tiistai 19. marraskuuta 2019

Miten saat jalat tehokkaasti juntturaan...



Niinpä. Viikon sairastelun jälkeen uskaltauduin tiistaina pienelle testilenkille. 51:18, 6.16 km avg 128 bpm. Ihan hyvältä tuntui, kalenterin mukaan olisi pitänyt tehdä pieniä 200 m vetoja mutta jätin ne vielä väliin. Keskiviikkona oli vuorossa hallitreeni. Puolitoista tuntia tiukkaa settiä. Ensin lämmiteltiin pari ratakierrosta á 400 m. Sen jälkeen kierros kuusi kertaa, pienellä palautuksella. Rennosti puoleen väliin, siitä kiihtyvää vauhtia takasuora ja loppusuora rennosti ja lujaa, ei ihan täysillä kuitenkaan. Viimeinen kierros sitten kunnolla alusta asti, sellaista vauhtia ettei hyydy lopussa. Nyt viimeinen suora aivan täysillä. Meni hyvin, ei tuntunut pahalta sairastelunkaan puolesta. Juoksun speksit 19:08 min, 3.04 km sykkeet 136/168.

Sitten sopivan pituinen matka tasajalkahyppyjä ja se 10 kertaa. Pieni palautus ja sama etenevää askelkyykkyä 5 kertaa. Siinä tuntui jo alussa aika voimattomalta. Normaalisti pidän tuota hyvänä ja vahvana treeninä, loppua kohti hapottaa. Nyt se happohyökkäys oli jo alkumetreillä. Loppuun vielä corea. Linkkuveitsiä, lankkua ja lantion nostoja 3 kierrosta. Lankun minuutti oli tuskaa sillä jaloista puuttui pito kokonaan. Lankku ei mielestäni ole paha liike, nyt tutisi jalat heti alkuunsa. Ovela tunne kun etureidet oli ihan hyytelönä. Pikaiset venytykset. Kotona yritin myöhemmin venytellä paremmin mutta en pystynyt niitä tekemään sillä jalat olivat edelleen ihan hyytelönä.

Vedoilla ensimmäiset hapotukset
Seuraavana päivänä vielä töissä rappusia kapuessani totesin että edelleen on makaroonina. Ymmärrän että se johtuu siitä etten ole hetkeen tollaista tehnyt mutta silti yllätyin että se vei voimat totaalisesti. En tiedä onkohan sillä vaikutusta että olin ollut kipeenä, tuskinpa. Ei kait se lihaksiin noin olisi vaikuttanut kun en ole missään kuumeessa ollut, toisaalta flunssahan on kyllä kokonaisvaltaista sekin. Vasta parin päivän päästä tunsin jotain vatsalihaksissakin.
Torstaina kävi polkemassa wattipyörää tunnin ajan. Ajattelin jospa se olisi sopivaa palauttavaa liikuntaa. 1:09:45 avg 110 bpm. Leppoisaa oli. En kyllä huomannut että se olisi mitenkään auttanut palautumiseen. Varovaisesti yritin venyttelyä. Se ei oikein tuntunut mukavalta. Pidemmät huollot tein vasta perjantaina.


Lauantaina oli aikainen startti pitkälle juoksulle. Treenitehdas on the Road again, klo 8.00. Meitä lähti stadionilta viisi kaveria kohti Yyteriä ja takaisin. Edelleen oli jalat muussina, epäilin vähän että jos joudun puskakäynnille kuka minut sieltä nostaa ylös...no, itse pääsin kuitenkin. Asfaltilla juoksu sekin tietty täräyttää jalkoja jotka jo oli valmiiksi jäykät. Hyvin kuitenkin sujui. Toisaalta tunnin päästä jo rupesi tuntumaan siltä että olisi juossut jo montakin tuntia. Lopetin 31 kilometriin, jalat olivat jo finaalissa. Toisaalta myös oli lähdettävä mummuttelemaan, oli tulossa 1 vee yökylään. Oli muuten haastavaa puuhastella näillä koivilla yksivuotiaan kanssa.
Jalat ei olisi noin jumiin menneet ilman tuota treeniä viikolla. Varsinaista köpöttelyä oli illalla ja vielä seuraavanakin päivänä. Sunnuntaina kävin illalla palauttavalla hölkällä. Lauantain juoksuun meni aikaa 3:58:15, 31 km  avg 135 bpm. Sunnuntaina 47:53, 5.45 km avg 122 bpm.

Marraskuu on todella pitkä ja pimeä


Maanantaina keskityin jalkojen huoltamiseen faskiapallolla, pikkuhiljaa helpottaa. Illemmalla oli lähdettävä haukkaamaan happea, keli olikin oikein raikas vaikkakin lohduttoman pimeää. Kolmen kilsan kävelylenkki johon kului aikaa n. kolmevarttia. Tiistaina jo aamutuimaan tunnin verran kunnon syvävenyttelyä.

Saattaa olla että paikat aukeaa huomiseksi, tiedossa taas lihaskuntoa ja onneksi myös liikkuvuustreeniä. Onhan se kiva että tuntee kropassaan jotain tehneensä, mutta joskus on hyvä muistutella itseään että kehonhuoltoonkin pitää panostaa säännöllisesti, siinä saattaa muuten käydä niin että yhden kunnon treenin jälkeen sitä palauttelee viikon.

Nyt juoksua kertyi jo 43.6 km. Lauantain pitkiksen jälkeen kyllä huomasi että noita pitkiä pitää nyt ruveta taas tekemään, viime aikoina jäänyt lenkit vähän vähemmälle kun ajatellut että tekee jotain muutakin kuin vain juoksee. Ei auta, jos meinaa keväällä yrittää maratonia on ruvettava hommiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti