Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Pääsiäinen merkityt tekstit.

Munakarissa eväsretkellä

Munakari Tänä pääsiäisenä on kyllä ilmat hellinyt. Lauantaina katselin kaukaa kun ihmisiä meni isoin määrin kohti Munakaria ja päätin että seuraavana päivänä minäkin lähden sinne tutustumaan ja otan eväät reppuun mukaan. Kyseiseen pieneen saareen ei normitalvina viime vuosina ole päässyt, nyt on pitkästä aikaa meri kunnolla jäätynyt. Kesällä sinne saattaa päästä kahlaten jos vesi on tosi alhaalla, ainakin puoli metriä normia alempana. Sunnuntaina kävin ensin juoksemassa viikon pitkiksen. Lähdin vaihteeksi metsään, polkujuoksua parhaimmillaan. Hyvää treeniä tulevaa kesää silmälläpitäen. Hokat olivat taas kyllä mainiot, vaikka polut olivat välillä tosi epätasaisia niin askel oli vakaa. Lauantain kolmen tunnin kävely oli tehnyt tehtävänsä, syke ei noussut 130 päälle oikein lainkaan. Keskisyke oli 124. Hämmästelin sykettä jo matkan aikana sillä normistihan poluilla on aina vähän korkeampi syke. Nytkään reitti ei siis todellakaan ollut tasaista neulaspolkua! 1,40 min ja n. 12 km...

Vetoja, lyhyistä pitkiin ja upeita kevätkelejä

Maanantaina katselin pitkin päivää pihalle auringonpaisteeseen. Työpäivä venyi turhan pitkäksi mutta ehdin  ulos vielä auringon paisteessa. Maanantain treeni oli 10 km peekoota. Pakkasen puolella oli keli, vähän tuulinen joten pistin ihan talvivermeet vielä päälle. Hyvä niin, tuuli oli kuitenkin aika napakkaa joten kylmää oli, kun pääsin pois vastatuulesta niin vähän helpotti. Jalkaan pistin hokat ja ne jotenkin oli ”kovat” asfaltilla. Kolmen kilsan jälkeen suuntasin metsään ja siellä ne olivat oikein mainiot. Koska öisin on ollut aikalailla vielä pakkasia olivat polut ja metsätiet hyvässä kunnossa, lumisia ja vähän jäätäkin välillä mutta hokat pitivät hyvin.  Pitkästä aikaa oli nautinnollista hölkkäillä lumisilla poluilla. Sininen taivas ja luminen maisema kyllä hiveli kaikkia aisteja. Tuli kyllä muutamaan otteeseen pysähdyttyä ja  nautittua maisemasta. Kiersin Yyterin kautta kotiin ja sielläkin lunta riitti. Lopulta kilsoja tuli vähän yli 11. ...

Pääsiäisviikko

Sunnuntai-illalla yllättäen ilmeni kiusallisia flunssantuntemuksia...Mielestäni en itseäni olisi kylmettänyt muttei se mikään ihme olisi, nämä kevätkelit saattavat olla petollisia. Lauantain pitkiksellä paistoi aurinko tosi lämmittävästi ja sekös heti pistää vähentämään vaatteita. Jossain vaiheessa taas huomaa että on vilu... No joka tapauksessa paripäivää meni kotona sairastaessa. Maanantaina siis ansaittu lepopäivä nuhaa potien. Tiistaina olisi ollut lyhyt pk-lenkki mutten arvannut lähteä vaikka kovin teki mieli... Keskiviikoksi oli luvassa valmentajatreeni stadionilla. Voimaa ja kimmoisuutta erilaisilla harjoiteilla. Mielenkiintoista. Hyvä treeni oli, mm. sellainen johon en ikinä olisi kuvitellut pystyväni. Tasajalkahyppyjä maisemakatsomossa...hyppien ylös,  9 porrasta x 10 kertaa. Ei ollenkaan paha. Vähän kuin boksihyppyjä. Mutta minulle uusia ja suoriuduin niistä hyvin. En edes kaatunut vaikka vähän pelkäsin että niin saattaisi tapahtuakin.. Siinä k...

Kurkunkarheutta

Kevät on edennyt vauhdilla. Viikot on menneet ahkerasti liikkuessa, juosta olisi ehkä pitänyt enemmän mutta intoa on riittänyt nyt salillekin vaihteeksi. BodyCombat on ihan viikon ehdoton treeni, siellä tulee aina hyvälle tuulelle! MoveIt...Ohjaajat ovat upeita tsemppareita ja kaikilla meillä on siellä niin mukavaa... Kävin viimeviikolla kokeilemassa kahvakuulaakin, sen jälkeen sitten suoriksi combattiin. On muuten hartiajumitukset pysyneet poissa. Keskiviikkoisin on käyty Katinkurussa yhteislenkeillä ja välillä taas oltu hierottavana fyssarilla. Pitäisi pikkuhiljaa tulla kondikseen tämä mummu ! Pääsiäisenä oli aivan mahtavat kelit vaikka alunperin lupailtiin sateita. Tuli pihalla haravoitua parina päivänä. Ehkäpä siinä hieman kylmäsin itseäni koska nyt on ollut kurkku tosikipeenä. Tämän päivän olen huilaillut ja tuntuu että tuo tauti ei ihan ole niskan päälle päässyt. Ei pitäisikään sillä lauantaina on Karhuviesti. Tulee vaikeuksia jos pitää löytää varajuoksija, niitä kun ei...