Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2023.

Treenitauko ja syksyn suunnitelmia

Hetkeen en olekaan päivitellyt blogia. Jostain syystä se vaan on jäänyt viime aikoina vähemmälle. Syksy kuitenkin on ollut edelleen ihan aktiivista liikkumista. No vähän rauhallisempaa kuitenkin kun hetkeen. Syyskuussa ei enää ollut kalenteria käytössä, joten tekeminen on ollut enemmänkin fiilispohjalta, vähemmän etukäteen suunniteltua treenaamista. 11 kuukauden valmennuksen jälkeen oli hyvä pitää pieni tauko ja tehdä kaikkea muutakin mukavaa. Ilman sitä kalenteriin merkattua tekemistä. Myös valmennussuhde loppui, ainakin toistaiseksi. Se on tehnyt ihan hyvää, ei aikatauluja ja ennalta määrättyjä lajeja tiettyinä päivinä. On voinut tehdä kaikenlaista mitä mieli tekee. Juoksulenkille on voinut lähteä kun kalenterissa ei ole ollut esim. pitkää fillarilenkkiä tms. Syksy on hienoa aikaa ulkoilla ja nauttia upeista ilmoista. Metsä on kutsunut puoleensa. Tuntuu että töissäkin on ollut syksy kovin kiireistä aikaa. Olisi monta treeniä jäänyt tekemättä jos ne olisi olleet aikatauluihin sidottuj...