maanantai 31. toukokuuta 2021

Puolimaraton Yyterissä


Sunnuntaina
juoksin Yyterin puolimaratonin,  kisa oli epävirallisen virallinen. Treenitehtaan miltei jo perinteinen omatoimipuolikas, sama juostiin viime keväänäkin. Olosuhteiden pakosta, varsinainen Yyterin puolimaratonhan taas kerran peruttiin.

Sattuipa todella kiva kelikin, tuulta ei ollut nimeksikään ja aurinko paistoi. Hellelukemia ei vielä ollut, onneksi, sillä kyllä lämpö tuntui oudokseltaan paikoitellen tuskaiselta. Juoksijoita oli 9. Edellisinä päivinä otin iisisti vaikka olisi mielinyt mäkitreeniin. Edellisenä iltana tajusin että juodakin ehkä kannattaisi sillä saattaa tulla lämmin. Tankkaus jäi pariin karkkipussiin. 

Varsinaista täsmätreeniä en ole puolikkaaseen tehnyt pitkään aikaan. Lyhyitä matkoja on tullut reippaasti mentyä yms. mutta ei tuntia pidempää oikeastaan. Pari vuotta sitten sain puolikkaalle ajan 2 tuntia ja pari sadasosasekuntia päälle mutta silloin siihen tuli jopa treenattua. Nyt lähdin vain tsekkaamaan missä mennään. Onneksi sain minun vauhtiini sopivan juoksukaverin, yksin olisi voinut lähteä liian kovaa.

Palauttava hölkkä neulaspoluilla

Alkuun mentiin alle 6 minsan aikoja ja kymppi meni vain minuutin päälle tunnin. Siitä ei kyllä pystynyt kiristämään, aurinko porotti puolessa välissä liikaa. Viimeisen parin kilsan kohdalla olisi kuulunut nostaa vauhtia, mutta ei ihan tuntunut siltä että olisi kyennyt. Ajaksi tuli 2.16.21. Ihan hyvä näillä treeneillä. Päässä vähän vippasi ja levottomasti kävelin eestaas maaliin pääsyn jälkeen, sitten yhtäkkiä kramppasi etusääret ja jalkapöydän edustat. Ai perhana. Siinä meni tovi että pääsi taas liikkeelle. Loppupäivän olin kyllä niin naatti että ihan kuin olisin juossut ihan oikeassa lappukisassa! Olo koheni vasta myöhemmin kun sai syötyä ja levättyä. Vaikka niin kuvittelin menneeni vain reipasta juoksua. No, keskisyke oli kylläkin 147 joten ihan reippaasti on kyllä juostu. 

Kirjurinluodon kevät

Maanantaina kävin 4 kilsan, 35 minuuttia, palauttavalla hölkällä neulaspoluilla. Hyvältä tuntui, paitsi palleassa. Valkku meinasi että liian vähän ollut pitkäkestoista hengästyttävää treeniä. Niinpä, treenin puutetta. Tiedostan. Samalla reissulla sain toukokuun juoksukilsoiksi vähän yli sata.

Pitkästä aikaa tuli juostua sateessa

Edellisen viikon treenit jäi maanantain puolen tunnin kahvakuuulaan, torstaina rentoon juoksuun 1:20, 9 km, avg 121 bpm. Lauantaina maastopyöräilyä 1:45, 13.3 km. 

Nyt päätin myös lähteä kesään ilman treenikalenteria. Ei ole ihan sidottu tiettyyn treeniin ja aikatauluun, vaan voi vähän helpommin mennä sinne sun tänne koko kesän !



Puolikkaan aika kyllä pistää miettimään että miten sitä mukamas selviytyisi maratonista, kun pitäisi samaa vauhtia mennä vielä saman verran lisää...



sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Fillarilenkkejä

Viime viikolla olin maastopyöräilemässä pelkästään naisille tarkoitetussa ryhmässä.  Mtb for Girls Only  Ryhmähän on perustettu muutama vuosi sitten, toiminta on ollut vähäistä mutta nyt vaikutti siltä että porukasta saataisiin vähän aktiivisempi. Itsekin lupailin vetää lenkkiä Yyterissä. Kunhan vaan saan omaan kalenteriin sovitettua. 

Mukana oli kymmenkunta naista, suunnitelmana 20 kilsan lenkki Hiittenharjun maisemissa. Helppoa polkua ja hiekkatietä. No, alkuun oli heti aikamoinen juurakkopolku ja vieläpä kapeaa alamäkeä. Muuten oli ihan mukavan helpohkoa maastoa. Vauhtikin oli sopiva. Puolessa välissä pidettiin pieni tauko pienen lammen rannalla olevalla laavulla. Aika moni oli juuri harrastuksen aloittanut ja kaipasikin yhteisiä lenkkejä. Itsekin tykkään tällaisista että joku vetää letkaa, saa samalla tuntumaa uusiin reitteihin joihin voisi myöhemminkin omatoimisesti uskaltautua. 

Hiipireitin varrella

Maantielenkkejäkin on pariin viikkoon mahtunut muutama. Melkein 139 km. Juoksua runsas 42 km. 

Olen pyrkinyt tekemään juoksulenkit asfaltilla. Pitäisi totuttaa jalat iskutukseen, jos nyt meinaan syksyllä juosta maratonin. Mistä en ole niinkään varma. Pitäisi saada joku treenikaveri jolla olisi sama tavoite.

Hiittenharju

Polkujuoksuun olen saanut vihdoinkin kivasti seuraa. Viikolla käytiin Yyterissä juoksemassa porukalla, joihin tutustuin viime syksyn polkujuoksukoulussa. Osalle oli Yyterin maastot outoja, joten oli kiva opastaa heitä omille tutuille poluille. 

Yyteri

Nyt tuntuu siltä että tämän kesän triatlonit jää käymättä. Olen uinut viimeksi puoli vuotta sitten. Minun uimataitoni tarvitsisi säännöllistä harjoittelua ja oikeastaan nyt ei siihen ole edes haluja. 

Jos tähän kaikkeen treeniin vielä lisää tavoitteellisen uinnin niin en sitten muuta taas ehtisikään. Käyn sitten uimassa kun siltä tuntuu. 

Toki mieli voi muuttua vielä moneen kertaan...

Porin jokirannassa

Sunnuntain pitkä pyöräily olikin mukava, aurinkoinen keli vaikkakin kylmä. Aikaa meni 3,5 tuntia ja matkaa tuli 70 km. Hienoa hommaa.


maanantai 10. toukokuuta 2021

Yyteriin lisää aktiviteettejä

Viime viikot on taas juostu pääasiassa polkuja pitkin. Pitäisiköhän mun keskittyä vain siihen, eikä koko ajan harmitella miksen päädy asfaltille.

Yyteriä ollaan nyt kehittämässä kovalla buustilla eteenpäin. Koronan aikana on kävijämäärät nousseet huomattavasti, enään ei ihan yksin tarvitse metsässäkään liikkua. Maastopyöräilijöitä viuhahtelee siellä täällä ja sitäkin aktiviteettia nyt ollaan täällä lisäämässä. Lomakylässä oleva Seikkailupuisto Huikee laajentaa Fatbike-vuokraustaan ja ilmeisesti Seikkalupuistoonkin tulee jotain uutta perheen pienimmille suunnattua rataa. 

Kangasmaastot houkuttavat helpoille poluille

Myös muita palveluja, esim. ruokapaikkoja, infopisteitä, opasteita yms. on lisätty ja lisää on tulossa. Tuleva kesä näyttää mitä kaikkea sitten ilmaantuukaan.

Padel-kenttiä, trampoliinipuistoa, täällä rupeaa olemaan ihan hyvät valikoimat aktiviteeteissa. Jokaiselle jotakin. Mikäli haluaa vain rauhallista menoa niin sinne vaan rannalle nauttimaan meren kohinasta tai ilta-auringosta. Unohtamatta tietty uimista. Usein myös kuulee kysyttävän löytyykö täältä hyviä karttoja esim. polkujuoksuun tai maastopyöräilyyn. Mitään vartavasten tehtyjä reittikarttoja ei tietääkseni ole, toki Yyterin maastokartoilla on niin paljon merkattuja polkuja että sieltä löytää kyllä reittejä. Ymmärrän kyllä että ilman paikallistuntemusta niille ei kaikki arvaa lähteä. Toivotaan että tänne saadaan myös valmiita reittikarttoja. Siellä täällä maastosta löytyy latukarttoja joiden perusteella kesälläkin kyllä pystyy suunnistamaan. Huikeesta lähtevä kympin fatbikereitti on merkattu myös maastoon ja se on todella kiva reitti myös juoksemiseen. Se taitaakin tällä hetkellä olla ainoa maastoon merkattu reitti.

Pitkospuita pitkin 

Neulaspolkuja

Yyterin maastoissa on juoksukaverien kanssa kierretty eri reittejä, samalla on hauskaa aina visioida mitä tänne voisi tehdä. Eräänkin kerran pähkäiltiin kuinka hienoa olisi jos täältä löytyisi myös opastettuja polkujuoksuja. Ei siis kisaa, vaan ihan aloittelijoillekin sopivia rauhallisia lenkkejä. Maastoa löytyy joka lähtöön ja kunhan reitit tulee tutuksi niin pystyy hyvin juoksemaan itsekseenkin. Meillä aina sanotaankin ettei Yyterin metsiin voi eksyä. Kunhan pysyy valtatien ja meren välissä.

Itse huomaamatta myös useimmiten ajautuu tutuille reiteille. Pyöräilijänä en hae mitenkään todella teknistä maastoa, mielellään sellaista just sopivaa. Juurakkoa ja kiveä saa olla ehkä mieluummin kuin jyrkkiä mäkiä. Vaikka viimeksi meninkin itselle vaikeampaa juurakkopolkua , huomasin että kyllä sielläkin pärjää. Kapeita pitkospuita välttelen, niissä tarvitaan jo hyvää tasapainoa ja rohkeutta. On täällä myös vähän matkaa leveääkin pitkosta jossa pystyy menemään fillarillakin.

Vähän juurakkoa

Yyteri onkin mainio vaihtoehto sellaiselle maastopyöräilijälle joka vasta aloittelee harrastusta, tai ei välttämättä halua rymytä metsissä. Maasto sopii koko perheelle. Lapset voi esimerkiksi mennä fillarilla edessä, äiti polkujuosta perässä ja kaikki tykkää!


Pitkoksia

Toukokuu on ollut hektinen, työt on pursuneet vähän yli ja kotona ollut pientä pintaremonttia. Juoksu- ja fillaritreenit ovatkin sitten suuntautuneet metsään. Maantiefillarilla myös yksi hyvä tempo- ja yhdistelmätreeni. Se olikin tosi kiva combo.  Mukaan mahtuu myös ulkokuntoilulaitteita, ylämäkijuoksua ja rapputreeniä.