Maanantai treeni peekoota taas, mikäs siinä sillä vieläkin on jalat pökkelöä. Mutta kun tuonne metsään taas suuntasi niin kyllä teki hyvää, siis mieli ja kroppa kiittää ! Tiistaina olin jo menossa töistä suoraan Katinkuruun mutta jatkoin matkaa kotiinpäin ja poikkesin matkan varrella Lomakylän tienpieleen ja suuntasin metsään. Vähän peekoota ja siinä välissä pätkä kovemmalla sykkeellä. Mukava päästellä polkuja pitkin, vaihteeksi vähän pehmeämpää alustaa kintuille. Keskiviikko ja torstai pakkolepoa kun sattui työreissu kohdalle. Paripäivää junassa istuminen ei onneksi ihan tukkinut paikkoja, Perjantain treeni oli alamäkivetoja. Alamäkitekniikkaa en olekaan ennen treenannut, onhan se myös itselle kaikkein vaikeinta juurikin nuo alamäet. Mieluummin kipittelen ylämäkiä kuin opettelen juoksemaan alamäkiä. Tänään treenattiin ihan loivassa alamäessä jotta pystyi myös juoksemaan niitä ilman että päätyi nokalleen. Ei ihan helppoa kun tahtomattaan jarruttelee siin...