Polkuja pitkin poikin...

Kävimme Jämin maastoissa vielä toistamiseen, viimeinen pitkis ennen Nutsia tuli tehtyä. Nyt otin karttoja mukaan jotta löydämme oikeat reitit!
Lähdimme liikkeelle ajoissa, aurinko paistoi täysillä kun päästiin perille. Mikäs hienompi keli rennolle polkujuoksulle. Maastossa oli paljon muitakin liikkeellä tällä kertaa. Sudenpentuja vilisteli siellä täällä liki 200, sattui olemaan jonkinlainen kisa samoissa maastoissa. Myös koiravaljakoilla oli aktiviteettiä.
Matka aloitettiin nyt ihan kartan mukaan, uusitussa versiossa oli reittejä siirretty enemmän poluille, sehän on nyt ihan IN...polkujuoksu siis.
Maastohan siellä on helppoa mutta jonkiverran mäkisempää kuin täällä kotimaisemissa. Hurjat muistot jättänyt Niiniharjun nousu, 800 m. ei ihan niin hurjalta vaikuttanut mitä muisteli.
Paluumatkalla olivat maisemat harjun laella mahtavat.

Pitää tehdä tuollaisia juoksureissuja sinne vielä joskus myöhemminkin, ajomatkaahan ei tule suuntaansa  kuin tunnin verran. Eihän se tunnu miltään kun tajuaa että kolmen viikon päästä matkustetaan montasataa kilometriä että pääsee juoksemaan.

Tänään sain esikoiseni oppaaksi Ruosniemen poluille.
Hän on niillä reiteillä treenaillut maastopyörän selässä. Nyt oli tossuilla täyttä työtä,
voisipa sanoa että tämä oli sitä oikeaa polkujuoksua. Maisemia ei ehtinyt ihastella koska katseen piti kyllä jatkuvasti olla polulla.
Matka alkoi vanhaa junarataa pitkin kilometrin verran ja sitten päästiin poluille. Kantoja ja juurakkoja ja kalliota, mutkaisia äkkikäännöksiä, pientä nousua ja laskua jatkuvalla syötöllä. Keli oli kuiva ja aurinkoinen, märällä kelillä olisi vaarallisen liukasta. Välillä ylitettin soratie ja toinenkin ja taas polku sukelsi metsään.
Matkan pituudeksi tuli n. 10 kilsaa, vauhti oli kuten normaalinkin rauhallisen lenkin. Syke kuitenkin kohosi kivasti, askel pomppi ylös alas ja sivulta sivulle joten ei ihan pk-lenkki kuitenkaan.

Mutta erittäin hyvä juoksu. Täsmätreeniä. Tätä pitäisi sitten tehdä muutama tunti putkeen. Jes.

Kolme viikkoa vielä starttiin, eikä oikein edes jännitä tai ei edes kauhistuta. Ehkä mieli muuttuu tässä ajan mittaan. Nyt pitäisi vaan vähennellä treenejä ja lähinnä herkistellä. Laskiskelin ehtiväni vielä parit mäki- ja polkujuoksutreenit tehdä.

Varusteita täytyy seuraavaksi tarkistella, minulla on nyt kahdet uudet kompressiotrikootkin, pitkät ja lyhyet. Tänään oli testissä Salomonin lyhyemät ja hyvät oli. Saattaa kuitenkin joutua laittamaan pitkät ylleen sitten Rukalla, tuskinpa mitään hellejuoksua odotettavissa.

Tässä vaiheessa maltti on valttia!

Tällaisia polunvarsia on mukava katsella juoksun aikana

Valkovuokot kukkivat

Nyt pitää malttaa ainakin paripäivää pysyä poissa poluilta...

Polkujuoksuja

Nutsiin ei ole kuin nelisen viikkoa. Siis paljonkaan ei ole enään tehtävissä, ainakaan mitään dramaattista...

Treenattu on, toivottavasti edes hieman oikeaan suuntaan. Metsässä on risteilty polkuja sinne tänne, mäkiä koitettu bongailla sen mitä täällä on löydettävissä. Onhan niitä löytynytkin. Yllättäen siis, jotenkin olen ajatellut ettei Porissa edes ole kunnon mäkiä mutta kyllähän niitä riittää ihan valikoitavaksikin. Runsaan kilometrin päässä jo löytyy Yyteristä ensimmäiset. Siellä on pari ihan mukavaakin vetopaikkaa.  Porin metsässä on hyvät maastot ja mäetkin. Ruosniemessä jo sitten vähän pidempiä.
Eihän noita voi ihan järisyttäviksi mainostaa mutta riittävät. Paremman puutteessa.
Tulin siihen päätelmään ettei ehkäpä niin nopeustreeniä tai mäkivetojakaan tarvita. Yksinkertaista mäkijuoksua niin että tottuu noihin mäkiin, ja myös alastuloon. Samoin juoksu metsässä, kapeilla ja mutkaisilla poluilla. Niillä saa painella välillä kieli keskellä suuta ettei heti ole nokillaan.

Ylös ylös..Porinmettässä

Alas ja pian takasin ylös...Jämin maastoissa

Ja taas ylös...

Pariin otteeseen olen tehnyt pitkää lenkkiä asfaltilla mutta jotenkin vaan sieltäkin huomaamatta siirtyy metsään. Metsä itsessään on ruvennut kovin houkuttamaan. Lähistöltä olen löytänyt useita uusia ja ihan tuntemattomia polkuja ja mielenkiintoisia paikkoja.
Välillä lenkille lähtö on tuottanut tuskaa ja alku ollut aika raskasta. Kun itsensä lopulta saa liikkeelle ja hetken on ollut metsässä ihaillen maisemia niin askel kummasti kevenee ja mielikin avartuu..olisikohan ne niitä endorfiinipaukkuja kenties ?
Nykyisin tulee paljon kuvattua lenkillä koska haluaa ikuistaa niitä hienoja hetkiä ja maisemia. Tunnelmatkin niistä toivoisin välittyvän.

Uudet asfalttitossut NB

Vanhat Niket

Varustepuolikin rupeaa hahmottumaan. Juomareppu on ostettu ja koekäytetty ja erittäin hyväksi todettu.  Camelbak marathon. Salomonin speedcrossit on jo kaapissa joten maastotossuja ei ole vartavasten tarvinnut ostaa. Nastakengätkin onneksi löytyy jos kelit niitä vaativat. Sykemittariin hommattu uusi patteri. Suunnittelin vielä investoivani kompressiotrikoisiin. Omat pohkeet tuntuu olevan aika kramppiherkät joten yritän sitäkin etukäteen minimoida. Ylämäet tekevät pohkeille tiukkaa.

Toivotaan että Rukalta lumet sulavat ennen Nutsia...

Yksi erittäin hyvä polkutreeni oli esikoiseni opastuksella Toukarin maastoissa. Hän ohjasti läskipyörää ja äitee hölkkäsi perässä, no välillä edelläkin. Upea maasto, todellista polkujuoksua, umpimettää ja kallioita jne. Runsaan parin tunnin lenkistä ei kilometrejä tullut kuin n, 15 joka osoitti sen että maastossa ei lujaa edetä. Lohduttavaa tavallaan. Onhan meillä Rukalla 7 tuntia aikaa, toivotaan että se riittää.

Lähdettiin ihan jostain pienestä poluntapaisesta hölkyttelemään. Kuvittelin meneväni pk-lenkille mutta läskipyörän perässä kun yritin pysyä niin ei se tainnut ihan peekoota olla. reipasta muttei liian kovaa, taisi syke nousta jo siitä kun lyhyin askelin koikkelehti polkuja myötäillen, välillä eteenpäin ja välillä sivusuunnassa ylös alas pomppien, tarkkaan sai seurata mihin tossut ohjaa. Mutta aivan mahtavat metsäfiilikset, maasto tosi haastavaa mutta sitähän nimenomaan on tulossa lisää.

Nyt viikonloppuna lähdettiin Jämille, siellä on maastot ihan kepeää ja tuttua kangaspohjaa mutta mäkiä löytyy harjun molemmin puolin. Tunnin verran siellä rennosti kierreltiin ja löydettiinkin sitten muutama hyvä mäkivetopaikka. Taktiikkamme oli kävellä mäet ylös ja hölkytellä alas. Viiden kerran jäleen vaihdettiin paikkaa ja taas samanlaista. Kävellen ylösmeno ottaa makeasti pohkeisiin ja hölkäten ylösmeno taas tuntui reisissä. Siis jos Rukalla todennäköisesti kävellään mäet koska ne saattaa olla hieman mahtavempia kuin täällä etelässä, niin..pohkeet tulevat olemaan erittäin kovilla.

Tänään olinkin vaihteeksi pyöräilemässä, eilisen mäkijuoksun jälkeen sopivaa paluttavaa. Parituntia ja n. 35 km. Huomenna taas tiedossa juoksua, rentoa peekoota ja sitä seuraavaksi taas pidempää mäkitunnustelua Ruosniemessä.

Näillä lähdetään Nutsia valloittamaan

Pokaali

Nämä kesän kelit on olleet aika vaihtelevia, välillä sataa vettä ja tuulee ja välillä saattaa olla päivän pari hienompaa kesäkeliä,..kunnes taas kylmenee. Ei ole tarvinnut sortseja paljon käyttää.

Juoksulenkkejä on kuitenkin saanut hyvin soviteltua sateisten päivien lomaan. Jazz-hölkkään tuli osallistuttua parin vuoden tauon jälkeen. Onneksi näin sillä tänä vuonna sain jopa oikean pokaalin kakkos-sijan kunniaksi! Enpä ole moista ennen saanut, huolimatta siitä että sarjassani oli tällä kertaa kolme osallistujaa niin tosi makee juttu. Juoksukaverini saikin sitten omansa kolmos-sijasta.

Nämä pokaalitkaan ei tulleet ihan kuin "manulle illallinen" sillä tuloslaskennassa oli jotain hämminkiä eikä sarjassani ensin annettu kuin 1. palkinto. Kamuni kehoittivat minua kysymään mistä moinen johtuu. Pienen odottelun jälkeen sainkin minulle kuuluvan palkinnon ja olinkin sitten ikionnellinen! Kolmannen palkinnon vein sitten kotimatkalla kaverilleni.

Kannatti siis olla tiukkana ja odotella lopputulosta ! Olen tyytyväinen aikaanikin joka oli 43,45 matkana oli 7,7 km.
Keli oli tänä vuonna melko lämmin ja aurinko paistoi paikoitellen aika kuumasti. Vauhti oli tasainen ja olo mainio, pieni loppukirikin irtosi suhthelposti. Kirjurista lähtevä reitti kulkee jazz-kadun viertä asfaltilla ja kaartaa sitten Porinsillan yli jokirannan toiselle puolelle. Neljän kilsan kohdilla suunnataan lähemmäs jokea ja matka taittuu poluilla ja sitten pätkä soratietä pitkin  ja taas metsäpolulle, miltei maaliin asti.

Mukava jazz-tapahtuma, ensi vuonna uudestaan!

II-sija sarjassa N50

Seuraava haaste on sitten syyskuussa Jämillä. Siihen on ryhdytty treenaamaan, lähinnä maastojuoksulla. Lenkit on suuntautuneet nyt mäkisempään maastoon, normaalin tasaisen reitin sijasta pitäisi totutella mäkisempään alustaan jottei Jämillä ihan ensimmäisenä pauku pohkeet hapoille.

Maastolenkkimaisemia Porin mettässä

Sama paikka, mukava rypäs mäkiä...

Mustikkasato lähes poimintakypsää

Viikko vielä töitä ennen kesäloman alkua....

Hienosäätöä

Viimeiset kaksi viikkoa on menossa maratonharjoittelua. Loppu onkin pääasiassa suunnittelua ja fiilistelyä, hieman juoksua ja kehonhuoltoa. Epäusko on valtava, mitä jos ei pääsekään maaliin asti !

Onkohan kilometrejä tullut tarpeeksi, olisko pitänyt enemmän juosta pitkiä vetoja, olisko pitänyt juosta pidempiä lenkkejä, ilman muuta olisi pitänyt enemmän tehdä lihaskuntoa...hhmm..

Tutkein hieman tilastojani tänä vuonna ja kieltämättä se helpotti, vuoden alusta asti ei ollut kuin muutama aivan persiilleen mennyt viikko. Siitäkin oli totaalitaukoa kolme viikkoa lonkkavaivojen takia. Helteissäkin tuli loppujen lopuksi juostua kunhan ensin otti itseään niskasta kiinni eikä antanut auringon liikaa häiritä ohjelmaa. Samoin talven lyhyessä pakkasjaksossa. Muuten on ilmat olleet suosiolliset. Lenkille on lähdetty miltei sata kertaa. Kilometrejä on maratonin maaliin tullessa aikalailla tasan 1000. Mielestäni ihan ok mennyt treenivuosi! Näiden valossa tuon matkan pitäisi olla ihan helposti saavutettavissa. Aikatavoitekin on kohtuullinen, alle kuusi tuntia...pääasia että omin jaloin pääsee maaliin ja toivottavasti vielä pystyy ajamaan autonkin kotiin illalla. Onneksi on kaveri mukana ja luulisin hänellä olevan suhtkoht samanlaiset fiilikset tällä hetkellä.

Varusteet on kunnossa, tossutkin vihdoin ja viimein oikeanlaiset. Sukatkin jouduin uusimaan ja totean että niissäkin on eroja...

Yllättäin tutustuin tällä viikolla henkilöön joka on Trager-hoitaja. Varasin hänelle ajan jalkojen "huoltoon"
Hoidon mukaan "pehmeän tehokkaat liikkeet laukaisevat lempeästi jännityksiä ja kiputiloja". Tragerissa käytetään venytyksiä, tuudituksia, väristyksiä ja kevyitä painalluksia...se kuullosti niin hyvältä että kävin kokeilemassa. Odottaisin että kisassa sitten juoksu olisi rennompaa kun on jalat rennot ja kevyen oloiset.
Se oli kyllä lupausten mukaista, ensi viikolla menen vielä uudestaan ja sitten vielä maratonin jälkeenkin. Silloin sitä varmaankin myös tarvitaan. Hoito alkoi kyllä kaulasta asti ja olo oli miellyttävän kevyt sen jälkeen, varsinkin jalkaterien käsittely oli jotain ihmeellistä. Vaikea niitä yleensä on venytellä mitenkään. Juuri jalkapohjat ja päkiät on mulla nopeaan väsyneet noilla pidemmillä lenkeillä. Ehkäpä sitten matka taittuukin kuin lentäen vain..

Kesälomakin tässä loppuu hyvin pian, tämä viikko on ollut tosi sateinen ja sikäli ihan hyväkin, on saanut rauhassa miettiä ja suunnitella kaikkea tulevaa. Syksy vaikuttaa jo nyt hieman hektiseltä! Viime viikko tuli mökillä ahkeroitua oikein kunnolla. Pari päivää meni risusavotassa taas ja iso terassi ja tekeillä oleva laavukin tuli maalattua.

Ikävä juttu oli tuossa heti toisella lomaviikolla kun meidän Peppi jouduttiin lopettamaan. Helteet rasittivat vanhaa koiraa liikaa. Hänellä oli sydänvika ja keuhkot rupesivat keräämään liikaa nestettä. Tosi kipeänä hän oli joten näin oli koiran kannalta parempi ratkaisu. Peppi lepää nyt saaressa, meidän mökkimme pihapiirissä.

Ensi viikonloppuna kuopus muuttaa puoleksi vuodeksi Ruotsiin. Siinä samalla tehdään pieni risteily naapurimaahan. Seuraavana viikonloppuna ollaan Tampereella juoksemassa, kunhan siitä on palauduttu ruvetaan opiskelemaan italiaa...lokakuussa matkataan Sisiliaan lomalle.
Jämillä olisi mahdottoman hieno maastojuoksutapahtuma syyskuun puolessavälissä mutta pelkään etten ehdi palautumaan tarpeeksi ennen sitä. Se jää nähtäväksi. Loppuvuonnakin on kaikkea uutta ja ihmeellistä luvassa...

Kyllä näillä endorfiineillä mennään aika pitkälle jo !