin nähtävyyksiin


Paras keino saada itsensä ajoissa liikkeelle on sopia treffit jonkun kanssa. Syyskuinen lauantaiaamu vasta rupesi lämpenemään, kun esikoisen kanssa jo lähdettiin fillareilla kohti Reposaarta. Maastopyörillä tietenkin. Alun jälkeen oli ajeltava myös runsaan kymmenen kilsan verran maantien reunaa asfalttia pitkin. Keli oli kolea mutta muuten aamu oli mahtava, eikä pahemmin edes tuullut mikä ei ole ollenkaan itsestäänselvyys. Reposaaren pengertiellä aina tuulee. Pipon jo laitoin kypärän alle ja vähän vahvempaa trikoota shortsien alle.

Kyllä läskilläkin hyvin maantiellä polkee, mutta onneksi matka ei ollut liian pitkä. Toisenlaisella pyörällä se olisi taittunut huomattavasti nopeammin. Mun fätti ei todellakaan rullaile itsekseen tuollaisella suoralla.

Lontoon uimarannalta kohti Räpsöön takarantoja

Kierrettiin saari ensin ”maan puolelta” sahan kautta vierasvenesatamaan ja sieltä satamapuistoa pitkin Lontoon uimarannalle. Siellä pieni huoltostoppi. Uimarannalta löytyy siisti bajamaja, ei tarvitse puskissa könytä. Sitten lähdettiin etsimään sopivia polkuja. Linnakepuistosta löytyy polkuja ristiin rastiin, paikoitellen saa katsoa eteensä ettei vahingossa tipu alas juoksuhautoihin. Sieltä siirryttiin takarannan puolelle. Nyt polut muuttuivat vähän teknisemmiksi, kiviä riitti. Myös pelkkää kalliota, juurakkoa ja myös helpompaa metsäpolkua. Sanoisin että itselleni ihan sopivia reittejä, ei liian vaikeita. Kaveri aina välillä kävi suorittamassa vähän teknisempiäkin polunpätkiä. Siinä kohtaa minä taisin talutella pyörää. Vaikka reitti kulki paljon metsän keskellä, niin aina välillä poljettiin myös rantakallioille nauttimaan merimaisemasta. 

Reposaaressa sijaitseva Linnakepuisto on ihan tuttu paikka, mutta nyt löytyi myös oikein kunnon tykkikin. Siellä se tönötti hyväkuntoisena, oliskohan miltei käyttökuntoinenkin, metsän keskellä. Sen näki oikein hyvin reitiltä ja polku myös jatkui tykin juurelle. Enpä ole tuohon ennen törmännyt. Ilmeisesti alue on aidattu mutta ei meren puolella kyllä aitoja näkynyt. Olimme tietenkin sen verran uteliaita että mentiin katsomaan, takapuolella oli myös ovi. Se oli avoinna, siellä kuitenkin oli ihan pimeää. Kunnes äkkiä löytyi myös valokatkaisija. Sehän oli kunnon bunkkeri. Tyhjillään mutta hyvässä kunnossa, ummehtunuttta hajua lukuun ottamatta. Isot tilat. Vaikutti kunnon pommisuojalta. Olihan mielenkiintoinen paikka. 

Museoitu tykki löytyi metsän keskeltä

Kyseessä taisi siis olla Canet-tykki, jolla on järjestetty vielä 1980-luvun loppuun asti harjoitusammuntoja.   Tykki on edelleen paikoillaan museoituna, se on kunnostettu 2000-luvulla. Asian harrastajia aihe kiinnostanee enemmän. Paikka oli jossain Linnakepuiston ja Siikarannan välimaastossa, metsän keskellä. Fillarilla sinne eksyi ihan viereen.



Tykkiin tutustumisen jälkeen jatkettiin matkaa kallioita pitkin. Pian oltiinkin Siikarannassa ja leirinnän toisesta päästä puikahdettiin taas metsään. Siellä polutkin muuttui vähän teknisemmiksi, puita oli välillä polkujen poikki kaatuneena ja kenkien kastumiseltakaan ei välttynyt. Osin polut oli jo kadoksissa ja heinittyneet mutta muutaman harharetken kautta kuitenkin päästiin eteenpäin. Lopulta taas oltiin maantiellä ja loppumatka olikin asfalttia.

Kiva reissu, usein ei ole tullut Reposaaressa maastopyöräiltyä. Sieltäkin siis löytyy ihan hyvät polut ja maastot pyöräilyyn.  Tällä kertaa aikaa meni 2:45 ja 35.7 km.



sunnuntai 28. elokuuta 2022

Polkujuoksua yhteislenkillä

Kesän mittaan on ollut useita yhteislenkkejä poluilla. Kuitenkin huomaan ettei itselläni ole aina ollut aikaa osallistua. Mukamas. Usein on ollut jotain muuta aktiviteettiä ja sovittua menoa. Ehkä sen vuoksi myös juoksukunto on junnannut paikoillaan. Porukalla meno on yleensä paljon reippaampaa. Itsekseen juostessa tulee helpommin pysähdeltyä ja muutenkin hitaammin edettyä vähänkin teknisemmissä paikoissa.


Olen sentään muutaman kerran käynyt järjestetyillä juoksulenkeillä. Esim. Porin Latu ja Pori Trail Runners järjestävät säännöllisesti yhteislenkkejä polkujuoksijoille. Molempien yhteislenkit on tarkoitettu kaikille innokkaille, vauhti sovitetaan osallistujien mukaan. Yhteislenkit ovat maksuttomia, eikä niihin vaadita erikseen ilmoittautumista.

Itsekseni juoksen pääasiassa tutuilla kotipoluilla. Nepä ei kovin teknisiä taikka muuten haasteellisia maastoja ole. Yhteislenkkien mukana tulee käytyä vähemmän tutuilla ja ihan uusillakin poluilla juoksemassa. Niissä tapaa myös aina uusia kasvoja, vanhoja konkareita ja aina löytyy uusia innokkaita polkujuoksijoita.

Pori Trail Runnersin lenkki tällä viikolla oli Ruosniemi-Hyvelä akselilla. Keli oli lämmin, kesän todennäköisesti viimeisimpiä ”melkein” hellekelejä. Lämpöä oli vähän päälle 20 astetta ja aurinko paistoi. matkaan lähdettiin Ruosniemen koululta. Reitti ei ihan uusi ollut mutta olin pitkästä aikaa sillä suunnalla juoksemassa. Alkuun pätkä pururataa ennekuin sukellettiin metsään. Metsä oli elokuisen rehevää ja vihreää, vähän kosteaakin. Onneksi ei liian märkää vaikka sateitakin on ollut. Huomasin etten ole pitkään aikaan taas ollut tuollaisessa maastossa. Kapeilla heinikon keskellä olevilla poluilla piti tarkkaan katsoa eteensä, kuten oikeastaan melkein koko ajan. Polku oli juurakkoista ja varsin kivistä. Parissa kohtaa sileällä kalliolla epäröin pitääkö tossu, mutta Hokan Torrent ei petä. 


Reitin varrella tuntui olevan ihan tuttujakin paikkoja. Siellä suunnalla on siis ennenkin juostu. Nyt kun mentiin peräkanaa muiden perässä, ei oikeastaan maisemia ehtinyt ihailemaan. Maastokin toki vaati katseen pitämistä polussa. Loppumatkalla sentään pysättiin hetkeksi näköalaa ihailemaan ja nappaamaan sen pakollisen selfien. Tunnin lenkeillä ei oikeastaan lisäenergiaakaan tarvita, olen kuitenkin katsonut tarpeelliseksi ottaa vähän juomaa mukaan. Noshtia sekaan niin maistuu paremmalta kuin pelkkä hölskynyt vesi.

Syke oli käynyt aikalailla huipulla, enpä ihmettele sillä välillä meno oli ihan haipakkaa. Toisaalta juttuakin riitti, sen perusteella ei vauhti ollut kuitenkaan liian kova. Yhteislenkit yleensä on sovittu suurin piirtein tunnin mittaisiksi, jolloin ne eivät ole liian haastavia hitaammillekaan. Sen aikana matkaa tulee n. 8 km. Tällä kertaa lähdin lenkin päälle vielä uudestaan pienelle kierrokselle sillä vajaa pari kilsaa jäi kympistä.  


Ne loput vajaat pari kilsaa olikin sitten ihan pelkkää hidasta etenemistä. Koko lenkkiin meni aikaa 1:33:18, 190 km ja sykkeet 137/160 bpm.




maanantai 8. elokuuta 2022

Kesän juoksuja


Niin että miten ne juoksut on kesällä sujuneet. Hissukseen sanoisin. Ainoa tavoite on ollut että joka kuukausi tulisi vähän enemmän juoksua. Määrät onkin nousseet todella maltillisesti. Ehkä siitä johtuen etten ole koko ajan miettinyt juoksua, olen saanut kesällä tehtyä paljon muutakin. Pihalla on rakenneltu ja puutarhaa hoidettu ja niin edespäin. Olen myös tyhjennellyt viime vuosilta jääneitä maalipurkkeja, maalisutia on heiluteltu siellä täällä.

Kohta on syksy joten kuntosalitreeni pitäisi aloittaa ja pyrkiä jatkamaan sitä nyt ainakin vuoden loppuun. Toivottavasti innokkaana vielä sen jälkeenkin.

Todennäköisesti rauhallisesta tahdista johtuen olen säästynyt isoimmilta vaivoilta ja samaten rasitusvammoilta. Niiden kanssa onkin tahittu nyt jo syksystä alkaen. Toki olen nyt käynyt säännöllisesti myös hieronnassa.


Juoksulenkit ovat pisimmällään olleet runsaan kympin mittaisia ja ajallisestikin alle pari tuntia. Tuntuu että sykkeetkin ovat hiljalleen palaamassa normaaliin. Poluillekin on uskaltanut yhteislenkille kun tietää että jaksaa muiden vauhdissa. Toisaalta sen on varmaan sitä vaatinutkin että pääsee takaisin omalle tasolleen. Helposti sitä kuvittelee ettei jaksa ja jääkin sitten tavallaan alisuorittamaan omaa juoksuaan. Erään kaverin kanssa olen käynyt n. 6-8 km pituisilla waldniel-lenkeillä, siis n. 5 min juoksua ja 2 kävelyä jne. Se on ehkä sopinut itsellekin tähän kohtaan. Se on mielestäni myös auttanut siihen oman juoksukunnon palaamiseen. Sairastin lievän korona keväällä, mutta en usko että se pelkästään on pitänyt sykkeitä normaalia korkeammalla. 

Kyseisestä tekniikasta on viime aikoina riittänyt mielipiteitä. Toisten mielestä juoksijan pitää juosta eikä välillä kävellä. Toisten mielestä se taasen kuuluu yhtälailla juoksuun vaikka pätkiä kävelisikin. Ainakin se helpottaa esim. sykkeiden matalana pitämistä ja siten pystyy helposti pidentämään lenkitkin pidemmiksi. 


Eniten olen ehkä kaivannut vetotreenejä.  Pidän varsinkin lyhyistä vedoista, 100-500 m. Niitä pitäisi lisätä nyt niin nekään ei tuntuisi niin hirveiltä. Tiedän että ne sitten kehittävät juoksua kaikin tavoin. Ilman tavoitteitakin tekemisestä tulee helpompaa kun käy välillä ääripäissä.

Peekoota olen saanut paljon pyöräilyllä ja ne ovat samalla korvanneet monta pitkistä. Kesäkuussa juoksin 57 km. Heinäkuussa juoksin jo 80 km.

Hello Yytskä !

Eipä se ihme että paikat on pysyneet parempina, sillä eihän noilla kilometreillä ole paljon rasituttu. Aika radikaali muutos viime vuoteen, jolloin olin jo tässä vaiheessa vuotta juossut 350 km enemmän kuin tänä vuonna.


tiistai 26. heinäkuuta 2022

Kesä on parasta pyöräilyaikaa


Kelit ovat olleet otollisia pyöräilyyn. Kilometrejä tuli kesäkuussa 281.4. Maantie-, soratie- ja maastopyöräilyä. Juoksumäärät ovat sitten jääneet kovin vähiin. Heinäkuussa pyöräilyä 273 km.

Työmatkoja ei lopulta ole paljon tullut pyöräiltyä sillä teen paljon etätöitä. Kesälomallakin olin neljä  viikkoa. Kesä-heinäkuussa olin autolla töissä 7 krt ja fillarilla 3 krt. Muut päivät etänä tai lomalla. Siis kuitenkin ihan hyvä suhdeluku.

Muutamilla yhteislenkeillä olen ollut mukana ja niitä varmaan taas tulee enemmän tähän loppukesään.


Yksikseen pyöräily on kivaa, voi mennä minne tykkää ja omaa vauhtiaan. Kyllä parasta on silti yhteislenkit. Oli sitten yksi pyöräilykaveri tai kymmenen. Porukassa on aina hauskempaa. Silloin vain ajellaan sinne minne muutkin.

Popo ry, Porin Polkupyöräilijät, järjestää taas tänäkin kesänä yhteispyörälenkkejä. Nämä ovat kaikille sopivia, maksuttomia ja matalan kynnyksen reissuja. Matkaa tehdään rauhalliseen tahtiin lähiseutuun tutustuen. Nyt olin mukana kun suunnattiin kaupungista kohti Pihlavan Halssia. Halssi on idyllinen asuinalue josta löytyy vanhoja v. 1927 rakennettuja puutaloja, alunperin sahan työläisille tehtyjä asuntoja. Hieno paikka joka on myös minua tosi lähellä. Eipä siellä kuitenkaan ole usein tullut käytyä. Gravelilla reissuun tuli mittaa 41 km.

Leena fillarointiseurana

Erään kerran sain kotimatkalle tyttären ja suunnattiin vähän pidemmän mutkan kautta kotiinpäin. Sille työmatkapyöräilylle tuli mittaa sitten yli 60 kilsaa. Normi työmatka on suuntaansa 18,5 km. Käytiin tutustumassa lähistöllä sijaitsevaan kesäkahvilaan. Toukarintilaan joka on avoinna vain heinäkuun, muina aikoina tilauksesta.  Nautittiin vähän suolaista ja makeaa kahvin kera. Kiva paikka idyllisessä maalaismiljöössä jossa pääsi ihailemaan myös kanoja ja karitsoja, harmiksemme kanoilla taisi olla ruokatauko ja ne pysyttelivät sisällä.

Tyttären kanssa fillarilenkillä

Viime viikolla pyöräilin töihin kahtena päivänä. Taas oli vaihteeksi todella helteiset kelit. Toisena päivänä tuli pyöräiltyä vielä 12,5 kilsan matka Reposaareen joogaamaan Siikarannan kalliolle.

Joogaa rantakallioilla

Oli upeaa joogata meren pauhatessa vieressä. Merenkäyntikin oli melkoinen. Sen päivän kilsoiksi tuli 63.5.

Gravelilla olen Reposaaressa pyöräillytkin moneen kertaan. Se on sopivan pikkumatkan päässä. Kun siellä pyöräilet, ehdottomasti kannattaa poiketa Siikarannan leirintäalueelle. Se on juuri ennen varsinaista kylää. Siellä voi piipahtaa kioskille jätskille ja vaikkapa kallioilta suoraan mereen uimaan tai vain ihailemaan merimaisemaa. Siitä sitten jatkaa matkaa ja käy kiertämässä itse saaren ja sen nähtävyydet. Reposaaressa kaksi pääkatua on asfaltoitu mutta muut tiet ovat sorateitä. 

 

Töihin menossa kävin tsekkaamassa uuden patsaan 
joka on pystytetty Jyrki Kankaan muistoksi.




maanantai 11. heinäkuuta 2022

Porin Raasto, itsensä ylittämistä seikkailukisassa


Lauantaina kisailtiin multisporttia Porin Raastossa, Reposaaresta seikkaillen kohti Yyteriä. Voisin sanoa että kotikenttäetu. Upea kisapäivä kesän pahimmassa vesisateessa. Ukkosen vuoksi peruttiin pari vesiosuutta, myös kaikista viimeisin jossa olisi pitänyt vielä Yyterissä käydä hakemassa yksi rasti vesipatjalla. Siitä sai suurin osa kilpailijoista, tasapuolisesti, kahden tunnin aikasakon.

Tiedossa oli että vettä saattaisi tulla ja reippaasti. Joten siihen osasi varautua jo varustuksissa. Onneksi kesäsade, vaikka runsaasti tulisikin, on lämmintä. Järjestäjä suositteli tällä kertaa pyöräksi esim. cyclocrossia mutta päätimme lähteä fäteillä. Sade teki kelistä paikoitellen mutaisen ja muutenkin haastavan niin pyörävalinta oli meille ihan hyvä. Ehkä siinä hävisi vähän pyöräosuuksien nopeudessa mutta eipä se meidän tahtia haitannut.

Lähtötunnelmissa

Olin edellisenä vuonna samassa kisassa, joten tiesin vähän mitä odottaa ja mitä pitäisi pakata mukaan. Uimapatja oli uutta ja sellaisen kävin ostamassa suositusten mukaisena. Sen kanssa vaikeinta oli pakata se pyörään. Varusteissa oli myös pelastusliivit jotka lopulta parhaiten kulki mukana päälle puettuna ja sen päälle vasta reppu. Sadetakki oli repussa ja sitä kyllä tarvittiinkin. Vaikka kaikki vaatteet olivat valmiiksi märät, lämmitti takki ihan kivasti lopun fillariosuudella. Sekin oli lopulta litimärkä. Mielessä kävi että sen piti olla takki jolla voi kisata tuntureillakin kovissa sääolosuhteissa. Näissä länsirannikon sateissa se ei ihan kuivana pitänyt.



Kisan startti oli kymmeneltä. Ennen kuin päästiin liikkeelle, piti kyseinen uimapatja täyttää ja siitä jo sai aavistuksen että heti kastutaan. Se oli yllätys että prologi oli aika hurja. Sillä merenkäyntikin oli jonkinmoinen lähestyvän ukkosrintaman myötä. Uimapatjalla piti kauhoa läpi 4 karia eli siis pientä saarta ja hakea niistä rastit. Pisin ja pahin (sivulta puskevan aallokon vuoksi) matka oli parisataa metriä, yhteensä uimapatjailua tuli n. 500 m. Alku oli hankalaa, ei ihan ollut heti tekniikka hallussa.

Sen jälkeen alkoi itse seikkailu. Haettiin rasteja ja tehtiin questejä. Heti alkuun oli myös toinen haastava tehtävä. Kuljetettiin koivunrunkoa ja siinä välissä hypättiin satama-altaaseen. Sieltä tikkaita pitkin ylös ja siinäkin vaiheessa oli jo kivasti aallokkoa. Hauskin rasti oli kun soiteltiin toisillemme ohjeita ja haettiin vuoron perään rasteja pitkin saarta. Siinä vaiheessa alkoi vesisadekin.


Pahin rasti taas oli kun piti osata kiertää merimerkit ja laskea annetut luvut oikein. Ohjeet oli mutta taisin olla liian malttamaton ja siinä rastissa menikin eniten aikaa. Vettä satoi siinä vaiheessa runsaasti ja vilu rupesi kangistamaan jo sormetkin. Kun kaikki rastit oli tehty suunnattiin takaisin pyörille. Uimapatja piti vielä saada pyöräntankoon kiinni ennen kuin lähdettiin eteenpäin. Nyt satoi vettä vieläkin runsaammin. Tässä vaiheessa puin sadetakin. Edessä oli pyöräily Yyteriin. Matkalla muutama rasti noudettavaksi. Kun päästiin perille ja pyörien vaihtopaikalle, kuultiin että viimeisin uimapatjailu oli peruttu ukkosen vuoksi. Helpotus mutta ehkä vähän pettymys kun sitä jo oli odottanut. En sano että olisi innolla sitä odottanut, mutta se olisi ollut loppuhuipennus. Sen vuoksi viimeinen rutistus ennen maalia jäi vähän laimeaksi. 

Taivas veti synkäksi ja tämän viimeisen rastin ehti suorittamaan vain osa joukkueista

Maalin jälkeen käytiin autosta hakemassa saunakamppeet. Hetken istuttiin pakussa juomassa aamun haaleaa kahvia termarista, ennen kuin lähdettiin leirinnässä sijaitsevalle saunalle. Löylyssä tuli istuskeltua tovin lämmittelemässä. Sitten vielä syömään.

Aika upea fiilis kisan päätteeksi. Kaikki rastit suoritettiin, aikaa meni garminin mukaan 5 tuntia ja 9 minuuttia. Viralliseen aikaan tosin lisättiin se 2 tuntia kun ei päästy suorittamaan viimeistä rastia mereen, sieltä olisi vielä yksi kuittaus pitänyt hakea. 

Minä ja Marjo, RollingStones

Me olimme kamun kanssa hyvä tiimi, RollingStones. Nimi kuvaa meitä hyvin, vierivä kivi ei sammaloidu. Täydennämme toisiamme hyvin, toinen on rauhallinen eikä turhia murehdi etukäteen (minä), toinen taas vähän vilkkaampi ja taas miettii asioita enemmän ja ehkä välillä vähän liikaakin. Hän on myös koko ajan tsemppaamassa ja kyselemässä miten menee. Minä taas, mitä enemmän jännitän tai on haasteita, en niinkään pulise vaan enemmänkin vaikenen. Yhteistyö pelaa kisassa hyvin.

Mahtava päivä. Näitä kokemuksia kyllä muistellaan vielä kauan.



Toisen kuvan nappasi Eppu ja viimeisin on oma, sateessa ei tullut kaivettua puhelinta esiin kuvia varten. Muut kuvat @kuparrik

torstai 30. kesäkuuta 2022

Gravelin eka satanen


Kesäkuun päivät ovat olleet nyt niin helteisiä, ettei kovia liikuntasuorituksia ole tullut harrastettua. Sunnuntaiaamuna päätin extemporee lähteä pyöräilemään, sillä iltapäivällä olisi jo liian tukalat oltavat. Kello oli kymmenen kun sain varusteet kasaan ja lähdin eteenpäin. Aamupalaksi pari voileipää ja kahvia.

Mukana oli pullo urheilujuomaa, pyörälaukussa varoiksi trippi ja Noshtin energiamarmelaadeja. Rahaa jos vaikka jossain pysähtyy jätskille. Retken määränpääkin muodostui vasta matkan varrella. Olkapäihin ja naamaan sipaisin vähän aurinkorasvaa. Kotiin jätin lapun että olen poissa pari-kolme tuntia.


Suuntasin kohti Luviaa, ajattelin jos kaupungin kautta sitten takaisin. Lähdin kiertämään reittiä siis toiseen suuntaan kuin yleensä. Reitti oli kuitenkin ihan tuttu. Jossain vaiheessa mietin että menisinkö tänään ekan sadan kilsan pyöräilyni koskaan. Lämmin keli ei haitannut sillä pyöräillessä oli ihan sopiva tuulenvire. Liikenne oli rauhallista joten oli oikein mukavaa pyöräillä pitkin maanteitä. Pyöräillessä ei huomannut että lämpötila huiteli liki kolmeakymmentä. Pyrin tasaiseen tahtiin juomaan. Pysähtyessä heti huomasi että keli oli todella kuuma. 

Päätin pitää tauon Luvian Laitakarissa. Ensin ostin kupin kahvia ja munkin, sekä tripin. Sitä oli itselläkin mukana mutta taisi jo olla lämmennyt pyörälaukussa. Tietenkin myös se jäätelö oli ostoslistalla. 

Laitakarissa

Lähdin tyytyväisenä eteenpäin. Luvian pienessä keskustassa vähän arvuuttelin mikä se oli se kohta mistä pitäisi kääntyä. Viime hetkellä huomasin että reitti ei mennyt ihan nappiin mutta koska asfaltti jatkui lähdin sitten vanhaa Porintietä eteenpäin. Se jatkui ja jatkui kunnes asfaltti loppui. Onneksi olin  liikkeellä gravelilla. Jossain vaiheessa oli tarkistettava googlesta että olen kuitenkin menossa oikeaan suuntaan. Kyllä vaan. Sitten vaan poljentaa kunnes pääsisi ihmisten ilmoille takaisin. Onneksi soratie oli hyvässä kunnossa. Vihdoin kun pääsin ensimmäiseen kunnon risteykseen ja olin siinä vaiheessa ollut liikkeellä jo liki kolme tuntia, soitin kotiin että menee vielä hetki.

Vaihtoehdot olivat lyhemmässä tai pidemmässä reitissä. Meinasin ensin kääntyä lyhyemmälle reitille, sitten mietin että ei tässä mihinkään ole kiire. Tällä helteellä ei ole muuta menoa. Jatkoin siis kaupunkiin päin ja päätin että ajan tänään sen 100 kilsaa. Toki sitten jouduin tekemään pienen ylimääräisenkin kierroksen sen saavuttamiseksi. Onneksi söin sen munkin sillä eipä tuolla metsätiellä ollut baareja tai muitakaan kaffiloita. Ainoa mikä loppui oli juotava joten jouduin ensimmäiseltä kohdalle sattuneelta ärrältä ostamaan juomapullon kotimatkalle. 

Tässä kohtaa oli ihan hukassa...

Viimeisellä tunnilla tuntui kuuma pääsevän kypärän alle. Laskiskelin kilometrejä ja viimeisenä etappina oli Levon Fatijärvi, sen rantaan tuli 100,1 km. Pysäytin mittarin ja pulahdin järveen! Mahtava tunne monen tunnin pyöräilyn jälkeen. Siitä oli kotiin vielä kilsan verran. Aika upea pyöräilypäivä, matka meni hyvin ilman vaikeuksia vaikka oli todella kuuma ja aurinko helotti. Aamupala oli heikko tällaiseen retkeen mutta tuntui riittävän kun välillä pääsi tankkaamaan varastoja. Muutenkaan ei ollut yhtään paha pyöräilyreissu.

Seuraavana päivänä tein pienen 20 minsan joogailun joka oli juurikin tarkoitettu pyöräilijöille kehonhuoltoon. Oli hyvä. Illalla taas pyöräilyä gravelilla, nyt ihan palauttavaa vauhtia 2.5 tuntia ja 41 km.

Sataan kilsaan meni aikaa 5 tuntia, sykkeet 111/138.

Kesäkuussa on tullut pyöräilyä 281.4 km. Juoksua hurjat 72 km. Ehkä siihen vaikuttaa viimeisen parin viikon helteetkin...


maanantai 27. kesäkuuta 2022

JuhannusTriathlon


Ensimmäisen triathlonkisani jälkeen oli isot aikeet jatkoon, mutta korona sotki suunnitelmat. Sen myötä suurin innokkuus kilpailla laantui, lajeja on harjoiteltu siis vain yksittäin, juoksua, pyöräilyä ja uintia. Uintihan on koko ajan ollut se heikoin lenkki. Toki nyt olen mukana Tribabesin mahtavassa porukassa, jossa saattaa jonkin sortin triathlonkärpänen taas ehkä puraistakin.

TribabesFinland on jo muutamana juhannuksena järjestänyt jäsenilleen leppoisan juhannuskisan. Ei kilpailua vaan rennon ja hauskan ”kisailun”. Tänä vuonna pääsin mukaan tunnelmaan seuran jäsenenä. Matkoja oli valittavana kolme. Valitsin sprintin jossa uintia oli 600 m, fillaria 18 km ja juoksua 4.5 km.

Herrainpäivien uimakuoppa

Lähistöllä sijaitsevilla uimakuopilla kävin muutaman kerran uimassa ennen tätä kisailua ja uinti tuntui ihan hyvältä. Sujui paremmin joka kerralla. Hitaasti mutta ihan ok. Nyt oli tarkoitus mennä ihan fiilistelen ja jos tuntuisi pahalta niin matkoja voisi esim. tarvittaessa jopa lyhentää. Vaihtoehtona olisi ollut myös kokeilu jossa matkat olisi olleet vieläkin lyhyempiä. No, uinti ei kyllä nyt mennyt putkeen ollenkaan. 

Tässä vasta lähdössä positiivisella mielellä..


..ja kuinkas sitten kävikään...

Ehkä vähän yritin liikaa tai sitten en yrittänyt tarpeeksi. Uinti jäi yhteen kierrokseen eli 300 metriin. Se ei tällä kertaa ollenkaan ollut sujuvaa ja lopussa tuntui ettei happikaan kulkenut kunnolla. Koska voin, jätin toisen kierroksen uimatta. Näin jälkikäteen voisin sanoa että luovutin liian helpolla. Oman garminin mukaan uin 400 m ja siihen meni aikaa 9:41 ja sykkeet 121/136.


Pyöräosuus taas kulki kuin unelma. Jonkin verran tuuli, mutta se taisi vaan auttaa sillä meno oli ihan vauhdikasta. Menin kyllä koko ajan hyvää vauhtia, keskari oli 27.5 km/h. Matkaksi garminilla tuli 17.5 km ja aika oli 38 min. Reitti oli ennestään tosi tuttua, joten sai päästellä ihan rauhassa. Koska pyöräily meni kovaa oli sykkeetkin vähän korkeammalla ja sen huomasi heti juoksussa. Uinnin ja fillarin välissä meni niin kauan että syke ehti hyvin laskea.


Juoksun aikana jouduin kyllä useaan kertaan tasaamaan menoa pienillä kävelyosuuksilla. Jälkeenpäin katselin sykkeitä niin enpä sitten ihmettelyt. 4,5 km ja aikaa 30 min ja sykkeet 140/150. "Virallinen" kokonaisaika oli 1:29:12

Varusteiden kanssa ei ollut probleemia sillä sen yhden kisani läpikäyneenä, olin vähän kartalla millaista tulee olemaan. Ainoa että juoksuun en huomannut ottaa juomaa mukaan vaikka se oli valmiina. Eipä se olisi juoksua kyllä auttanut...


Mukavasti tällaisessakin kisailussa pääsi ihan oikeaan tunnelmaan. Lämmin ja aurinkoinen päivä kruunasi koko homman. Mukana oli 12 triathlonistia. Kokeneita ja varmoja, sekä aloittelijoita ja kaikilla varmaan oli ihan yhtä hauskaa !

TriBabes juhannustuulella!

Mainio aloitus Juhannuksenviettoon! 

(Tilannekuvat by Minttu V.)