Siirry pääsisältöön

Syksyn värejä ja pientä Kaupunkireissua


Syyskuussa jäi juoksumäärät vähäiseksi sillä parikin viikonloppua reissattiin ilman juoksutossuja. Joskus siis muutakin kuin vain urheilua. Viime viikonloppuna tehtiin perheen naisten kanssa pieni irtiotto Gdanskin. Suurimmalle osalle se oli ensivisiitti Puolaan. Mainio pieni kohde jonne pääsee edullisesti ja lyhyellä lennolla. 
Meillä oli oikein kiva huoneisto aivan joen varrella, sinne mahduimme kaikki viisi naista erittäin hyvin. Vietimme siellä kaksi yötä ja siis vain yhden kokonaisen päivän joten mitään kummempia suunnitelmia emme tehneet. Pääasiassa tutustuttiin paikkaan ja shoppailtiin. Lauantaina tuli kyllä käveltyä n. 15 kilometriä joten ihan kivasti liikuttiin. Pitää ilman muuta tehdä uusi reissu.

 







Keskiviikkona sitten päästiin taas liikkumisen pariin. Ilalla oli treeniryhmän ensimmäinen karhuhallivuoro. Voimaa ja liikkuvuutta. Vähän juoksua alkuun ja loppuun, muuten tehtiin lihaskuntoa, voimaa ja corea.  Torstaina kävin Lastaamon lihashuoltotunnilla. Todella hyvä, käsiteltiin lonkankoukistajia ja pakaroita. Kuinkas ollakaan oli oikein tervetullutta täsmähuoltoa. 

Perjantaina tunnin pk-lenkki Porin metsässä. 58:32,  8 km avg 133 bpm.
Lauantaina uintitreenit. Enemmänkin tekniikkaa ja uintiakin tuli 1 km, 1:19:41. Päivä oli niin kauniin syksyinen ja aurinkoinen, että lähdin vielä illemmalla tekemään viikon pitkistä. 2:04, 14.25 km avg 124 bpm. Väriloisto oli aivan sanoinkuvaamaton. Lenkistä sai kyllä taas virtaa ja hyvää mieltä tuleviin päiviin.


Sunnuntai alkoi leppoisasti, nukuin kunnolla ja lueskelin aamulehteä kun kamu soitteli josko lähtisin mettäreissulle. Eihän siinä auttanut kun pistää kamppeet niskaan ja eväät reppuun. Marjaämpäri oli valmiina autossa.
Metsäretkellä vierähtikin nelisen tuntia. Oikeastaan suolla, sillä keräsimme karpaloita. Vähän metsän puolelta myös puolukkaa. Eväät ja kahvi maistuu ulkoilmassa kyllä parhaiten.



Viikon juoksukilometrit olivat 24,1 km. Liikuttu kuitenkin monta tuntia. Syksy on kyllä minulle mieluisin vuodenaika.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yyterin uudet kuntoportaat

Nyt on meillekin valmistunut miltei omat kuntoportaat, sen verran on lähellä. Sopivasti pienen lämmittelylenkin päässä kotoa. Niiden valmistumista on jo odotettukin. Hyviltä vaikutti, askelmia on 106 ja pari tasannettakin välissä. Portaat huipentuvat mäen päällä olevaan maisematasanteeseen, josta aukeaa upeat näkymät kauas merelle ja Yyterin dyyneille. Viikko alkoi matkauinnilla, 2 km. Maanantaina uimahallissa oli ainakin heti iltapäivällä rauhallista uida, ei ollut ruuhkaa radalla. Keskityin käsivetoihin ja hyvältä tuntui, itsestä ainakin.  Tiistaina olin hierojalla joten illalla vain joogasin, jalat oli käsittelyn jälkeen mukavan kepeät. Keskiviikkona  päivällä jo 40 minuutin reippaalla kävelylenkillä koiran kanssa. Illalla sitten pitkästä aikaa karhuhallissa. Edellinen kerta taisikin olla keväällä ennen koronaa. Juoksuradalla lämmittelyn jälkeen lihaskuntoa. Kahvakuulaa, boxia ja kehonpainoharjoittelua. Koko selkäranka naksui ja paukkui tietyissä liikkeissä oikein kunnoll...

Uusia haasteita

Täällähän on ollut jo pidempään hiljaiseloa vaikka liikkuminen on koko ajan ollut aktiivista. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Koska lukijoita edelleen riittää niin ajattelin taas aktivoitua myös täällä blogissa. Tulevan vuoden haaste on myös senlaatuista että on syytäkin kirjoitella aiheesta muistiin. Kiikkustuoliin on tulossa aikamoista tarinaa. Viime talvena tuli eteen tilaisuus lähteä mukaan Rynkebyn matkaan. Osallistuminen piti päättää loppukesään mennessä ja aika kauan sitä mielessäni pohdin. Vaikka heti innostuin asiasta niin se mietitytti. Pystynkö tähän, kestääkö paikat jne. En kuitenkaan löytänyt tarpeeksi hyviä tekosyitä niin tässä sitä ollaan. Ensi kesänä 2027 olen mukana Team Rynkebyn Porin joukkueessa pyöräilemässä Pariisin. Team Rynkeby on eurooppalainen hyväntekeväisyys pyöräilyjoukkue ja nyt myös Porissa on omansa. Pyöräilemme kerätäksemme varoja AAMU Suomen lasten syöpäsäätiölle ja Sylva Ry:lle.

Isä

Mennyt viikko oli monin tavoin raskas sillä jätimme jäähyväiset isälle ja tuffalle.  Tuttulle, joka oli meidän lasten lempinimi hänelle. Tasan vuosi sitten vietimme hänen 75 vuotispäiviään. Mietin pitkään kirjoitanko aiheesta tänne. Ei ole kauankaan aikaa kun eräs uusi ystäväni juoksun tiimoilta toi oman näkemyksensä blogin kirjoittamisesta. Asiaa en ole siltä kannalta edes ajatellut, kirjoittamani blogi jää jonnekin tänne bittiavaruuteen elämään jälkikasvuni ja heidän lastensa luettavaksi. Toivottavasti. Ehkä he sitten ihmettelevät että mitä kaikkea se mummu oikein puuhasi ja harrasti. Isästä on jäänyt mieleen että hän tiesi kaikesta kaiken. Jos ei tiennyt jotain mitä kysyin niin sitten hän otti siitä selvää. Jossain vaiheessa hämmästelin oman mieheni vastauksia jos jotain kysyin. Olin tottunut siihen että toinen tietää ja osaa mutta ei se niin taida aina ollakaan. Tuffa on opettanut lapset veneilemään, kalastamaan, perkaamaan ahvenia ja tekemään vaikka mitä. Sekin...