Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Luonnonperintökohde merkityt tekstit.

Patikkareissulla luonnonperintökohteessa

Merenkurkun kivikkoinen saaristoalue on Suomen ainoa luonnonperintökohde Unescon maailmanperintöluettelossa. Se liitettiin siihen vuonna 2006. Merenkurkun saaristossa on vielä jäljellä erämaan tuntua ja rauhaa sekä elämyksellisiä paikkoja odottamassa löytäjäänsä. Me teimme tällä kertaa lyhyemmän reissun, ihan erämaan rauhaa ei löydetty mutta sitäkin useampia luontoelämyksiä. Kamun kanssa lähdettiin perjantaina kohti Vaasaa ja Palosaarta jossa kuopukseni asustelee vielä hetken aikaa. Senpä vuoksi päätettiin nyt tehdä kauan suunniteltu tutustumisreissu Raippaluotoon. Viikonlopuksi lupailtiin sateita mutta taas kerran saatiin ulkoilla todella hienossa syyskelissä. Tarkoitus oli patikoida jotain pienimuotoista reittiä, vähän siihen malliin että miltä tuntuu. Kuksat ja eväät reppuun ja menoksi. Lauantaina aamupuuhastelujen jälkeen päästiin liikkeelle ja lähdettiin Brändööstä kohti Replottia. Keli oli sateinen , vähän tihuttelikin mutta perille päästessä jo selkeni ilmakin. Rannikk...