Siirry pääsisältöön

Puolikas Yyterissä


Lauantaina juoksimme treeniporukan kanssa puolimaratonin. Yyterin puolimaraton epävirallisesti, mutta virallisella reitillä. Samana päivänä alunperin piti minunkin olla juoksemassa maratonia. 
Huolto oli omatoiminen mutta aika otettiin niin kuin kisassa kuuluu. Joten juomareppu selässä lähdettiin. Testasin geelejä samalla. Joita en yleensä ole käyttänytkään sillä jo  muutaman vuoden on energianlähteenä ollut powerbarin geelinappulat. Nyt satuin maistamaan Highfiven energiageelejä ja tykästyin makuun. Maku on berry ja todella raikas maku eikä ollenkaan äklönmakea. Tuote on vatsaystävällinen ja nyt kokeilun jälkeen olen tyytyväinen geeliin.


Vähän etukäteen olin epäileväinen koko juoksusta, pitäisi juosta mukamas kovaa. Mukavuusalueen ulkopuolella tapahtuvat juoksut tuntuvat aina etukäteen jo ottavan päähän. Keliksi lupailtiin kovaa vesisadetta ja mietin jos koko homma vaikka peruttaisiin. Alaselkäkikin oli ollut monta päivää tukossa ja toinen nilkka saanut iskua jossain kun oli ihan turvonnut.

Pitihän sitä kuitenkin lähteä mukaan juoksuun kun muutkin. Pieni sakki meitä oli ja sovittiin naisten kesken että mennään kimpassa. Ei muuten sateesta tietoakaan. Pitkästä aikaa myös päivä ettei tuullut.
Lähdettiin sitten tasaista vauhtia juoksemaan ja kun aikoja katselin niin hyvinkin alle kuuden mentiin suurimman osan aikaa. Muutamassa kohtaa himpun yli kuutta.
Kahteen tuntiin olen parhaiten puolikkaan juossut mutta nyt ei ollut suunnitelmissa ennätyksiä. Juoksu tuntui koko ajan ihan hyvältä ja kieltämättä olisi lopussa hyvin pystynyt kiristämään mutta loppuun asti mentiin kimpassa eikä jätetty kaveria. Nythän kuitenkin oli ihan epävirallista menoa. Ehkäpä numerolappu rinnassa olisi siivittänyt likemmäs kahta tuntia. Nyt tuli ajaksi 2:07:17, 21.16 km avg 143 bpm. Keskivauhti 6:01.  Todella hyvä treeni. Aikakin oli hyvä ilman isompia puristuksia.
Ilman Koronaa oltaisiin siis oltu juoksemassa kokomaratonia Helsingissä.



Viimeiset kolme päivää olinkin vaan lepuuttanut ja huoltanut kroppaa. Tiistaina olin kamun kanssa suunnistamassa ja siellä ehkä nilkka vähän muksahtanut. Alaselkä on ollut todella kipeä joten jätin keskiviikon stadiontreenit väliin. Kaikenlainen hyppely ja loikkiminen ei tee hyvää valmiiksi kipeälle selälle.
Suunnistus muuten olikin hauska tällä kertaa. Saatiin runsaan kolmen kilsan reittiin kulumaan aikaa 3,5 tuntia. Kyllä vaan. Käveltiin kyllä suurimmaksi osaksi mutta heti toinen rasti aiheutti harmaita hiuksia. Sitä etsittiin varmaan tunnin. Emme antaneet periksi ja kyllä se lopulta löytyi, aivan eri paikasta missä me pörräsimme. Tulipahan mainio pk-treeni siitäkin ja monta uutta upeaa polkua löytyi.

 

Sunnuntai menikin koko päivä pihahommissa, pitkästä aikaa. Ne on vielä ollut vähän vaiheessa kylmien kelien vuoksi.

Tätä rastia etsittiin jonkin aikaa...
Löytyihän se lopulta...
ihan väärästä paikkaa...













Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yyterin uudet kuntoportaat

Nyt on meillekin valmistunut miltei omat kuntoportaat, sen verran on lähellä. Sopivasti pienen lämmittelylenkin päässä kotoa. Niiden valmistumista on jo odotettukin. Hyviltä vaikutti, askelmia on 106 ja pari tasannettakin välissä. Portaat huipentuvat mäen päällä olevaan maisematasanteeseen, josta aukeaa upeat näkymät kauas merelle ja Yyterin dyyneille. Viikko alkoi matkauinnilla, 2 km. Maanantaina uimahallissa oli ainakin heti iltapäivällä rauhallista uida, ei ollut ruuhkaa radalla. Keskityin käsivetoihin ja hyvältä tuntui, itsestä ainakin.  Tiistaina olin hierojalla joten illalla vain joogasin, jalat oli käsittelyn jälkeen mukavan kepeät. Keskiviikkona  päivällä jo 40 minuutin reippaalla kävelylenkillä koiran kanssa. Illalla sitten pitkästä aikaa karhuhallissa. Edellinen kerta taisikin olla keväällä ennen koronaa. Juoksuradalla lämmittelyn jälkeen lihaskuntoa. Kahvakuulaa, boxia ja kehonpainoharjoittelua. Koko selkäranka naksui ja paukkui tietyissä liikkeissä oikein kunnoll...

Uusia haasteita

Täällähän on ollut jo pidempään hiljaiseloa vaikka liikkuminen on koko ajan ollut aktiivista. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Koska lukijoita edelleen riittää niin ajattelin taas aktivoitua myös täällä blogissa. Tulevan vuoden haaste on myös senlaatuista että on syytäkin kirjoitella aiheesta muistiin. Kiikkustuoliin on tulossa aikamoista tarinaa. Viime talvena tuli eteen tilaisuus lähteä mukaan Rynkebyn matkaan. Osallistuminen piti päättää loppukesään mennessä ja aika kauan sitä mielessäni pohdin. Vaikka heti innostuin asiasta niin se mietitytti. Pystynkö tähän, kestääkö paikat jne. En kuitenkaan löytänyt tarpeeksi hyviä tekosyitä niin tässä sitä ollaan. Ensi kesänä 2027 olen mukana Team Rynkebyn Porin joukkueessa pyöräilemässä Pariisin. Team Rynkeby on eurooppalainen hyväntekeväisyys pyöräilyjoukkue ja nyt myös Porissa on omansa. Pyöräilemme kerätäksemme varoja AAMU Suomen lasten syöpäsäätiölle ja Sylva Ry:lle.

Isä

Mennyt viikko oli monin tavoin raskas sillä jätimme jäähyväiset isälle ja tuffalle.  Tuttulle, joka oli meidän lasten lempinimi hänelle. Tasan vuosi sitten vietimme hänen 75 vuotispäiviään. Mietin pitkään kirjoitanko aiheesta tänne. Ei ole kauankaan aikaa kun eräs uusi ystäväni juoksun tiimoilta toi oman näkemyksensä blogin kirjoittamisesta. Asiaa en ole siltä kannalta edes ajatellut, kirjoittamani blogi jää jonnekin tänne bittiavaruuteen elämään jälkikasvuni ja heidän lastensa luettavaksi. Toivottavasti. Ehkä he sitten ihmettelevät että mitä kaikkea se mummu oikein puuhasi ja harrasti. Isästä on jäänyt mieleen että hän tiesi kaikesta kaiken. Jos ei tiennyt jotain mitä kysyin niin sitten hän otti siitä selvää. Jossain vaiheessa hämmästelin oman mieheni vastauksia jos jotain kysyin. Olin tottunut siihen että toinen tietää ja osaa mutta ei se niin taida aina ollakaan. Tuffa on opettanut lapset veneilemään, kalastamaan, perkaamaan ahvenia ja tekemään vaikka mitä. Sekin...