Siirry pääsisältöön

Kesän triathlonkisat

Näin se kesä on kohta ohitse ja lappukisoissakin tuli muutamassa käytyä. Juoksukilpailut on hissukseen vaihtuneet triathloniin. Kesän aikana on tullut käytyä neljässä tapahtumassa. Ensimmäinen oli seuran oma Juhannustriathlon. Toinen taas sprintti Säkylässä.

Kolmas sprintti oli Porin Tarmon järjestämä triathlon Noormarkussa. Viimeisin huipentui jo vähän isompaan tapahtumaan Vierumäellä. 

Tarmo Triathlon

Tässä pikkukisassa eniten jännitti Noormarkunjoki. Pääsin onneksi pariin kertaan treenaamaan siellä ennen kilpailua. Eikä se ollutkaan niin paha kuin muistelin. Nyt onneksi mentiin myötävirtaan. 

Noormarkunjoki ja TarmoTriathlonistit

Uinti 600 m  9:40 min. Uinti oli nopea, (siis oma nopee)virta vei mennessään, mutta pyrin uimaan omaan rauhalliseen tahtiin. (siinäkin treenin paikka että saa vauhtia uintiin)

T1 4:46 min. Vaihdossa meni turhia minuutteja, puvun kanssa jouduin taistelemaan. Päässäkin            pyöri uinti, joten olo oli hieman hutera.

Fillari 20,5 km 44:8 min. Alussa lähdin turhan varovaisesti liikkeelle. Olin kuitenkin tyytyväinen pyöräosuuteen, keskari oli 29.5 min/km.

T2 2:26 min. Sujui odotetusti.

Juoksu 5 km 28:55 min. Juoksuosuuteenkin olen suht tyytyväinen, vaikka oli tosi lämmin päivä sain loppuun vielä pienen kirivaihteen päälle.

Lopputulos 1:30:08 (27.6 km)



Porin Tarmon järjestämä triathlon oli kiva, järjestelyt sujuivat ja kaikista hienointa oli että TriBabesin pinkkejä triathlonisteja oli mukana kisaamassa iso joukko. Itse olin ensimmäistä kertaa mukana. Tässä kilpailussa oli monella mukana suuria tunteita ja hienoja onnistumisia. 

Vierumäki Triathlon

Tätä kisaa mietin kauan ja ilmoittauduin vain muutamia päiviä ennen kilpailua. Onneksi lähdin sillä tämä oli ensikertalaiselle hieno kisa, vähän isommissa ympyröissä. Paria päivää ennen kisaa, kuulin että pyöräilyosuus olisi todella mäkinen. Se pisti vähän miettimään miten siitä selviäisi. Länsirannikolla ei kovin isoja mäkiä ole pyöräilyssä tullut vastaan. Myös uiminen ilman märkäpukua mietitytti vielä kisa-aamunakin. Matka olisi lyhyt ja voittaisin siinä ehkä vähän aikaa, varsinkin vaihdossa. Päädyin kuitenkin pukemaan märkäpuvun. No, sehän meni ihan pieleen. Suurin osa sprinttimatkalaisista oli pukenut märkkärin vaikka matka olikin lyhyt.


Uinti 400 m 11:12 min. Uinti meni hyvin. Olihan matka lyhyt mutta muuten tosi kiva. Vedestä noustessa oli kyllä ylämäki melkoinen. Lähtö oli rolling start, se teki uinnista miellyttävämpää. Oli tilaa ympärillä.

T1 7:26 min. Tämä oli hurja. Jotenkin sain itseni sieltä vedestä ylös. Ylämäki alkoi heti, joten suosiolla kävelin sen ylös ja lopussa vähän hölkkää. Puvun kanssa oli vaikeuksia saada se riisuttua, niin kuin näppärästi. Päästä heitti ja märkkäri oli makkaralla nilkoissa. Aikaa meni ihan helvetin kauan. Pelkkään nousuun taisi kulua jo 3 minuuttia. Tässä on treenaamisen paikka. (pitänee huomauttaa että olen normaalisti puvun saanut hyvin pois päältä)


Fillari 20 km 42:40 min. Kun vihdoin pääsin pyöräilemään, totesin ettei tässä vielä ainakaan niitä mäkiä näkynyt. Ne tulivatkin sitten kun käännyttiin isommalle tielle. Siellä lenkki mentiin kaksi kertaa ja sitten vielä samaa reittiä takaisin. Ylämäet laskivat keskivauhtia mutta alamäessä vauhti oli parhaimmillaan melkein 48 km/h. Olen tyytyväinen pyöräosuuteen. Useimpia kertoja ohittelin muita juuri ylämäessä. Yllättäen loppumatkan loiva ja pitkä ylämäki tuntui melkein pahemmalta.

T2 2:56 min. Tämä vaihto sentään meni paremmin.


Juoksu 5 km 30:45 min. Juoksussa lämmin keli vähän vei voimia, tai sitten rankka pyöräily. Sain kuitenkin itseni kohtuuajassa maaliin ja ehkä hippasen vauhtia viimeisiin metreihin maalisuoralla. Jos nyt vähän spekuloin kisaa niin puoletkin pois ekasta vaihdosta ja pari minuuttia juoksuosuuden puskapysähdyksestä, olisi aika ollut aikalailla erilainen.

Lopputulos 1:35:01, (26.17 km)

Oliskohan nämä kisat riittäneet tänä kesänä. Ensi vuodesta ei taas tiedä mistä itsensä löytää. 


Kommentit

  1. Käytätkö uinnissa korvatulppia? Saattavat auttaa uinnin jälkeiseen huippaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kommentoit. Tulpat löytyvät uimakassista, jostain syystä ei ole tullut käytettyä. Aikomus olisi testata niitä avovedessä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yyterin uudet kuntoportaat

Nyt on meillekin valmistunut miltei omat kuntoportaat, sen verran on lähellä. Sopivasti pienen lämmittelylenkin päässä kotoa. Niiden valmistumista on jo odotettukin. Hyviltä vaikutti, askelmia on 106 ja pari tasannettakin välissä. Portaat huipentuvat mäen päällä olevaan maisematasanteeseen, josta aukeaa upeat näkymät kauas merelle ja Yyterin dyyneille. Viikko alkoi matkauinnilla, 2 km. Maanantaina uimahallissa oli ainakin heti iltapäivällä rauhallista uida, ei ollut ruuhkaa radalla. Keskityin käsivetoihin ja hyvältä tuntui, itsestä ainakin.  Tiistaina olin hierojalla joten illalla vain joogasin, jalat oli käsittelyn jälkeen mukavan kepeät. Keskiviikkona  päivällä jo 40 minuutin reippaalla kävelylenkillä koiran kanssa. Illalla sitten pitkästä aikaa karhuhallissa. Edellinen kerta taisikin olla keväällä ennen koronaa. Juoksuradalla lämmittelyn jälkeen lihaskuntoa. Kahvakuulaa, boxia ja kehonpainoharjoittelua. Koko selkäranka naksui ja paukkui tietyissä liikkeissä oikein kunnoll...

Uusia haasteita

Täällähän on ollut jo pidempään hiljaiseloa vaikka liikkuminen on koko ajan ollut aktiivista. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Koska lukijoita edelleen riittää niin ajattelin taas aktivoitua myös täällä blogissa. Tulevan vuoden haaste on myös senlaatuista että on syytäkin kirjoitella aiheesta muistiin. Kiikkustuoliin on tulossa aikamoista tarinaa. Viime talvena tuli eteen tilaisuus lähteä mukaan Rynkebyn matkaan. Osallistuminen piti päättää loppukesään mennessä ja aika kauan sitä mielessäni pohdin. Vaikka heti innostuin asiasta niin se mietitytti. Pystynkö tähän, kestääkö paikat jne. En kuitenkaan löytänyt tarpeeksi hyviä tekosyitä niin tässä sitä ollaan. Ensi kesänä 2027 olen mukana Team Rynkebyn Porin joukkueessa pyöräilemässä Pariisin. Team Rynkeby on eurooppalainen hyväntekeväisyys pyöräilyjoukkue ja nyt myös Porissa on omansa. Pyöräilemme kerätäksemme varoja AAMU Suomen lasten syöpäsäätiölle ja Sylva Ry:lle.

Isä

Mennyt viikko oli monin tavoin raskas sillä jätimme jäähyväiset isälle ja tuffalle.  Tuttulle, joka oli meidän lasten lempinimi hänelle. Tasan vuosi sitten vietimme hänen 75 vuotispäiviään. Mietin pitkään kirjoitanko aiheesta tänne. Ei ole kauankaan aikaa kun eräs uusi ystäväni juoksun tiimoilta toi oman näkemyksensä blogin kirjoittamisesta. Asiaa en ole siltä kannalta edes ajatellut, kirjoittamani blogi jää jonnekin tänne bittiavaruuteen elämään jälkikasvuni ja heidän lastensa luettavaksi. Toivottavasti. Ehkä he sitten ihmettelevät että mitä kaikkea se mummu oikein puuhasi ja harrasti. Isästä on jäänyt mieleen että hän tiesi kaikesta kaiken. Jos ei tiennyt jotain mitä kysyin niin sitten hän otti siitä selvää. Jossain vaiheessa hämmästelin oman mieheni vastauksia jos jotain kysyin. Olin tottunut siihen että toinen tietää ja osaa mutta ei se niin taida aina ollakaan. Tuffa on opettanut lapset veneilemään, kalastamaan, perkaamaan ahvenia ja tekemään vaikka mitä. Sekin...