Mistä niitä endorfiinejä oikein saa

Satunnaisesti varmaan monella liikkujalla on aina joskus motivaatio hukassa. Treenata pitäisi ja on jopa kalenteriin merkattu milloin mitäkin pitäisi tehdä. Aina sekään ei toimi. On kiire, huono keli, huono päivä, huono olo, laiskottaa...ei ole kaveria kenen kanssa lähtisi lenkille jne.

Kun joskus treenasin ensimmäiselle maratonilleni, etsin huolella netistä itselle sopivan ohjelman ja sitä tuli hyvin noudatettua. Seuraavalla kerralla siitä ei tullut enään mitään. Suhtaudun ohjelmiin jokatapauksessa rennosti, tehdä pitää mutta pitää myös tehdä muutoksia jos siltä tuntuu. Kelikin ratkaisee joskus, pitkän lenkin voi kurjalla säällä lyhentää tai siirtää toiseen päivään. Tai jos vaan muuten on liian tiukka aikataulu tai eipä sitten juuri sinä päivänä nappaa. Kun tekee itselleen stressin kalenteriin merkatuista treeneistä, ei todellakaan lähde liikkeelle kuin hampaat irvessä. Silloin pitää jo pitääkin vaikka viikon tauko tarpeen vaatiessa. Tai edes muutaman päivän.

Kun on kaveri jonka kanssa sopii lenkille lähdöt tai muut treenit, ei olekaan niin helppoa luistaa kun on jonkun kanssa treffit sovittuna.Usein käykin niin että toista väsyttää mutta toinen innosta puhkuen vetää mukanaan, lopulta molemmat on tyytyväisiä. Huonon päivän kohdalla on tosi helppoa olla lähtemättä. Muutamia kertoja kun on juuri noista syistä jahkaillut ja pähkäillyt liian kauan lähteekö ulos vai ei. Yhtäkkiä onkin jo ilta taikka alkaa vesisade niin todella harmittaa ettei lähtenytkään. Välillä taas on ihan hyvä että ei ole sopinut kellonaikoja niin voi kipaista lenkille juuri silloin kun oma aikataulu antaa myöden.

Olen yrittänyt jotain lenkkejä tehdä aamuisin ennen töihin menoa. Uimatreenit on myös mukava tehdä aamulla. Senkin pitää jo illalla päättää lähteekö vai ei ja myönnän että siltikin sitä jahkailee aamulla että viittisköhän kuitenkaan. Aamutreenissä on se hyvä puoli että silloin on päivän treenit tehty ja kotona ehtii illalla puuhastella jotain muutakin. En todellakaan ole mikään aamuvirkku mutta aamutreenin jälkeen olo on kyllä paljon virkeämpi, mieli varsinkin.

Hyvä keino saada lisää intoa on hakea treenikavereita jostain ryhmästä. Ryhmäliikuntatunneilla on paljon jumppaajia yhdessä mutta se ei silti ole sellaista ryhmähenkeä mikä saa ylös soffalta silloin kun sinne uppoutuisi. Toki kun on hyvä jumppa tiedossa ja mainiot vetäjät niin aivan varmasti lähtee tunnille.

Olen nyt parisen kuukautta ollut treeniryhmässä jossa on pitkälti toistakymmentä wannabe-urheilijaa. Mahtava ryhmä joka tosiaan innostaa uusille leveleille. Valkku ohimennen mainitsi saavansa meistä endorfiinejä ja niinhän se on. Me kaikki valmentajaa myöten innostamme ja kannustamme toinen toisiamme. Uskon että kaikki saavat endorfiinejä ryhmätunneillamme, juoksulenkeillämme sekä tuolla somessa ja watsappi-ryhmässämme. Meitä on eritasoisia liikkujia, kaikilla on omat tavoitteensa ja tahtonsa kehittyä. Luulisin että miltei jokainen on itsensä jo ylittänyt jollain osa-alueella. Kaikkien naamalla näkyy vain tyytyväisiä ilmeitä.

 

Tuntuu hyvältä kun voi kannustaa kaveria vaikka sellaisessa jutussa mikä itselle on tutumpaa ja samoin saada kannustuksia itse, kun on saavuttanut jotain uutta.

Vaikka nyt noudatankin ihan itselle räätälöityä treeniohjelmaa ja teen treenit pääasiassa yksin, ja kun niistä välillä tulee kerrottua esim. watsappiryhmässämme, josta saa kaikenlaista, kannustavaa kommenttia niin se on hienoa. Samoin siellä tulee tsempattua muitakin, joten mielestäni se tuo potkua treeneihin. Meillä on kolme kertaa viikossa yhteistreenejä ja niissä varsinkin luodaan sitä yhteishenkeä.

Minusta onkin tärkeää tuo vuorovaikutus, vaikka jokainen ollaankin omilla tasoillaan, silti tuo yhdessätekeminen kannustaa ja antaa puolin toisin niitä hyvänolon tunteita, endorfiinejä.

Endorfiinejä ei siis tarvitse etsiä esim. pitkistä lenkeistä, joissa pääsee flow-tilaan, vaan niitä saa ihan pienistäkin asioista.

Tänään kävin hakemassa niitä hyvänolon tunteita pikältä metsälenkiltä. Kaveriksi sain Leenan treeniryhmästämme. Syksyisen kirpakka keli ja auringonpaiste. Aika upea aamunaloitus.

Endorfiinejä...

Viikonlopun kisailut jäi sikäli päälle että olin ihan endorfiinipöllyissä pari päivää. En ole varma mahdoinko yölläkin juosta kasitien laitaa.

Mutta se näissä kisoissa onkin parasta kun ne tuovat onnistuneita ja hyviä fiiliksiä, onhan yksilösuorituksetkin makeita mutta tällainen viestijuoksu, hyvällä porukalla on vähän erilaista kun saa hehkuttaa juoksuja ja onnistumisia muiden kanssa. Vaikka mielestään ei ihan nappisuorituksia olisikaan saanut niin se jää taka-alalle kun on hyvä porukka koossa. Kaikki ovat samanlaisessa pöllyssä juoksun jälkeen...no, jo ennenkin juoksua...

Maanantaina pidin lepoa juoksusta ja tein koiran kanssa vähän pidemmän kävelylenkin. Siitä tuli pidempi kun en malttanut lähteä pois metsästä. Menin rauhalliseen tahtiin pitkin polkuja ja vähän vierestäkin, nautin ja nuuhkin metsää ja ihailin maisemia. Martta siinä samalla meni kuin duracellpupu pitkin poikin, ihan joka suuntaan.

Tiistaina tein kympin rauhallisen lenkin, pk-vauhtia enkä niin katsellut mittaria. 

Hyvällä fiiliksellä. Matkaa kertyi 10,7 km, aika 1,10 . 6,30 keskivauhdissa oli keskisyke 135,

siis erittäin matala tuossa vauhdissa. Hyvä, kehitystä havaittavissa!

Keskiviikkona pitkästä aikaa vanhan tutun juoksuporukan kanssa Katinkuruun ja takaisin. Rennosti, yhdellä tietenkin vähän "keuli", joten mentiin välillä vähän reippaampaakin vauhtia. Hyvä lenkki kuitenkin ja kiva nähdä kavereita.

Torstainakin kävin vaivihkaa pienellä puolen tunnin höntsällä Porin mettässä. Iltaysiltä..no aika myöhäinen ajankohta mutta olin hakemassa tytärtä junalta joten sen varjolla piipahdin juoksemaan. Kävin pistelemässä muutaman mäkivedon. Piti mennä vähän eri mäkeen kuin yleensä, mutta siellähän oli vielä latupohjaa niin paljon ettei voinut ajatellakaan sutivansa niitä ylös.

Joten taas mentiin sitä pitkää ja loivaa ylämäkeä. Hyväksi havaittua. Perjantain pidin huilipäivän. Lauantaina tyttären kanssa aamulenkkisuunnitelma vesittyi kun molempia vähän väsytti. Käytiin puolenpäivän aikaan mukava 7 km lenkki, vähän vauhtileikittelyä ja tein yhden kilsan vedon. Vauhti oli 4.45.
Ensimmäistä kertaa oikein lämmin päivä, aurinko paistoi ja pipo vähän tuntui olevan liikaa.

Lauantaina vielä illalla lähdettiin koiran kanssa iltalenkille. Ihan kävelyä ja maisemista nauttimista.
Sunnuntaina sitten vaihteeksi pitkän lenkin vuoro. Nukuin rauhassa aamulla pitkään ja lähdin vasta lähemmäs yhtätoista. Olisihan se hyvä päästä lähtemään tosi paljon aikaisemminkin, olisi sitten lenkki tehtynä hyvissä ajoin. Mutta pitää näistä viikonlopun aamuistakin nauttia kun ei kerran minnekään ole kiire.
Aurinkoinen päivä, lämmintä oli ja liikaa oli vaatetta päällä. Saldoksi tuli 2,11 tuntia, 18,3 km. Keskisyke mainio 129.
Hyvä treeniviikko takana.

Näin keväisin on mahtavaa että on luonto lähellä, joka päivä voi piipahtaa metsään ihmettelemään miten luonto herää talven jälkeen. Todellista metsäterapiaa. Minun ei tarvitse lähteä halailemaa puita, vaikka se nyt tuntuukin olevan trendi. Metsä ja puut ovat minulle ihan lähellä ja olen toki huomannut metsän rauhoittavan ja positiivisen vaikutuksen. Luksusta että on ihan oma lähimetsä.

Ei peRrkele..

Eihän tästä tule yhtään mitään. Pelkkää haahuilua ja saamattomuutta. Hyvät treenisuunnitelmat mutta toteutus jää puolitiehen. Eilen illalla pakkasin kamat valmiiksi että käyn ennen töihin menoa pienen lämmittelylenkin ja päälle kunnon voimatreeniä. Arvatkaapa miten kävi. Muistaakseni olen muutamaankin otteeseen ajatellut aamulla nousevani ajoissa mutta kuitenkin sitten jäänyt loikoilemaan sängyn pohjalle, kun ei kerran ole pakko. Jos sitten töiden jälkeen...pyh.

Kerran viikossa on fysiotreeni mutta senkin jälkeen on 6 päivää vapaana. Joo, sain kyllä ylimenokauden ohjelman mutten oikein ole siihenkään vielä päässyt kiinni. Toki olen käynyt juoksemassa mutta kuitenkin on sellainen olo että ei ole mitään tehty.
Sitten lueskelee muiden treeniblogeja ja somepäivityksiä ja ihmettelee mistä hemmetistä niiden energiat kumpuaa ?
Kotona on miltei kokovuoden kunnon siivoilut tekemättä, on ollut vähän muita mielenkiinnon kohteita tänä vuonna. Nyt kun olisi aikaa puunata ei tiedä mistä nurkasta aloittaa joten se jää taas siihen. Todettakoon etten ole muutenkaan mikään himomoppaaja. Pari kertaa oli lähellä etten heittänyt mattoja pihalle mutta kun juuri sinä viikonloppuna paistoi aurinko...eihän siinä ollut vaihtoehtoja kun lähteä ulos.
Töissäkin on ollut suht hiljaista ja sekin tuntuu väsyttävän valmiiksi iltaa ajatellen. Toisaalta luulisi että kun on oikein hektinen työviikko niin väsyttäisi mutta silloin varsinkin riittää virtaa jota on hyvä päästellä lenkkipoluilla.

Pitäisi vaan olla valmiit treenit jonkun kanssa sovittuna niin tulisi lähdettyä ilman sen kummempia mietintöjä jaksaako vai ei. Nyt on sentään vielä hyvät kelit, ei ole liukasta eikä mitään märkää lumisohjoa tai jäätä, pimeää on arki-iltaisin mutta sitten pitää vain valita sellainen paikka missä on valoja matkan varrella, tai laittaa otsalamppu..

Pistin extemporee uuden juoksutakin tilaukseen joten katsotaan inspiroiko se lenkkipoluille.

Mutta mutta.
Tämän vuodatuksen jälkeen sain jostain virtaa ja lähdin töistä suoraan Porin mettään. Ensimmäisen polun päähän kun pääsi niin jo valtasi aivan mahtava hyvänolon tunne!

Neljä kilsaa peekoota ja sitten vauhtileikittelyä 5 x 200 m ja loppu palautellen !

Martta

Martta 8 vk

Kesä meni jo, yhtäkkiä onkin syksy tulossa !

Kesä tuntui silti pitkältä koska vietin kesälomani jo kesäkuussa, Olen silti parhaillaankin lomalla, vauvalomalla...viikko sitten haimme perheeseemme uuden jäsenen, Martan. Martta on tänään 2 kk täyttävä shelttityttö, Foxitar Masaliisafox alias Martta :)

Kaksi vuotta ehti vierähtää Peppin, edellisen shelttimme poismenosta ja nyt taisi sitten olla aika uudelle, sillä tämä tapaus tupsahti eteemme ihan yllättäen juhannusviikolla. Pikkuhiljaa olemme totutelleet taas koiranpentuaikaan, hänelle hommattiin omaan soppeen kaikkea mahdollista ja ulos rakennettiin aidat ettei tarvitse kokoajan vahtia minne Martta suuntaa menojaan. Tällä lomaviikolla on ihan rauhassa vaan totuteltu omiin ympyröihin, nyt rupeaa hänkin jo enemmän tutustumaan uusiin nurkkiin sisällä että ulkona. Esimerkiksi peili on ihmeellinen, sen edessä voisi kaveerata vaikka kuinkakauan. Hihnaan ei vielä ole totuteltu, sehän kutittaa ja hiertää...kunhan siihen päästään tutuiksi niin päästään ulkoilemaan. Martasta saakin sitten aina valmiina olevan lenkkikaverin !
Toivoisin että Martta saisi liikkeelle myös mieheni, hän kipeämmin tarvitsisi lenkkikaveria. Kyllä Martta on häneenkin jo saanut vipinää, parissa päivässä Marttaa varten nikkaroitiin hieno portti, normaalisti siihen olisi saattanut mennä pari kuukauttakin...

Kyllä kesän mittaan on lenkkeiltykin ihan mukavasti. Lokakuussa on edessä Kolin Vaarojen maraton ja senpävuoksi on pitänyt tossuja ulkoiluttaa säännöllisesti. Varusteita on hieman uusittu, Speedcrossien tilalle löysin Inovin roclitet, ihan hyvän tuntuiset mutta ne ei pidä vettä...hhmm..Pallaksen juttuja kuin lueskelin oli ihan pakko hommata vedenpitävä takki. Päädyin Salomonin bonattiin mutta nettikaupan törttöilyjen vuoksi tilasin eripaikasta Inovin vedenkestävän juoksutakin. Se on hyvän tuntuinen mutta epäilyttää onko kovin hiostava, se jää nähtäväksi. Taas totesin että tämä laji on parhaimmillaan aikamoista välineurheilua tämäkin. Mutta eipähän sitten voi syyttää varusteita kun sataa tai tuulee yms.

Painovoimatreeniä

Kyykkyä

Yyterin kankahilla

Mustikkapolku Yyterissä

Sateisia päivä on riittänyt mutta on sitä kauniitakin päiviä ollut, metsässä on käyty myös mustikassa ja mustikkaa siellä edelleen on mättäät pulloillaan. Superfoodia on saatu talvenvaralle.

Syksyisiä tunnelmia

Kaasmarkun luontopolulla

Tuli tutustuttua myös Kaasmarkun luontopolkuun, uskaltauduin mukaan uuteen ennaltatuntemattomaan juoksuporukkaan. KPK 24/7 on facessa toimiva yhteisö ja sen puitteissa meilläkinpäin järjestetään yhteislenkkejä johon nyt myös lähdin ensikertaa mukaan. Nyt oli pieni ryhmä koolla ja emme edes löytäneet mainittua polkua koska opaskyltti oli niin pusikkoon hautautunut että näimme sen vasta tulomatkalla. Siltikin lenkki oli ihan kiva näin ensikertalaiselle, sopiva vauhti ja matka. Mukavia samanhenkisiä "pintakaasuttelijoita". Varmasti osallistun toistekin.
Tuo kyseinen polkureitti pitää mennä joskus uudestaan.

Nyt viikonloppuna on tiedossa "korkeanpaikanleiri" keski-suomen maisemissa. Siellä on odotettavissa erillaista maastoa, mäkiä, mäkiä, portaita, hikeä ja kyyneliäkin kenties...en yhtään tiedämitä on tulossa mutta innolla jo odottelen rääkkiä !

Keskustelua on aiheuttanut viimeaikoina narsistiset liikkujat..miksi treenikuvia pitää jakaa somessa, olenko siis itsekeskeinen narsisti...huhhuh..

Itse saan liikkumisesta; luonnossa liikkumisesta ja varsinkin juoksusta sellaisia endorfiinipaukkuja että tulee ihan pakonomainen tarve jakaa muillekin kyseisiä fiiliksiä. Parhaintahan se on silloin kun on kaveri mukana jonka kanssa voi heti jakaa yhteiset kokemukset ja fiilikset, mutta aina sitä kamua ei ole matkassa joten silloin tuntojaan voi jaella kuvien kanssa. Joskus siellä saattaa oma pärstäkin vilahtaa..pointtihan on siinä että, toivottavasti,  niitä kuvia katselevat samanhenkiset tyypit jotka saavat samanlaisia kicksejä itsekin. Saattaapa olla että joku sohvaperunakin innostuu kun lähiympäristössä on pilvinpimein upeita paikkoja jotka voi kokea vain menemällä itsekin sinne, metsään, rannalle tai vain jonnekin baanalle...eihän sinne juosten tarvitse mennä, kävellenkin saa hyviä fiiliksiä samoista maisemista...

Superfoodia poskeen

#munympäristö #munmaisemat #endorfiinittalteen

NutsKarhunkierros 2016

Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Valmistelut kisaan menivät oikein nappiin. Tankkaus onnistui ennen kisaa ja sen aikana.
NutsKarhunkierros ja 33 ja rapiat kilometriä. Aurinkoa ja lämpöä n. 20 astetta. Matkaa taivallettiin liki 6,5 tuntia.
Lähdimme Polkupimujen kanssa matkaan jo torstai-aamuna. Illalla myöhään olimme perillä Rukalla. Oli hyvä ratkaisu lähteä ajoissa, ehdimme kunnolla palautua automatkasta, nauttia Kuusamon maisemista ja rauhassa valmistautua kisaan.
Ensimmäisen yön vietimme naapurimökissä pariskunnan kanssa jotka olivat jo useampaankin vastaavaan kisaan osallistuneet. Heiltä sai kullanarvoisia vinkkejä ja jotenkin rauhoittavaa tietotaitoa, he lähtivät hieman pidemmille matkoille kun me ensikertalaiset.
Olimme katsomassa kun 160 km juoksijat lähtivät matkaan ja käytiin myös Oulangan kansallispuistossa fiilistelemässä kun nopeimmat saapuivat ensimmäiseen tankkauspisteeseen.
Kevyin askelin.

Ikinä en ole omaan kisaan näin perusteellisesti valmistautunutkaan...olen tehnyt talven lihaskuntoa, keväällä meni tovi fyssarin käsittelyissä, on käsitelty liki päästä varpaisiin. Kaikkea muutakin kremppaa hoidettu alta pois, jopa hammaslääkärissä viimetipassa hoidettiin yllättäen eteen tullut kipu. On popsittu magnesiumia, maitohappobakteeria ym. vitamiinia...niin ja muutama burana, kyllähän sitä on ehditty juostakin, treenattu poluilla ja metsässä, mäkiäkin etsitty ja sopivia löydettykin, mäkistä maastoa ja pitkää peekoota.
Varusteet oli kunnossa, maastotossut, juomareppu, kompressiotrikoot..geelit ja shotit, urheilujuomat kondiksessa. Ihmeellisiä kamoja tuli hommattua kuten avaruuslakana....
Viimehetken hankintoja vielä Rukalla urheiluteippiä ja energiapatukkaa.

Eniten etukäteen jännittikin miten riittää energiat ja miten kestää vatsa, juoksukuntoa ei tarvinnut epäillä. Kiitos maitohappobakteerikuurin vatsa oli kunnossa, ei ylimääräisiä pysähdyksiä sen vuoksi, energiaa ja paukkuja riitti koko matkalle. Geelin sijaan nyt kokeiltiin Powerbarin shotteja ja hyviksi todettiin. Pidin huolen että tuli otettua lisäenergiaa n.20 min välein, juomarepussa oli urheilujuomaa. Juomaa tuolla helteellä kuluikin n. 2,5 litraa. Sekä vielä vesipisteillä nautitut  vesikupilliset päälle.
Pohkeet kestivät eikä pelättyjä kramppeja tullut, toki vähän suolaa imeskeltiin matkalla.
Juomapisteitä meidän matkalla oli vain kaksi, niiltä sai raikasta juomaa ja kaikenlaista naposteltavaa...sipsejä, suolakeksiä, suklaakeksejä, rusinaa, banaania, karkkia....
Rukalta lähti bussikuljetus Juumaan Pikkukarhunkierroksen lähtöpaikalle. Sieltä lähdimme matkaan, pienikarhunkierros kierrettiin liki kokonaan ennenkuin lähdettiin kohti Konttaista ja sieltä Valtavaaran ylitse Rukalle.
Saimme myös yllättäen pienen kannustusjoukon mikä oli aivan mahtavaa, hieno tunne kun joku tuttu kesken reissun kannustaa ja tsemppaa.
Keksimme matkalla joukkueellemme, siis kolme tytsyä, nimen PolkuPimut ja hölkyttelimme matkaa yhdessä. Kaikille tämä oli ensikerta tuollaisissa maastoissa joten otimme rauhallisesti ja rennosti kun ei oikein ollut varmuutta mitä edessä tulee olemaan.

Etukäteen muita Pimuja taisi hieman jännittää riippusiltojen ylitys, hyvinhän ne sujui, viimeisimmällä  riippusillalla vähän oli ruuhkaa eivätkä kaikki juoksijat malttaneet olla niillä juoksematta. Kyydissä onneksi pysyttiin. Ylämäetkään ei kauheasti etukäteen jännittänyt koska oli tiedossa että ne voi kävellä, miltei kaikki ne kyllä kävelivätkin. Myöskin monet alamäet olivat niin jyrkkiä ja hurjia ettei muuta voinut kun kävellä nekin, osassa kohtia voi kyllä puhua silkasta laskeutumisesta... Kyllä silti sai myös ihan tarpeeksi juostakin.
Rappusia piisasi kumpaankin suuntaan, sekä ylös että alas. Polut olivat juostavia, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Kunhan vaan seurasi mihin tossunsa asetteli...yksinkään ei tarvinnut hölkytellä sillä muitakin tallaajia riitti, välillä mentiin tiiviissä jonossa tovin matkaa. Kunnioitusta herätti kun pitkänmatkanjuoksijoita tuli selkä edellä vastaan tai ohitteli meitä hitaampia.
Me kyllä taidettiin miltei kokomatkan hymyillä koska matka oli niin upeaa, haastavaa ja teknistä mutta mahtavaa ! Maisemia ehdittiin välillä ihailemaan, suurimman osan ajasta kyllä piti pitää katse polussa ettei lennä nokilleen. Muutamia kuviakin räpsittiin.

Konttaiselta kun lähdettiin alaspäin tosi haastavia ja jyrkkiä polkuja, rupesi polveni kiukuttelemaan, polven sivuun sattui aikalailla aina alaspäin mennessä. Taival hidastui jonkinverran viimeisillä kilometreillä. Eteenpäin kuitenkin mentiin. Varpaatkin rupesi olemaan tosihellinä.
Valtavaaralta kun viimeisiä rappuja laskittelin Rukalle ajattelin että nyt jäin kyydistä. Pian nousikin sitten kokomatkan pahin ylämäki. Siinä rupesi sitten selkiä tulemaan vastaan ja sain myös muut Pimut kiinni. Mielestäni tämä viimeinen nousu oli kaikista pahin. Ihan sileää sorapolkua mutta huhhuh se vei loputkin mehut.
Yhdessä kuitenkin PolkuPimut laskitteli viimeiset portaat ja hölkytteli maaliin !
Kaikilla yhtä leveä hymy kasvoilla.
Kaikenkaikkiaan tapahtuma oli ehdottomasti paras juoksukisa mihin minä olen osallistunut. Järjestelyt ihan ensimmäisestä ilmoittautumisesta asti hienot. Nutspoppoo on onnistunut luomaan tunteen että minäkin ihan uutena entisenä asfaltintallaajana kuulun samaan poppooseen. Viimeisenä vielä tuli sähköpostia jossa siinäkin vielä tuli sellainen olo että hei, nehän muisti mun nimen ja varmaan seurasi muakin koko matkan ajan. Moni juoksutapahtuma voisi ottaa mallia tästä poppoosta.
Varmasti tulemme tänne "polkutivoliin" uudestaan !
Senverran nutsi taidan olla, kuten myös muut pimut, että meitä ei kauan tarvinnut houkutella seuraavaan urakkaan...lokakuussa retkeillään vaarallisilla poluilla Kolin kansallispuistossa.
Matka siis jatkuu, joku puraisi ja pahasti !
Nyt treenataan polvia ja nilkkoja vahvoiksi, sekä odotellaan mitä varpaankynsille nyt tapahtuu....
Sunnuntaiaamuna vein Pimut fiilistelemään Rukan laelle, se näkymä viimeistään pysäytti kun katsoi että hemmetti, tuoltako me tosiaan tultiin !

Pimut matkusti takaisin Poriin sunnuntaina ja minä jäin Rukalle jatkamaan kesälomaani. Jalat on jo keventyneet ja mieli halajaa kummasti takaisin poluille!