Uudesta valmennuksesta alkoi nyt neljäs viikko ja olen nyt jo huomannut valtavaa kehitystä. Ensinnäkin minulla on paljon enemmän energiaa kuin pitkään aikaan, virtaa riittää treenin jälkeen muuhunkin kuin soffan pohjalle. Tajusin tämän asian vasta kun rupesin ihmettelemään kun koko ajan tartun asioihin heti eivätkä ne jää vain suunnitteluksi. Esim. niinkin arkisia asioita kuin siivoaminen. Nyt rupeaa jo kroppa ja mielikin tottumaan siihen että palautumista todella tapahtuu. Kun sitä oivalsi väistämättä sen asian ettei koko ajan tarvitse karata jossain suorittamassa, on mielikin rauhoittunut ja tekeminenkin on rennompaa. Porihalli on taas tullut tutuksi Viime viikko koostui esimerkiksi kahdesta uinnista, niihin sisältyy 20 minuutin lihaskuntoharjoittelu ennen varsinaista treeniä. Kuntosalitreeni, spinning ja palauttavaa kävelyä. Viikonlopun toiminnallinen treeni ja juoksulenkki, jossa focus oli todellakin siinä että syke pysyy matalalla tasolla. Se ei ihan helppoa olekaan. Viikkoon sisä...