Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella tykki merkityt tekstit.

Maastopyöräillen uusiin nähtävyyksiin

Paras keino saada itsensä ajoissa liikkeelle on sopia treffit jonkun kanssa. Syyskuinen lauantaiaamu vasta rupesi lämpenemään, kun esikoisen kanssa jo lähdettiin fillareilla kohti Reposaarta. Maastopyörillä tietenkin. Alun jälkeen oli ajeltava myös runsaan kymmenen kilsan verran maantien reunaa asfalttia pitkin. Keli oli kolea mutta muuten aamu oli mahtava, eikä pahemmin edes tuullut mikä ei ole ollenkaan itsestäänselvyys. Reposaaren pengertiellä aina tuulee. Pipon jo laitoin kypärän alle ja vähän vahvempaa trikoota shortsien alle. Kyllä läskilläkin hyvin maantiellä polkee, mutta onneksi matka ei ollut liian pitkä. Toisenlaisella pyörällä se olisi taittunut huomattavasti nopeammin. Mun fätti ei todellakaan rullaile itsekseen tuollaisella suoralla. Lontoon uimarannalta kohti Räpsöön takarantoja Kierrettiin saari ensin ”maan puolelta” sahan kautta vierasvenesatamaan ja sieltä satamapuistoa pitkin Lontoon uimarannalle. Siellä pieni huoltostoppi. Uimarannalta löytyy siisti bajamaja, ei tar...