maanantai 9. joulukuuta 2019

Matkalla ensi vuoden haasteisiin...



Kuukausi vaihtui ja  edelleen on pimeää ja synkeää. Vettä sataa ja kura roiskuu. Pienen hetken olikin valkoista ja valoisaa, pientä pakkastakin. Tämä on tätä nykyajan talvea, ilmasto on muuttunut.
Pimeälläkin on toki mukava lenkkeillä, siihen pitää vaan varustautua oikein. Viimeiset juoksut onkin pääsääntöisesti juostu iltapimeillä
Marraskuussa ei juoksukilometrejä lopulta sitten kertynyt ihan niin kuin olin suunnitellut, en päässyt edes sataan kilometriin. Marrasputki ei siis käynnistynyt uudestaan flunssan jälkeen.

Kirjurinluodon rannalla valaisee "Vetovoima"-teos joka koostuu n. 250 lampusta
Portti Porin mettään...
Ensi vuoden tavoitteet on jo mielessä, ei mitenkään kirkkaina, yhteen kisaan jo ilmoittauduin. Muutama muu vakavassa mietinnässä vielä. Nyt alan noudattaa vähän enemmän itselle räätälöityä treeniohjelmaa, joten joulukuusta alkaa jo valmistautuminen seuraavaan vuoteen. Maaliskuussa puolimaraton ja keväällä kokonainen. Siinä aikataulu muuttui vähän, todennäköisesti maraton juostaan Helsingissä. Muutama polkujuoksukisa. Ylläspallakseen en ole vielä pistänyt ilmoa, näppäilen sen sivustoa kuitenkin miltei päivittäin...

Joulukuun  maisemia hiekkarannalla

Lihaskuntotreenien myötä olen tyytyväisenä huomannut että jotain on tapahtunut. Muutama inhokkiliike jopa sujuu. Juoksussa pitäisi askeleeseen saada lisää lennokkuutta ja kimmoisuutta. Mihin lie ne matkan varrella hävinneet. Paikat on kyllä koko syksyn olleet aika juntturassa, fyssarilla on ollut töitä. Nyt tuntuu jo paremmalta. Enemmän kehonhuoltoa. Sitä on nyt lisätty myös kalenteriin. Uinti on saanut uutta virtaa, tekniikkatreeni on vihdoin tuottanut tulosta.
Pariin viikkoon onkin mahtunut  uintia, spinniä, kehonhuoltoa, lihaskuntoa ja juoksua, mm. vauhtileikittelyä ja pyramiditreeniä. Vielä kun saisi tuon ravintopuolen järkeistettyä oikeaksi. Aika hyvä se nykyisellään onkin, säännöllinen rönsyily vain pitäisi saada aisoihin.

Valoa pimeyteen Kirjurinluodolla






Eräs hieno juttu saatiin meillekin päin ! Porin metsään on rakennettu kuntoportaat! Mahtavaa !

Olihan niitä käytävä katsomassa, virallisestihan ne eivät vielä ole käyttöön otettu mutta valmiilta ne näyttivät, ei kai siinä muuta voinut kun korkata ne pikaisella rapputreenillä.
Koska ne kuitenkin olivat kelistä johtuen aika jäiset, juoksin vain varovaisen vauhdikkaasti 10 kertaa ylös ja päälle vielä pari kertaa loikkien pari askelmaa kerrallaan. Portaita 93 kpl. Mukavaa vaihtelua Porin Metsän lenkeille. Alkuun tulee sopiva lämmittely kun hölkkää portaiden juurelle, 58:57, 6 km, sykkeet 131/153.

"Mestareiden portaat"


Joulua odotellessa sadetta pidellen...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti