Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella vetoja merkityt tekstit.

Uimatreenejä ja Aamulenkkejä

Maanantaina uimatreenit. Tekniikan kertausta. Pääsin uinnin aikana lähes euforiseen mielentilaan sillä uinti  tuntui todella hyvältä. Käsitekniikka rupeaa löytymään, sen myötä koko suoritus on kehittynyt. Muutama selkeä tekniikan oppitunti siis on tuottanut huimaa kehitystä. Pystyn jopa ottamaa happea vasemmalta puolen mikä on todella teettänyt vaikeuksia. Samaisen puolen käsi on laahannut perässä mutta nyt tuntuu että pääsen rytmiin molemmilta puolilta. Uinti tuntui siis todella sulavalta ja hyvältä. 54:36, 1070 m. Siitä en tiedä sanoa miltä se näytti. Tiistaina  jo ennen töihin menoa vauhtikestävyyttä. Jotenkin jo kyllästyttää tämä ainainen pimeys. Ihan sama juokseeko aamulla vai illalla, yhtä pimeää on. Treeni oli kuitenkin hyvä, 46:46, 6.76 km sykkeet 138/156. Alkuverran jälkeen runsaan kolme kilometriä reippaasti vk:ta ja verrytellen loppumatkan. Treenin jälkeen olikin jo kiire hammaslääkäriin, auts. Keskiviikkona porukalla hallissa juoksemassa, 6 ...

Vauhti kiihtyy...

Viime sunnuntain pitkä lenkki taisi olla ihan nappisuoritus sillä se ei jäänyt mihinkään jumittamaan, kokonaiskuormitusta ei siis tullut 3,5 tunnin lenkistä liikaa. Maanantain jokatapauksessa pidin lepopäivänä ihan vain varmuuden vuoksi. Siis en ängennyt edes salille... Tiistaina oli ihan tunnin peruslenkki, tein sen vasta illemmalla. Keli oli koko päivän tosi harmaa ja sateinen, räntää ja vettä tuli vuoron perään. Ankeaa. Mutta positiivisesti ajatellen uusi lumihan on vanhan surma, sanotaan. Ehkä tuo kevät keikkuen tulevi... Keskiviikkona kokoonnuttiin taas Treenitehtaan karhuviestiporukan treeneihin. Nyt ei ollut tekniikkaa vaan pelkkää juoksua. 15 kierrosta 400 m radalla, eli 6 km, ”kisavauhtia”.  No kun en ehtinyt etukäteen miettiä mitä vauhtia pitäisi mennä, enkä onnistunut mittariin laittaa näkymää missä olisi vauhti niin lähdin vaan juoksemaan. Sellaista sopivaa vauhtia. Mun osuus karhuviestissä on vain runsas 5 km. Nyt tämän kuuden kilometrin keskariksi tuli 5,32...