Rankka reissu päättyi siihen etten ehtinyt aikarajan puitteissa maaliin vaan myöhästyin runsaat viisi minuuttia. Sikäli se ei harmita sillä maaliin todellakin juoksin vaikka edelliset tunnit oli aikamoista taaperrusta.
Sikäli ajatukset on olleet kaksijakoisia että voinko sanoa juosseeni ensimmäisen ultrajuoksuni sillä ainakin viimeiset 20 kilometriä mentiin kävellen. Vaikeudet alkoivat pikkuhiljaa hiipiä toisen huollon jälkeen.
Olin Äkäslompolossa jo keskiviikkoiltana ja miltei ensimmäiseksi kävin kävelyllä Jounin kaupalla tsekkaamassa kisakeskuksen. Samalla sain vähän aineenvaihduntaa liikkeelle 12 tunnin automatkan jälkeen. Oltiin juoksukamujen kanssa majoituttu aika lähelle kisakeskusta.Torstainakin käveltiin koko päivä eestaas, shoppailtiin ja seurailtiin muiden kisaajien menoa, siinä kyllä pääsi jo vähän tunnelmaan kiinni. Tankkailtiin ruokaa ja nestettä, jota muuten kului huomattavasti edellisvuotta vähemmän. Nyt olisi tiedossa mukavaa keliä, ei onneksi uutta hellejuoksua. Nyt oli vuorossa myös pidempi matka, 55 km. Mukamas.
 |
| Äkäslompolo |
 |
| Kisakeskus oli Jounin kaupan edessä |
Juoksurepun pakkasin jo kotona ja sain juomien kanssa painoksi 4,5 kg. Squeezyn Urheilujuomaa oli rakossa 2 l ja lötköpulloissa vettä. Powerbar geelinappuloita ja muutama maxim-geeli. Sekä mm. suolapähkinöitä, rusinoita ja kuivattuja marjoja, pari clifbar-patukkaa ja joku muukin vastaava pötkäle. Mustikkasosetta 2 kpl. Suolaa. Repun paino mietitytti mutta alun jälkeen se ei oikeastaan tuntunut raskaalta. Liivi painoi solisluuhun, mutta pistin buffihuivin kipeään kohtaan ja kun sen piti laittaa päähän vaihdoin sen paikalle lötköpullon, johan helpotti.
Bussi vei meidät Hettaan hyvissä ajoin ennen starttia, joka oli klo 18:00. Hettan kylältä starttasi n. 500 juoksijaa. Keli oli lämmin, n. 18 astetta ja aurinko paistoi. Vähän tuulta. Matkaan lähdin pitkissä kompressiotrikoissa ja pitkähihaisessa paidassa ihan mahdollisten mäkäräisten vuoksi. Hyttysmyrkkyä vähän ennen lähtöä vielä sinne tänne. Itikat eivät sitten sanottavammin häirinneetkään matkalla.
Alkuun oli viitisen kilometriä asfalttia josta sitten käännyttiin hiekkatietä pitkin vielä samanverran kohti Pyhäkeroa. Ennen kyseistä mutkaa kaukaa jo kuului tutun kellon kilkatusta, oli kiva fiilis. Ennen tunturia 11,5 kilometrin kohdalla oli ensimmäinen huolto, tyhjensin lötköpullot vedestä ja pistin urheilujuomaa tilalle. Lämmin hölskyvä vesi ei uppoa. Muutama sipsi ja suolakurkku ja matka jatkui. Muutaman kilometrin päässä oli vasta ulkohuussi, tulipa siellä tietenkin piipahdettua. Sen jälkeen mentiin hetki pitkin pitkospuita. Meno oli rentoa ja reitti helppoa ja hyvin juostavaa tähän asti. Pyhäkerolle nouseminen olikin jo aika hapokasta ja pitkää.
 |
| Kohti Pyhäkeroa |
Ihastelin maisemia joita riitti pitkälle ja aurinko paistoi edelleen. Ounastunturille kavutessa olivat polutkin jo vähän teknisempiä. Välillä ihan juostavaakin. Toinen huolto olisi matkan puolessa välissä jota jo rupesi vähän kaipaamaankin. Alkuperäinen juomapaikka olisi ollut Hannunkurussa, siellä oli kuitenkin juomavesi saastunut joten huolto oli siirretty Hautajärvelle. Siitä tuli siis ylimääräistä matkaa joka tuntui loputtoman pitkältä. Sitten yhtäkkiä rupesi tulemaan juoksijoita vastaan. Todella jyrkkää rinnettä pitkin mentiin alaspäin josta sitten löytyikin huoltopiste. Siinä vaiheessa oli keli jo muuttunut aika kylmäksi joten vaihdoin kuivan paidan ja Bonatin sen päälle. Shortsit pepan suojaksi ja hanskat käteen. Juomarakon täydensin urheilujuomalla ja täytin myös lötköpullot. Sipsiä taas kourallinen ja suolakurkkua. Matka jatkui eteenpäin 23.15 Se sama jyrkkä alastulo takaisin ylös. Olo oli tässä vaiheessa kohtuullisen virkeä. Hannunkurussa 7 kilometrin päässä olisi seuraava huussi, ehkä vähän turhakin käynti sinne mutta mieluummin siellä kuin avoimella tunturilla. Hautajärven alamäen jälkeen rupesi myös polven sivussa tuntumaan pahaenteisesti vaiva josta luulin päässeeni eroon.
 |
| Tässä kohtaa ei ollut enään pitkälti toiseen huoltoon |
 |
| klo 23:25 |
Huoltopiste oli viimeinen ennen maalia joka olisi n. 29 kilometrin päässä.
Jalat rupesi olemaan aika väsyneet minkä huomasi siinä että ne vähän väliä tökkäsivät johonkin juureen tai kiveen. Otti päähän ja piti edetä varovasti. Polven ulkosyrjään sattui jo aikalailla aina alamäissä. Siis alamäet piti kävellä. Ylämäetkin rupesivat olemaan sen verran teknistä ja haastavaa että niidenkin kanssa oli vähän niin ja näin. Nopeammin ne pääsi ylös reippaasti kävellen.
Maraton tuli täyteen kahden aikaan yöllä. Siinä vaiheessa oli todella kylmää ja tuulista. Mutta eipä ollut itikoitakaan.
 |
| Välillä muutakin kuin pelkkää tunturia |
 |
| Klo 0:37 |
 |
| Maraton takana klo 01:59 |
Maratonin 30:n kohdalla on kuuluisa seinä. Mahdoinkohan minä pudota johonkin mustaan aukkoon.
Jossain vaiheessa tuntui että askel hidastui ja olikin sellainen outo olo, mutta tajusin piankin että ehkäpä nyt oli energiat vähissä ja otin geelipalleroita tuplaten. Taisi se fiilis vähän kohentua. Meno kyllä oli paikoitellen varmaan kuin hidastetusta leffasta, siltä se ainakin tuntui. Minua ei oikeastaan veetuttanut, en oikein osaa sanoa miltä tuntui, jotenkin pettyneeltä tai epätoivoiselta, mieleen ei tullut että jättäisi kesken tai mitään sensorttista. Jotenkin vaan oli toivottoman tuntuinen olo.
Polut olivat niin juurakkoa ja kiveä että kävellessäkin piti edetä rauhallisesti. Maisemien katsominen jäi vähiin kun piti katsoa mihin asettaa tossunsa. Polven sivu oli alamäissä jo todella pahana joten ne piti kävellä vaikka olisi muuten ollut ihan juostavissa. Menin ylämäet sitten reippaasti, oikein odotin ylämäkiä ettei tarvitse laahustaa. Jossain vaiheessa kyllä rupesi askel olemaan todella jotain muuta kuin reipasta. Tuntui ettei pääse eteenpäin ollenkaan. En ole varma mahdoinko tuossa vaiheessa jo keskustella ihan ääneen itseni kanssa.
Kilometrit kuluivat erittäin hitaasti. Seurasin kellosta viimeiset 20 kilometriä menoa ja tuntui että ne ei vähene ollenkaan. Kun luulin että olisi jäljellä 15 niin jostain taas putkahti pari kilometriä lisää.
 |
| Klo 2:40 |
 |
| Klo 3:14 |
Odotin että jäljellä olisi 10 niin sitten ne rupeisivat kulumaan nopeampaan tahtiin. Kun mielessä oli viimeiset 7, kysäisin ohimeneviltä paljonkohan vielä olisi jäljellä ennen maalia. 10 km. No menin kilsan verran eteenpäin ja vastaan tuli kyltti jossa luki Pallas 10. Olo oli kuin murmelilla kyseissä leffassa, siinähän elettiin sama päivä uudestaan ja uudestaan. En tiedä montakohan kertaa menin viimeistä 10 kilometriä.
Kelloa en oikeastaan seurannut kun tuossa vaiheessa ei enään ajalla ollut merkitystä.
 |
| Polku vaan jatkui ja jatkui, klo 3:23 |
Taivaskerolle nousu oli siis pitkää ja toivottoman tuntuista. Juosta ei pystynyt, yritin vähän pistellä reippaamin heti kun oli jotain muuta kuin alamäkeä. Pallashotellin ilmestymistä odotin ja ihmettelin missä se viipyy. Jo aikapäiviä sitten joku mainitsi että se on ihan tuon korkeimman tunturin takana. Niinpä, minkähän niistä.
Sitten se yhtäkkiä näkyikin, aika kaukana kylläkin. Siinä vaiheessa menin alamäkeä aika hiljalleen sillä se tuntui tosi pahalta polvessa. Monta juoksijaa kiirehti ohitse että ehtivät aikarajan puitteissa maaliin. Eräs mies meni sauvojen kanssa ohitse ja sanoi että 10 minuuttia aikaa! Katsoin eteenpäin ja ajattelin että en todellakaan tällä vauhdilla sinne ehdi. Kun jyrkkä alamäki loppui pistin sitten juoksuksi. Alusta oli soraa joten jalkoja ei tarvinnut pahemmin nostella niin juoksemaan jopa pystyi, tiedä silti näyttikö se juoksulta. Edelläni juoksi vielä siinä vaiheessa muutama muukin mattimyöhäinen. Sain loppuun jopa lisää vauhtia ja pääsin siis juoksemalla maaliin.
 |
| Tätä kiveä riitti loppumatka |
 |
| Vielä kun jaksaisi hetken, klo 5:20 |
Aika mahtava fiilis, tulipa tehtyä. Kello oli viitisen minuuttia yli kuusi aamulla ja aurinko paistoi edelleen. Sain riipuksen kaulaan ja lämmintä porokeittoa. Kaveri odotti maalissa. Vaatteet vaihdoin kuiviin ja bussiin kohti Äkäslompoloa.
Olo oli aika naatti, tyhjä mutta tyytyväinen. Sanoin kaverille että vaihdan harrastusta ja rupean triatlonistiksi. Garminin aika oli 12:05:25 ja matka oli 59,2 km. Jälkeeni tuli vielä monta muutakin taivaltajaa. Kaikille rapsahti DNF.
Se ei oikeastaan harmita sillä urakka oli melkoinen ja itse tiedän sen suorittaneeni maaliin asti. Tämä oli minulle ensimmäinen ultrajuoksu ja olen sikäli tyytyväinen että maalissa en kuollut vaan sain syötyä ja omin jaloin käveltyä vielä Jounin kaupalta liki puolituntia mökille. Hitaasti mutta varmasti. Suihkun jälkeen pieni torkahdus ja aamukahvit. Sitten lähdettiin saattamaan Hippokerhon kolmatta jäsenta 37 km matkalle. Sen jälkeen takaisin nukkumaan ennenkuin taas lähdettiin kisakeskukseen.
Liikkuminen varmaan auttoi palautumisessa. Illalla sitten pitsalle ja seuraamaan palkintojen jakoa. Väsy kuitenkin oli jo aikamoinen joten pienen pakollisen somettelun jälkeen nukkumaan. Uni tuli samantien ja nukuin todella hyvin. Aamulla lähdettiin kotimatkalle.
Kokonaisvaltainen palautuminen taisi lähteä hyvin liikkeelle kun jo huomasin suunnittelevani seuraavaa kisaa. Yötön yö teki lähtemättömän vaikutuksen joten suurella todennäköisyydellä juostaan sama matka ensi vuonnakin. Ainoa tavoite on saada hyväksytty suoritus.
Muutaman päivän jälkeen ehkä vasta tajuaa mitä on tehty, suoritus jolle kyllä voi nostaa hattua vaikka siihen liian paljon aikaa kuluikin. Silti vähän vierastan ajatusta että olisin ultrajuoksija.
Kotona sunnuntaiyönä havahduin siihen kun muistin että onhan sitä kinesioteipitkin keksitty ! Ei siis mitään hätää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti