Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella NutsYlläsPallas merkityt tekstit.

Nuts Ylläs Pallas 55, Ensimmäinen Ultrajuoksuni ja heti napsahti DNF

Rankka reissu päättyi siihen etten ehtinyt aikarajan puitteissa maaliin vaan myöhästyin runsaat viisi minuuttia. Sikäli se ei harmita sillä maaliin todellakin juoksin vaikka edelliset tunnit oli aikamoista taaperrusta. Sikäli ajatukset on olleet kaksijakoisia että voinko sanoa juosseeni ensimmäisen ultrajuoksuni sillä ainakin viimeiset 20 kilometriä mentiin kävellen. Vaikeudet alkoivat pikkuhiljaa hiipiä toisen huollon jälkeen. Olin Äkäslompolossa jo keskiviikkoiltana ja miltei ensimmäiseksi kävin kävelyllä Jounin kaupalla tsekkaamassa kisakeskuksen. Samalla sain vähän aineenvaihduntaa liikkeelle 12 tunnin automatkan jälkeen. Oltiin juoksukamujen kanssa majoituttu aika lähelle kisakeskusta.Torstainakin käveltiin koko päivä eestaas, shoppailtiin ja seurailtiin muiden kisaajien menoa, siinä kyllä pääsi jo vähän tunnelmaan kiinni. Tankkailtiin ruokaa ja nestettä, jota muuten kului huomattavasti edellisvuotta vähemmän. Nyt olisi tiedossa mukavaa keliä, ei onneksi uutta hellejuok...

Let´s be Nuts out there

Well. It´s gonna be a Big day, The Race day. Trailrunning all night long, from dust to dawn... I am terrified.  Paljon mietittävää. Mitä matkalle mukaan. Mitä juoksuun mukaan. Ruoka, juotava, energia, vaatteet, varusteet. Mihin ne mahtuu. Pitäisikö ne kaikki tosiaankin saada pakattua yhteen ja samaan selkäreppuun. Juoksu ei mietitytä lainkaan niin paljoa kuin se kaikki muu sälä siinä ympärillä. Eikä taaskaan auta että on ennenkin juossut. Nyt silti on pisin rupeama edessä mitä ikinä ennen. Otsalamppu, tarvitseeko sellainenkin olla kun kerran yöllä juostaan! Huh, forecasta huomasin ettei Lapissa laske aurinko ollenkaan. Helpotus. Ehkä pärjään ilman otsalamppua. Olenko liian vähän treenannut, mites lihaskunto, lihashuolto, selkä, polvet, jalat, pää. Kyllähän sitä juoksee jos paikat ei petä. Niinpä. Se jää nyt nähtäväksi. Viimeisen vuoden aikana olen kyllä treenannut ja tehnyt lihaskuntoa enemmän kuin edellisellä kerralla. Hierojakin on tehnyt paljon enemmän hommia ku...

Fillarilla viimeistellen

Viimeiset lomaviikot meneillään. Kelit on vähän viileät mutta haittaakohan tuo. Treenata voi ilman huonoa omatuntoa ettei ole mökillä. Maanantaina sain kyllä mökillä vähän maalailtua terassin ritilöitä joten tuli hyvä mieli, kesken se vielä jäi mutta jatketaan seuraavalla kerralla. Testasin uudestaan myös mökkirantaa märkäpuvun kanssa. Nyt se sujui jo huomattavasti paremmin. Pienin askelin eteenpäin. Maanantaina olin yllättäen tyttären kanssa rannalla joogaamassa. Asahajoogaa, ihan uutta minulle kuten myös jooga. Saunajoogassa olen ollut. Kokemus oli mukava, voisi uudestaankin mennä. Jooga olisi hyvää vastapainoa ainaiselle juoksemiselle. Hyvinvointicenterin pitämä joogasessio oli tällä kertaa Yyterin rannalla ja mukana olikin tosi paljon porukkaa. Tiistaille olin sopinut maastolenkin esikoiseni kanssa. Hän eteni polkua maastopyörällä ja minä juoksemalla perässä. Olikin hyvä lenkki, reitti oli minulle pääosin uutta joten oli todella hyvä että oli opas matkassa. Polut olivat i...

Hangesta vauhtia NutsYlläsPallakselle

Alkuviikosta piti taas järjestellä treenit uuteen järjestykseen, tiistai meni reisussa joten tiistain treenin siirsin maanantaille ja maanantain uinti jäi tehtäväksi joskus toiste. Maanantaina kylläkin mietin vielä iltapäivällä mitä tekisin, kamppeet oli mukana töissä sekä uintiin että juoksuun. Päädyin sitten juoksutreeniin ja suuntasin töistä Porin metsään.  Vuorossa oli VK2:sta. Ensin vähän rentoa alkuverraa, sitten reipasta juoksua ja loppuun jäähdyttelyä. Alusta oli vähän tahmea ja niin myös olo. Ei aina ihan iske juoksu suoraan toimistossa vietetyn päivän perään. Pitäisi vähän palautella "työminää". Sain treenin kuitenkin tehtyä, myönnettäneen ettei ihan parhaimmilla intensiteeteillä mutta kuitenkin. Hyvä fiilis tuli jokatapauksessa. 51:43 7,11 km avg 138. Vauhti parhaimmillaan alle viiden. Mites teet vetoja kun osa tolpista oli jossain hangessa hukassa.. saattaa mennä veto pitkäksi tai hirveesti liian lyhyeksi... Keskiviikkona oli sisäpiirin ensi...