Hyviä asioita

Johanna Kantapääopistosta laittoi minulle haasteen.

Pitäisi miettiä mistä asioista on kiitollinen. Hyviä asioita. Haaste jossa joutuu siis oikein miettimään aihetta. Tuntuu helpolta mutta pitää ihan miettiä että mikä tosiaan on sitä hyvää.

Johanna kirjoitti myös toisesta aiheesta joka pisti miettimään, miksi kirjoitan blogia. Annanko itsestäni myös muuta kuin vain nämä treenijutut...

Olen alunperin alkanut kirjoitella ihan omaksi ilokseni ja pitkän aikaa meni ennenkuin kenelläkään edes ohimennen mainitsin blogistani. Tässä tekstissä varmaan tulee itsestään ilmiannettua muitakin kuin treenijuttuja.

Joskus tuntuu, ansaitusti ehkä, että olenkohan vähän itsekeskeinen tyyppi. Tarkoitan sillä sitä että pidän huolen että olen itseeni tyytyväinen, en välttämättä passaa muita vain siksi että pitäisi. Äitinä tai mummuna. Passaan mielelläni, ehkä olen jo saanut vähän välimatkaa siihen sikäli että oma kuopukseni on jo yli kaksikymppinen, neljästä lapsesta nuorin. Olen kyllä tovin toiminut kotiäitinä. Nyt on ollut aikaa myös omille jutuille. Kiitollinen olen tuosta katraasta ja nykyisin meillä menee lasten kanssa oikein hyvin. Matkaan on mahtunut monenlaista.

Kiitollinen olen myös kahdesta lapsenlapsesta. Hienoa että he asuvat lähellä ja on mahdollista olla heidänkin arjessaan. Mieheni kanssa on taaperrettu kauan, välillä ylös ja välillä alas ja kaikkea siltä väliltä. Kiitollinen olen jo jopa hänestäkin. Nykyisin kun olen jatkuvasti juoksemassa missä milloinkin, ei kuulu mitään marmatuksia ja sauna lämpiää. No, kerran hän vähän huomautti kun olin lähdössä jonnekin pitkälle juoksureissulle vähän pidemmälle, eikö sitä vois vaan mennä vaikka bussilla Raumalle ja juosta kotiin. Tai vaan pieni lenkki, talon ympäri....normaalisti kyllä työnjako toimii !

Kolme hyvää asiaa minun päivissäni, aamulla on kiva lähteä töihin. Minulla on hyvät työkaverit joiden kanssa muutenkin viettää aikaansa. Martta, meidän pikkuinen sheltti tuo iloa päiviin. Mieskin varmaan luetaan tähän joukkoon, kaikesta huolimatta Porilainen huumorinkukka värittää päiviä.

Kolme hyvää minussa, olen tosi rauhallinen. Tyypillinen vaaka. Elämän myötä olen kouliintunut siksi tukipilariksi joka ei saa paniikkikohtauksia. Juoksun myötä olen löytänyt itsestäni myös tietynlaista päättäväisyyttä ja itsepäisyyttä. Aina ei voi mennä sata lasissa, osaan ottaa myös rennosti ja tiedän kyllä koska pitää levätä ja tehdä jotain muuta. Rauhallisuudesta huolimatta olen myös spontaani, ilman liikoja miettimisiä löydän itseni joskus vähän yllättävistäkin paikoista.

Kolme hyvää elämässäni on todellakin perhe, lapset ja lapsenlapset. Ystävät. Juoksun myötä tulleet uudet tuttavuudet joihin en varmaankaan muuten olisi tutustunut.

Kolme hyvää blogissani, lisään paljon kuvia, luonnosta ja treenimaisemista sillä minusta on hienoa jos niistä välittyy se fiilis mikä tuolla luonnon keskellä itselle tulee. Bloginkin kautta on saanut uusia tuttavuuksia joista joihinkin on sitten tutustunut paremminkin. Toivon että blogini kautta joku ehkä innostuu juoksusta, senhän voi aloittaa vasta nelikymppisenä kuten minäkin.

Kolme hyvää tänä vuonna, yhteislenkit ja juoksukisat erilaisten kokoonpanojen kanssa. Tulossa maraton ja  kotirataultra, useampi polkujuoksukisa, juoksuyhteisö vetää puoleensa enemmän kuin kilpailujen tulokset.  Lastenlapset.

Kävin tänään Martan kanssa iltalenkillä metsässä. Ihan kävelyllä. Voisin ottaa tuolin mukaan tuonne metsään, istuskella siinä ja antaa koiran leikkiä pitkin sammalikkoa, polkuja ja mättäitä. Siellä hiljaisessa metsässä tuntee suurta kiitollisuutta että on tällainen ympäristö, puhdas luonto. Metsä jossa voi käydä vaikka joka päivä. Haluaisin muuttaa metsänlaidalle.

No enhän nytenkään asu kuin kivenheiton päässä...