Nuts Ylläs Pallas 55, Ensimmäinen Ultrajuoksuni ja heti napsahti DNF

Rankka reissu päättyi siihen etten ehtinyt aikarajan puitteissa maaliin vaan myöhästyin runsaat viisi minuuttia. Sikäli se ei harmita sillä maaliin todellakin juoksin vaikka edelliset tunnit oli aikamoista taaperrusta.

Sikäli ajatukset on olleet kaksijakoisia että voinko sanoa juosseeni ensimmäisen ultrajuoksuni sillä ainakin viimeiset 20 kilometriä mentiin kävellen. Vaikeudet alkoivat pikkuhiljaa hiipiä toisen huollon jälkeen.

Olin Äkäslompolossa jo keskiviikkoiltana ja miltei ensimmäiseksi kävin kävelyllä Jounin kaupalla tsekkaamassa kisakeskuksen. Samalla sain vähän aineenvaihduntaa liikkeelle 12 tunnin automatkan jälkeen. Oltiin juoksukamujen kanssa majoituttu aika lähelle kisakeskusta.Torstainakin käveltiin koko päivä eestaas, shoppailtiin ja seurailtiin muiden kisaajien menoa, siinä kyllä pääsi jo vähän tunnelmaan kiinni. Tankkailtiin ruokaa ja nestettä, jota muuten kului huomattavasti edellisvuotta vähemmän. Nyt olisi tiedossa mukavaa keliä, ei onneksi uutta hellejuoksua. Nyt oli vuorossa myös pidempi matka, 55 km. Mukamas.

Äkäslompolo

Kisakeskus oli Jounin kaupan edessä

Juoksurepun pakkasin jo kotona ja sain juomien kanssa painoksi 4,5 kg. Squeezyn Urheilujuomaa oli rakossa 2 l ja lötköpulloissa vettä. Powerbar geelinappuloita ja muutama maxim-geeli. Sekä mm. suolapähkinöitä, rusinoita ja kuivattuja marjoja, pari clifbar-patukkaa ja joku muukin vastaava pötkäle. Mustikkasosetta 2 kpl. Suolaa. Repun paino mietitytti mutta alun jälkeen se ei oikeastaan tuntunut raskaalta. Liivi painoi solisluuhun, mutta pistin buffihuivin kipeään kohtaan ja kun sen piti laittaa päähän vaihdoin sen paikalle lötköpullon, johan helpotti.

Bussi vei meidät Hettaan hyvissä ajoin ennen starttia, joka oli klo 18:00. Hettan kylältä starttasi n. 500 juoksijaa. Keli oli lämmin, n. 18 astetta ja aurinko paistoi. Vähän tuulta. Matkaan lähdin pitkissä kompressiotrikoissa ja pitkähihaisessa paidassa ihan mahdollisten mäkäräisten vuoksi. Hyttysmyrkkyä vähän ennen lähtöä vielä sinne tänne. Itikat eivät sitten sanottavammin häirinneetkään matkalla.

Alkuun oli viitisen kilometriä asfalttia josta sitten käännyttiin hiekkatietä pitkin vielä samanverran kohti Pyhäkeroa. Ennen kyseistä mutkaa kaukaa jo kuului tutun kellon kilkatusta, oli kiva fiilis. Ennen tunturia 11,5 kilometrin kohdalla oli ensimmäinen huolto, tyhjensin lötköpullot vedestä ja pistin urheilujuomaa tilalle. Lämmin hölskyvä vesi ei uppoa. Muutama sipsi ja suolakurkku ja matka jatkui. Muutaman kilometrin päässä oli vasta ulkohuussi, tulipa siellä tietenkin piipahdettua. Sen jälkeen mentiin hetki pitkin pitkospuita. Meno oli rentoa ja reitti helppoa ja hyvin juostavaa tähän asti. Pyhäkerolle nouseminen olikin jo aika hapokasta ja pitkää.

Kohti Pyhäkeroa

 

Siinä vaiheessa eteneminen taisi olla pitkälti juoksun ja kävelyn vuorottelua. Mutta meno oli kuitenkin reipasta. Juoksua aina kun jyrkkä ylä- tai alamäki antoi myöden. Alamäki oli miltei yhtä pitkä kuin nousukin. Energiaa ja juotavaa tankkasin puolen tunnin välein. Pyhäkeron huipulla oltiin varttia vaille yhdeksän.

Aikamoinen nousu takana

Pyhäkeron huipulla

Kelpaa tuuletella

Ihastelin maisemia joita riitti pitkälle ja aurinko paistoi edelleen. Ounastunturille kavutessa olivat polutkin jo vähän teknisempiä. Välillä ihan juostavaakin. Toinen huolto olisi matkan puolessa välissä jota jo rupesi vähän kaipaamaankin. Alkuperäinen juomapaikka olisi ollut Hannunkurussa, siellä oli kuitenkin juomavesi saastunut joten huolto oli siirretty Hautajärvelle. Siitä tuli siis ylimääräistä matkaa joka tuntui loputtoman pitkältä. Sitten yhtäkkiä rupesi tulemaan juoksijoita vastaan. Todella jyrkkää rinnettä pitkin mentiin alaspäin josta sitten löytyikin huoltopiste. Siinä vaiheessa oli keli jo muuttunut aika kylmäksi joten vaihdoin kuivan paidan ja Bonatin sen päälle. Shortsit pepan suojaksi ja hanskat käteen. Juomarakon täydensin urheilujuomalla ja täytin myös lötköpullot. Sipsiä taas kourallinen ja suolakurkkua.  Matka jatkui eteenpäin 23.15 Se sama jyrkkä alastulo takaisin ylös. Olo oli tässä vaiheessa kohtuullisen virkeä. Hannunkurussa 7 kilometrin päässä olisi seuraava huussi, ehkä vähän turhakin käynti sinne mutta mieluummin siellä kuin avoimella tunturilla. Hautajärven alamäen jälkeen rupesi myös polven sivussa tuntumaan pahaenteisesti vaiva josta luulin päässeeni eroon. 

Tässä kohtaa ei ollut enään pitkälti toiseen huoltoon

klo 23:25

Huoltopiste oli viimeinen ennen maalia joka olisi n. 29 kilometrin päässä.

Jalat rupesi olemaan aika väsyneet minkä huomasi siinä että ne vähän väliä tökkäsivät johonkin juureen tai kiveen. Otti päähän ja piti edetä varovasti. Polven ulkosyrjään sattui jo aikalailla aina alamäissä. Siis alamäet piti kävellä. Ylämäetkin rupesivat olemaan sen verran teknistä ja haastavaa että niidenkin kanssa oli vähän niin ja näin. Nopeammin ne pääsi ylös reippaasti kävellen. 

Maraton tuli täyteen kahden aikaan yöllä. Siinä vaiheessa oli todella kylmää ja tuulista. Mutta eipä ollut itikoitakaan.

Välillä muutakin kuin pelkkää tunturia

Klo 0:37

Maraton takana klo 01:59

Maratonin 30:n kohdalla on kuuluisa seinä. Mahdoinkohan minä pudota johonkin mustaan aukkoon.
Jossain vaiheessa tuntui että askel hidastui ja olikin sellainen outo olo, mutta tajusin piankin että ehkäpä nyt oli energiat vähissä ja otin geelipalleroita tuplaten. Taisi se fiilis vähän kohentua. Meno kyllä oli paikoitellen varmaan kuin hidastetusta leffasta, siltä se ainakin tuntui. Minua ei oikeastaan veetuttanut, en oikein osaa sanoa miltä tuntui, jotenkin pettyneeltä tai epätoivoiselta, mieleen ei tullut että jättäisi kesken tai mitään sensorttista. Jotenkin vaan oli toivottoman tuntuinen olo.
Polut olivat niin juurakkoa ja kiveä että kävellessäkin piti edetä rauhallisesti. Maisemien katsominen jäi vähiin kun piti katsoa mihin asettaa tossunsa. Polven sivu oli alamäissä jo todella pahana joten ne piti kävellä vaikka olisi muuten ollut ihan juostavissa. Menin ylämäet sitten reippaasti, oikein odotin ylämäkiä ettei tarvitse laahustaa. Jossain vaiheessa kyllä rupesi askel olemaan todella jotain muuta kuin reipasta. Tuntui ettei pääse eteenpäin ollenkaan. En ole varma mahdoinko tuossa vaiheessa jo keskustella ihan ääneen itseni kanssa.
Kilometrit kuluivat erittäin hitaasti. Seurasin kellosta viimeiset 20 kilometriä menoa ja tuntui että ne ei vähene ollenkaan. Kun luulin että olisi jäljellä 15 niin jostain taas putkahti pari kilometriä lisää.

Klo 2:40

Klo 3:14

Odotin että jäljellä olisi 10  niin sitten ne rupeisivat kulumaan nopeampaan tahtiin. Kun mielessä oli viimeiset 7, kysäisin ohimeneviltä paljonkohan vielä olisi jäljellä ennen maalia. 10 km. No menin kilsan verran eteenpäin ja vastaan tuli kyltti jossa luki Pallas 10. Olo oli kuin murmelilla kyseissä leffassa, siinähän elettiin sama päivä uudestaan ja uudestaan. En tiedä montakohan kertaa menin viimeistä 10 kilometriä.
Kelloa en oikeastaan seurannut kun tuossa vaiheessa ei enään ajalla ollut merkitystä.

Polku vaan jatkui ja jatkui, klo 3:23

Taivaskerolle nousu oli siis pitkää ja toivottoman tuntuista. Juosta ei pystynyt, yritin vähän pistellä reippaamin heti kun oli jotain muuta kuin alamäkeä. Pallashotellin ilmestymistä odotin ja ihmettelin missä se viipyy. Jo aikapäiviä sitten joku mainitsi että se on ihan tuon korkeimman tunturin takana. Niinpä, minkähän niistä.
Sitten se yhtäkkiä näkyikin, aika kaukana kylläkin. Siinä vaiheessa menin alamäkeä aika hiljalleen sillä se tuntui tosi pahalta polvessa. Monta juoksijaa kiirehti ohitse että ehtivät aikarajan puitteissa maaliin. Eräs mies meni sauvojen kanssa ohitse ja sanoi että 10 minuuttia aikaa! Katsoin eteenpäin ja ajattelin että en todellakaan tällä vauhdilla sinne ehdi. Kun jyrkkä alamäki loppui pistin sitten juoksuksi. Alusta oli soraa joten jalkoja ei tarvinnut pahemmin nostella niin juoksemaan jopa pystyi, tiedä silti näyttikö se juoksulta. Edelläni juoksi vielä siinä vaiheessa muutama muukin mattimyöhäinen. Sain loppuun jopa lisää vauhtia ja pääsin siis juoksemalla maaliin.

Tätä kiveä riitti loppumatka

Vielä kun jaksaisi hetken, klo 5:20

Aika mahtava fiilis, tulipa tehtyä. Kello oli viitisen minuuttia yli kuusi aamulla ja aurinko paistoi edelleen. Sain riipuksen kaulaan ja lämmintä porokeittoa. Kaveri odotti maalissa. Vaatteet vaihdoin kuiviin ja bussiin kohti Äkäslompoloa.

Olo oli aika naatti, tyhjä mutta tyytyväinen. Sanoin kaverille että vaihdan harrastusta ja rupean triatlonistiksi. Garminin aika oli 12:05:25 ja matka oli 59,2 km. Jälkeeni tuli vielä monta muutakin taivaltajaa. Kaikille rapsahti DNF.
Se ei oikeastaan harmita sillä urakka oli melkoinen ja itse tiedän sen suorittaneeni maaliin asti. Tämä oli minulle ensimmäinen ultrajuoksu ja olen sikäli tyytyväinen että maalissa en kuollut vaan sain syötyä ja omin jaloin käveltyä vielä Jounin kaupalta liki puolituntia mökille. Hitaasti mutta varmasti. Suihkun jälkeen pieni torkahdus ja aamukahvit. Sitten lähdettiin saattamaan Hippokerhon kolmatta jäsenta 37 km matkalle. Sen jälkeen takaisin nukkumaan ennenkuin taas lähdettiin kisakeskukseen.
Liikkuminen varmaan auttoi palautumisessa. Illalla sitten pitsalle ja seuraamaan palkintojen jakoa. Väsy kuitenkin oli jo aikamoinen joten pienen pakollisen somettelun jälkeen nukkumaan. Uni tuli samantien ja nukuin todella hyvin. Aamulla lähdettiin kotimatkalle.

Kokonaisvaltainen palautuminen taisi lähteä hyvin liikkeelle kun jo huomasin suunnittelevani seuraavaa kisaa. Yötön yö teki lähtemättömän vaikutuksen joten suurella todennäköisyydellä juostaan sama matka ensi vuonnakin. Ainoa tavoite on saada hyväksytty suoritus.

Muutaman päivän jälkeen ehkä vasta tajuaa mitä on tehty, suoritus jolle kyllä voi nostaa hattua vaikka siihen liian paljon aikaa kuluikin. Silti vähän vierastan ajatusta että olisin ultrajuoksija.

Kotona sunnuntaiyönä havahduin siihen kun muistin että onhan sitä kinesioteipitkin keksitty ! Ei siis mitään hätää...

Parin viikon treenit ja muuttuneita Suunnitelmia

Tiistaina oli lomapäivä ja olinkin suunnitellut jo että käyn rauhassa lenkillä tai uimassa yms. Sainkin yllättäen ajan fyssarille jo aamulla joten päivä menikin rennosti vailla treeniä. Käsittelyn saivat pohkeet ja reidet, joten ei kannattanut lähteä juoksemaan. Taisivat olla aikalailla jumissa, käsittelykin tuntui monta päivää.

Koska tiistain kevyt pk-lenkki jäi väliin, kävin keskiviikkona hölköttelemässä kevyesti ennen jumppaa. Töiden jälkeen Katinkuruun, 47:21 6,2 km avg 132 bpm. Sen jälkeen tunnin tehokas kuntopiiri. Juoksulenkki oli taas sellainen perinteinen, kolme kilometriä takkuavaa ja raskasta, ei mitenkään nautinnollista. Kun käännyin takaisinpäin, olo keveni ja mieli jotenkin avautui...huomasin haistelevani metsän ja puunhakkuun ihania tuoksuja ja seurailin puiden latvoja ja kevään etenemistä, kaikenlaista hömppää. Mutta siis fiilis nousi ihan taivaisiin. Hyvää terapiaa ja endorfiinejä korvien väliin.

Vielä ei stadionille pääsee treenaamaan.

Torstai-iltana olin jo menossa hallille, valmiina vetotreeniin kun kuulin ettei vuoroa ollutkaan. Tuli siis siitäkin lepopäivä. Ei ollut kuin sisäkamat mukana joten se siitä.

Perjantaina aamulla uimaan ja testaamaan kauan odotettuja uimalaseja. Edellisellä kertaa menikin vanhat rikki joten tilaus saapui juurikin oikeaan kohtaan. Uitua tuli 1100 m.

Sunnuntaina aamulenkki juoksukamujen kanssa. Juostiin kolmen naisen voimin rentoa peekoota 2:13 14,9 km avg 121 bmp joten mainio aamunavaus. Lenkki meni nopsaan monenmoisen höpinän merkeissä.

Viikko oli sattuneista syistä vähän vajavainen liikunnan suhteen, treeniä vain nelisen tuntia ja kilometrejä kertyi 21,1.

Helmikuussa juoksin kuitenkin mielestäni hyvät 133,7 km.

Toisella viikolla tiistain vuoro oli taas juosta Katinkurussa vk2:sta. Taas kerran koitin keksiä jotain tekosyitä lähtöön. Mitäpä jos tekisi ihan vaan pelkän kevyen lenkin... jokatapauksessa kun pääsin kohtaan mistä piti alkaa reipas vauhti niin alkoihan se. Treeni onnistui ihan hyvin alkutakkuilusta huolimatta. 46:01 6,76 km avg 141 bpm. Vetojen vauhdit 5:30 molemmin puolin.

Sisähallikin on jo käynyt tutuksi

Keskiviikkona Karhuhallissa treenitehtaan kanssa, pyramiditreeni ja loppuun kilsan veto, joka meni aikaan 4:42. Yhteensä 36:18 5,58 km sykkeet 145/176.

Karhuhallissa torstainakin ! Vetotreeni taas. 500 m x 6 . 55:48 8,22 km sykkeet 145/174. Vedot välillä 4:44 -5:28. Hyvä treeni. 

Nyt tuli kolmena päivänä peräkkäin vetoja, toisaalta en luulisi niiden kuormittavan liikaa sillä ajallisesti ne eivät ole olleet pitkiä.
Perjantai ja lauantai olivatkin sitten molemmat palauttavaa uintitreeniä. Ensin 1500 m vaparia tunnin verran ja toisena päivän enemmänkin tekniikkaa. Tekniikkatreenin ohessa veikkaisin että matkaakin tuli se kilometri. Uintitreeni oli erityisen hauskaa tällä kertaa, tahdistus-uintia ja kylki-uintia mikä oli ihan uusi juttu minulle ja olikin kivaa, siis se jopa sujui hyvin. Sen pitäisi auttaa potkutekniikkaan. Tahdistuskin meni suhtkoht ok. Loppuun tehtiin 25 m nopea yhteislähtö ja yllätyin että pysyin ihan muun porukan perässä. Mulla on ollut vaikeuksia vasemman käden asennon kanssa ja nyt kun oltiin tiiviisti vierekkäin niin huomasin että pakosti korjasi käden asentoa kun oli toinen uimari ihan vieressä. Edistystä siis !

Sunnuntaina aamulenkiksi pitkä ja rauhallinen Hippokerhon kanssa. Hippokerho treenaa kesän polkujuoksuihin. Tänä kesänä niitä on nyt tiedossa kolme kappaletta. Sunnuntailenkki kesti 2:54:21 21,35 km avg 125. Keli oli aurinkoinen, viima teki paikoitellen kylmäksi mutta oikein onnistunut juoksu.
Toisen viikon treenit runsas 7 tuntia ja kilometrejä kertyi 41,9 .

Surullisen perhetapahtuman vuoksi jouduin luopumaan karhuviestipaikastani, joten se tänä vuonna

jää väliin. Siitä seuraava tähtäin taitaakin sitten olla puolikas Yyterissä toukokuun alussa. 

Kesä- ja heinäkuun kohokohdat on selvillä, lokakuun polkuhippoihin arpa vetämässä. Yllättäin näppäiltiin Hippolaisten kanssa ilmot sisään syyskuun alkuun, Nuuksio Classic Trail Maraton. Onneksi on yhtä pöljiä juoksukavereita jotka ei liikoja mieti kun mennään ! Tulee olemaan ensimmäinen käynti Nuuksion kansallispuistoon.

Hippojen geelitauko.
Nappulat poskessa  kuten näkyy.

NutsYlläsPallas2018

Eipä olisi uskonut että lähtee Lappiin asti juoksemaan helteessä. Lämpötila oli parhaimmillaan 29 astetta joten juoksukin vähän etukäteen hirvitti.

Lähdimme Hippokerholaisten kanssa ajelemaan hyvissä ajoin Ylläkselle, majoituimme Äkäslompolossa. Ajomatkakin sujui mainiosti vaikka kolmella naisella oli pahin tankkaus meneillään. Muutaman pysähdyksen taktiikalla oltiin matkassa. Torstaina tutustuttiin rauhassa kylän shoppailumahdollisuuksiin ja käytiin myös Yllästunturin juurella katsastamassa lähtöaluetta. 

Juoksu ei itsessään jännittänyt vaan tuo lämpötila ja nesteytys. Toki edessä näkyvä rinne oli vaikuttava mutten tarkoituksella sitä vielä pohtinut. Minulla ei oikeastaan ollut hajuakaan millaista maasto tulisi olemaan. No, kivistä kuulemma...

Edellisenä iltana tsekkailtiin tavarat valmiiksi reppuun. Edelleen tankkausta, hiilareita ja pääasiassa nesteytystä. Vissyä ja urheilujuomaa. Torstaina myöhään myös huomasin yhtäkkiä että vasen polvi on turvonnut, siinä oli ihan nestettä ja kipeä kohta. Mustelma oli vaikken sitä mielestäni ollut loukannut. Vähän huolestuin, kaatuuko koko juoksu siihen että polvi turpoaa rasituksesta. Pistin siihen kylmägeeliä ja toivoin parasta.

Lopulta se ei tahtia haitannut, eikä enempää turvonnut. Mikä lie ollut...

Lähtö tapahtui perjantaina neljältä. Pari tuntia sen jälkeen lähtisivät perusmatkalaiset 134 kilometrille. Lauantaina 55 km lähtö Pallakselta. Noiden matkojen maali oli Hetassa. Vähän kyllä kaipasi sellaista pöhinää mitä oli Karhunkierroksella kun kaikki sarjat päätyivät samaan paikkaan.

Kilpailupäivä meni nopeaan kun runsaan puuroaamiaisen jälkeen lähdettiin ilmoittautumaan ja katsastamaan tunnelmaa. Olihan siellä taas mahdollisuus ostoksiinkin.

Ostin itselleni uuden juoksurepun. Olin sellaista vähän suunnitellut jo aiemminkin ja nyt varsinkin halusin sellaisen mihin mahtuisi myös lötköpullot. Camelbak octainesta oli hyvä tarjous joka siis lähti mukaan. Nyt saisin kahden litran lisäksi vielä kaksi puolen litran lötköä matkaan.

Sitten taas ajeltiin takaisin mökille, syömään. Olin jo juoksurepun pakannut valmiiksi mutta nyt sitten uusi kerta, kertaalleen täytetty juomarakko siirtyi toiseen rakkoon. Reppu oli hyvä ostos, sinne jäi vielä tilaakin vaikka kaikennäköistä sinne pistinkin. Se sopii mahdollisiin pidempiinkin matkoihin.

Syömisen jälkeen vielä kaikenlaista hienosäätöä. Päädyin pitkiin kompressiotrikoisiin, ne olivat toimineet lämpimällä ennenkin. Nyt jos sattuu olemaan matkalla kovin itikoita ne ei pääsisi suoraan iholle, myös kompressio toimii sekä reisissä että pohkeissa. Lyhythihainen paita ja lippis. 

Jalkaan Hokan Speedgoat 2. 

Jo ensimmäisellä kovalla nousulla keskellä karseeta kivilouhikkoa, ajattelin todellakin lämmöllä sitä tyyppiä joka minulle kyseiset kengät myi juoksumessuilla. Ei parempaa kenkää voi olla. Minkäänlaista rakkoa, hiertymää tai muutakaan vaivaa ei juoksun jälkeen jaloista löytynyt.

Sitten oli vielä viimeinen kitutunti ja henkistä valmistautumista tulevaan.

Lähtöalueella oli jo aikamoinen kuhina kun sinne päästiin. Fiilis korkealla ja jännitys ihan selkeästi taivaissa. Kiva törmäillä myös muutamaan tuttuun kasvoon.

Esim. blogituttu Maija-Liisa  , hän oli tullut katsomaan lähtöä ja itse starttaisi seuraavana päivänä. Oli kiva törmätä!

Sitten päästiin matkaan, kellot kilisi tuttuun tapaan ja letka lähti kohti ensimmäistä nousua. Oltiin vähän naureskeltu kun joku oli siihen saanut tunnin kulumaan aikaa. Ajateltiin että olikohan vähän yläkanttiin.

Alkuun olisi saattanut jopa hetkisen juostakin mutta aurinko porotti tosi painostavasti joten ei ihan heti arvannut ampaista juoksemaan. Sitten mentiin rinnettä ylös about 50 minuuttia,  korkein kohta olisi 719 metriä merenpinnan yläpuolella. Kolme kilometriä pituutta. Yllättävän isoa kivirakkaa. Välillä sai vähän askeleita asetella ettei askel muljahdellut.
Eihän sen Pirunkuru heti alussa pitänyt olla...

Yllästunturin huipulla piti hetken jo ihailla maisemiakin. Erittäin vaikuttavaa. Näkyvyyttä oli tosi kauas ja alaspäin lähdettäessä upean näköistä kun kaukaa siinsivät monet tunturit.

Sitten lähdettiin hölköttelemään
tosipitkää alamäkeä.
Sitä riitti ja siitäkin olin kuullut
varoituksia ettei liikaa vaan päästele,
saa vaan etureidet tukkoon.
Menin varovasti  ja jyrkempiä
kohtia kävellen. Totesin kyllä että
oikealla rennolla menolla rullaa
ihan hyvin, kunhan on vähän
etukäteen
harjoitellut tuota alamäkijuoksua.
Sen verran oli irtosoraa että ilman
kunnon polkutossua voisi olla
haastavaa. Varoin myös polvea
sillä sen kanssa on ollut vähän
ongelmaa.
Nyt se oli kyllä teipattu varoiksi,
eikä ainakaan vielä tuossa
vaiheessa oireillut.
Reitti oli alamäkiosuuden jälkeen
kivaa ja juostavaa.

Meno jatkui leppoisasti, vaikka nyt helteen vuoksikin meni rauhallisesti ei varmaan normikelissäkään olisi tuon enempää revitellyt. Varsinkin ylämäissä tuli käveltyä niinkuin moni muukin. No, suurin osa. Kärki oli juossut jo kauas kauas edelle, todennäköisesti ilman isompia kävelyitä.

Välillä oli ihan hyvin juostavaa reittiä, kun pääsi vauhtiin niin taas tökkäsi kävelyksi. Mutta eteenpäin mentiin iloisin mielin. Ensimmäinen huolto oli 7 km päässä Kellokkaassa. Muutama sipsi ja pala banaania, lötköpullot täytin vedellä ja nappasin niihin repusta dexalin elektrolyyttitabletit. Seuraava huolto olisi vasta takaisintullessa samassa paikkaa n. 20 kilometrin päästä. Huoltopisteellä vähän jäin kavereista jälkeen kun kävin vessassa. 

Ei ollut mitää erillisiä bajamajoja vaan piti käydä ihan kunnon posliineilla luontokeskuksessa.

Matka jatkui ja jossain vaiheessa sain kaveritkin kiinni. Hauska huomata että ohitti Kesänkijärven rannalla olevan Kesänginkeitaan, jossa kävin talvella hiihtäen. Nämä seudut ovat minulle toistaiseksi aika vieraita, joten oli kiva tunne kun jotain tuttuja paikkoja tunnisti.
Sitten huomasinkin että oltiin nousemassa Pirunkurua. Siitä olen kuullut hurjia juttuja. Ei se pahempi ollut kuin se ihan ensimmäinenkään nousu. Paljon lyhyempi. Paljon jyrkempi, aurinko helotti tuossa vaiheessa oikein kunnolla. Tuossa nousussa taas kiittelin Hokan tossuja.
Pariin otteeseen ylös kavutessa piti kurkata maisemiakin taaksepäin. Ylhäällä Kesänkitunturin laella ihan pieni hengähdystauko ja energiatankkaus ennen kun taas meno jatkui. Kesänkitunturi kohoaa 535 metriä merenpinnan yläpuolelle.

Pirunkuru selätetty
Kuva: All About Lappland

Strategianeuvottelu ja energiatankkaus meneillään Hippokerholaisilla.
kuva: All About Lappland

Pyrin n. 2,5 km välein ottamaan lisäenergiaa ja tiheämmin juotavaa. Yhden normigeelin otin puolessa matkassa, muuten aina 2 geelipalluraa kerralla juotavan kanssa. Yhden suolahipun sulattelin kielen alle ihan varmuuden vuoksi. Missään vaiheessa ei kyllä jalat edes yrittäneet krampata. 

Taas oli vähän helpompaa polkua. Välillä aika teknistäkin mutta sitten taas oikein hyvin juostavaa. Sain ihan hyvän menon päälle, polven sivussa pari kertaa ihan hippasen tuntui joten ajattelin että mennään nyt niin kauan kun hyvältä tuntuu. Välillä jo harmittikin kun eteen tuli käveleviä tyyppejä joiden taakse helposti jämähti itsekin. 

Jossain vaiheessa törmäsin taas yhteen sometuttavuuteen, Piaan. Hän tsemppasi ja kertoi ettei pitkälti enään huoltoon ja sitten maaliin. Ihanaa, maali lähestyy.

Polven sivussa taisi jo hieman tuntua enemmän, huollosta kun lähdin taas eteenpäin viimeiselle runsaalle seiskalle kilometrille oli kipu jo pahempaa. Kellokkaassa lötköpulloihin enään pelkkää raikasta vettä ja vähän sipsejä. Lähdin miltei samantien jatkamaan matkaa. Parin kilometrin päässä tuli eteen pieni puro josta oli ihan pakko hörppiä juotavaa. Nyt voin sanoa että olen juonut vettä tunturipurosta! Siinä kohdin oli myös laavu ja vessakoppeja joissa piipahdin, vähän turhaankin. Mutta hei, koko reissulla ei tarvinnut tehdä minkäänlaisia puskapysähdyksiä.
Sitten tuli vastaan pitkät pätkät kivikkoa, jota pääsi hyvin etenemään pitkospuita pitkin. Ne vaan menivät harmillisesti loivasti alaspäin joten en pystynyt niitäkään juoksemalla menemään. Loivat alamäet olivat tuossa vaiheessa jo ihan myrkkyä, jos oli kovin teknistä ylämäkeä jouduin nekin etenemään varovasti kävellen. En tiedä montako kilometriä mahtoi viimeiset alamäet kestää mutta ne piti kävellä. Ihan pieniä pätkiä pystyi hölkyttelemään.

Olin saanut hyvä etumatkan 10-15 minuuttia Hippokerholaisiin mutta muutama sata metriä ennen maalia he saivat minut kiinni joten maaliin päästiin yhtäaikaa. Onneksi sain juostua ne viimeiset parisataa metriä.

Maalissa tyytyväisenä. Aika oli 5:47:45 ja olin oman sarjani kuudes! Wau. Olin kyllä kuvitellut että matka kesti keuemmin. polvensyrjä oli ainoa vaiva, harmillinen toki. Missään muualla ei kolottanut eikä hiertänyt. Energiat oli riittänyt hyvin. Juotavaa oli rakossa jäljellä vielä litran verran. Nestettä siis kului kolmisen litraa.

Päätettiin lähteä mökille pesulle ja ilta kuluikin myöhään päivän koitoksia fiilistellen.

Seuraavana päivänä otettiin rennosti, vähän kävelyä ja edelleen juomista ja syömistä. Etureisissä ja varsinkin pakaroissa tuntui siltä että niitä on taas liikutettu.

Koska olo oli jälkeenpäin mitä mainioin, kieltämättä tulee sellaisia ajatuksia että pitäisköhän ensi vuonna pidentää matkaa. Isoin työ tulee olemaan tuon polven kuntoon saattaminen. Muita esteitä tai hidastuksia ei pitäisi olla.