Siirry pääsisältöön

Syyskuussa tekniikkaa

Syyskuu alkoi pirteästi, treenit on olleet hyviä ja itselläkin on hyvä motivaatio ja intoa tehdä. Sain taas henkilökohtaisen kalenterin ja se keskittyy nyt lähinnä talven tavoitteisiin, lajitekniikkaan, fillariin ja uintiin. Oma treeniporukkamme on treenannut koronankin aikana säännöllisesti , välillä tietty vähän yhteisharjoituksia muokaten. Nyt kun kaikki ovat intoa puhkuen alkaneet syystreenit, niin toivotaan että korona ei tuo yllätyksiä.

Uimassa olen jo ollutkin muutaman kerran ja tekniikkaa on kyllä hiottu. Minähän kuitenkin olen ihan alkutekijöissä joten harjoittelu on alkanut aikalailla perusjutuista. Uimahallissa on kaikki apuvälineet poissa käytöstä joten investoin omaan lautaan. Viime talvena koin sen hankalaksi ja se kävi kyllä olkapäiden päälle. Nyt tuntui jo huomattavasti helpommalta. Ilmeisesti uimataito on avovedessä vähän kehittynyt. Samalla siis myös tekniikka. Mutta tekemistä on koko talveksi. Itsellä on kuitenkin vähän luottavaisempi fiilis oma uimiseen.


Myös spinniä kuuluu kalenteriin ja eka tunti oli pitkästä aikaa hauska ja hikinen. Tuntui muuten oudolta ottaa mukaan fillarikengät muttei esim. pyöräilykypärää...

Tämän vuoden tärkeimmät juoksukisathan siirtyi syksyyn. Pitkän harkinnan jälkeen myin pois sekä Nuuksion että Kolin polkukisat. Ensi vuodelle siirsin Aulangon sekä Helsinki City Maratonin. Muitakin muutoksia on ollut jonkin verran, mutta jotain pientä kisaa on vielä luvassa syksylläkin. Ilmoittautunut en ole vaan katson kun sopiva sattuu kohdalle.


Viime viikon treenit; maanantaina fasciatrainig, tiistaina uintitekniikkaa 45 min ja illalla 8x200m juoksuvetoja, 48 min, 5.2 km ja sykkeet 121/159. 

Keskiviikkona polkujuoksukoulua,  Torstaina lepopäivä ja perjantaina palauttavaa maastojuoksua 1:39, 10.36 km avg 124 bpm. Lauantaina uintitekniikkaa 1,45 min ja sunnuntaina spinni 1:08 tuntia, sykkeet 118/153.

Tuo fasciatraining on ihan älyttömän hyvää koko kropalle. Joka kerran jälkeen on ollut paikat hellinä. Ilmeisesti siis tarvetta on. Polkujuoksukoulusta tuonnempana...


Huomaan että teknisillä poluilla on askel hidastunut ja ehkä vähän aristelee reippaampaa menoa. Siispä enemmän polkujuoksua syksyyn! Siinäkin tekniikkatreeniä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yyterin uudet kuntoportaat

Nyt on meillekin valmistunut miltei omat kuntoportaat, sen verran on lähellä. Sopivasti pienen lämmittelylenkin päässä kotoa. Niiden valmistumista on jo odotettukin. Hyviltä vaikutti, askelmia on 106 ja pari tasannettakin välissä. Portaat huipentuvat mäen päällä olevaan maisematasanteeseen, josta aukeaa upeat näkymät kauas merelle ja Yyterin dyyneille. Viikko alkoi matkauinnilla, 2 km. Maanantaina uimahallissa oli ainakin heti iltapäivällä rauhallista uida, ei ollut ruuhkaa radalla. Keskityin käsivetoihin ja hyvältä tuntui, itsestä ainakin.  Tiistaina olin hierojalla joten illalla vain joogasin, jalat oli käsittelyn jälkeen mukavan kepeät. Keskiviikkona  päivällä jo 40 minuutin reippaalla kävelylenkillä koiran kanssa. Illalla sitten pitkästä aikaa karhuhallissa. Edellinen kerta taisikin olla keväällä ennen koronaa. Juoksuradalla lämmittelyn jälkeen lihaskuntoa. Kahvakuulaa, boxia ja kehonpainoharjoittelua. Koko selkäranka naksui ja paukkui tietyissä liikkeissä oikein kunnoll...

Uusia haasteita

Täällähän on ollut jo pidempään hiljaiseloa vaikka liikkuminen on koko ajan ollut aktiivista. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Koska lukijoita edelleen riittää niin ajattelin taas aktivoitua myös täällä blogissa. Tulevan vuoden haaste on myös senlaatuista että on syytäkin kirjoitella aiheesta muistiin. Kiikkustuoliin on tulossa aikamoista tarinaa. Viime talvena tuli eteen tilaisuus lähteä mukaan Rynkebyn matkaan. Osallistuminen piti päättää loppukesään mennessä ja aika kauan sitä mielessäni pohdin. Vaikka heti innostuin asiasta niin se mietitytti. Pystynkö tähän, kestääkö paikat jne. En kuitenkaan löytänyt tarpeeksi hyviä tekosyitä niin tässä sitä ollaan. Ensi kesänä 2027 olen mukana Team Rynkebyn Porin joukkueessa pyöräilemässä Pariisin. Team Rynkeby on eurooppalainen hyväntekeväisyys pyöräilyjoukkue ja nyt myös Porissa on omansa. Pyöräilemme kerätäksemme varoja AAMU Suomen lasten syöpäsäätiölle ja Sylva Ry:lle.

Isä

Mennyt viikko oli monin tavoin raskas sillä jätimme jäähyväiset isälle ja tuffalle.  Tuttulle, joka oli meidän lasten lempinimi hänelle. Tasan vuosi sitten vietimme hänen 75 vuotispäiviään. Mietin pitkään kirjoitanko aiheesta tänne. Ei ole kauankaan aikaa kun eräs uusi ystäväni juoksun tiimoilta toi oman näkemyksensä blogin kirjoittamisesta. Asiaa en ole siltä kannalta edes ajatellut, kirjoittamani blogi jää jonnekin tänne bittiavaruuteen elämään jälkikasvuni ja heidän lastensa luettavaksi. Toivottavasti. Ehkä he sitten ihmettelevät että mitä kaikkea se mummu oikein puuhasi ja harrasti. Isästä on jäänyt mieleen että hän tiesi kaikesta kaiken. Jos ei tiennyt jotain mitä kysyin niin sitten hän otti siitä selvää. Jossain vaiheessa hämmästelin oman mieheni vastauksia jos jotain kysyin. Olin tottunut siihen että toinen tietää ja osaa mutta ei se niin taida aina ollakaan. Tuffa on opettanut lapset veneilemään, kalastamaan, perkaamaan ahvenia ja tekemään vaikka mitä. Sekin...