Siirry pääsisältöön

JuhannusTriathlon


Ensimmäisen triathlonkisani jälkeen oli isot aikeet jatkoon, mutta korona sotki suunnitelmat. Sen myötä suurin innokkuus kilpailla laantui, lajeja on harjoiteltu siis vain yksittäin, juoksua, pyöräilyä ja uintia. Uintihan on koko ajan ollut se heikoin lenkki. Toki nyt olen mukana Tribabesin mahtavassa porukassa, jossa saattaa jonkin sortin triathlonkärpänen taas ehkä puraistakin.

TribabesFinland on jo muutamana juhannuksena järjestänyt jäsenilleen leppoisan juhannuskisan. Ei kilpailua vaan rennon ja hauskan ”kisailun”. Tänä vuonna pääsin mukaan tunnelmaan seuran jäsenenä. Matkoja oli valittavana kolme. Valitsin sprintin jossa uintia oli 600 m, fillaria 18 km ja juoksua 4.5 km.

Herrainpäivien uimakuoppa

Lähistöllä sijaitsevilla uimakuopilla kävin muutaman kerran uimassa ennen tätä kisailua ja uinti tuntui ihan hyvältä. Sujui paremmin joka kerralla. Hitaasti mutta ihan ok. Nyt oli tarkoitus mennä ihan fiilistelen ja jos tuntuisi pahalta niin matkoja voisi esim. tarvittaessa jopa lyhentää. Vaihtoehtona olisi ollut myös kokeilu jossa matkat olisi olleet vieläkin lyhyempiä. No, uinti ei kyllä nyt mennyt putkeen ollenkaan. 

Tässä vasta lähdössä positiivisella mielellä..


..ja kuinkas sitten kävikään...

Ehkä vähän yritin liikaa tai sitten en yrittänyt tarpeeksi. Uinti jäi yhteen kierrokseen eli 300 metriin. Se ei tällä kertaa ollenkaan ollut sujuvaa ja lopussa tuntui ettei happikaan kulkenut kunnolla. Koska voin, jätin toisen kierroksen uimatta. Näin jälkikäteen voisin sanoa että luovutin liian helpolla. Oman garminin mukaan uin 400 m ja siihen meni aikaa 9:41 ja sykkeet 121/136.


Pyöräosuus taas kulki kuin unelma. Jonkin verran tuuli, mutta se taisi vaan auttaa sillä meno oli ihan vauhdikasta. Menin kyllä koko ajan hyvää vauhtia, keskari oli 27.5 km/h. Matkaksi garminilla tuli 17.5 km ja aika oli 38 min. Reitti oli ennestään tosi tuttua, joten sai päästellä ihan rauhassa. Koska pyöräily meni kovaa oli sykkeetkin vähän korkeammalla ja sen huomasi heti juoksussa. Uinnin ja fillarin välissä meni niin kauan että syke ehti hyvin laskea.


Juoksun aikana jouduin kyllä useaan kertaan tasaamaan menoa pienillä kävelyosuuksilla. Jälkeenpäin katselin sykkeitä niin enpä sitten ihmettelyt. 4,5 km ja aikaa 30 min ja sykkeet 140/150. "Virallinen" kokonaisaika oli 1:29:12

Varusteiden kanssa ei ollut probleemia sillä sen yhden kisani läpikäyneenä, olin vähän kartalla millaista tulee olemaan. Ainoa että juoksuun en huomannut ottaa juomaa mukaan vaikka se oli valmiina. Eipä se olisi juoksua kyllä auttanut...


Mukavasti tällaisessakin kisailussa pääsi ihan oikeaan tunnelmaan. Lämmin ja aurinkoinen päivä kruunasi koko homman. Mukana oli 12 triathlonistia. Kokeneita ja varmoja, sekä aloittelijoita ja kaikilla varmaan oli ihan yhtä hauskaa !

TriBabes juhannustuulella!

Mainio aloitus Juhannuksenviettoon! 

(Tilannekuvat by Minttu V.)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yyterin uudet kuntoportaat

Nyt on meillekin valmistunut miltei omat kuntoportaat, sen verran on lähellä. Sopivasti pienen lämmittelylenkin päässä kotoa. Niiden valmistumista on jo odotettukin. Hyviltä vaikutti, askelmia on 106 ja pari tasannettakin välissä. Portaat huipentuvat mäen päällä olevaan maisematasanteeseen, josta aukeaa upeat näkymät kauas merelle ja Yyterin dyyneille. Viikko alkoi matkauinnilla, 2 km. Maanantaina uimahallissa oli ainakin heti iltapäivällä rauhallista uida, ei ollut ruuhkaa radalla. Keskityin käsivetoihin ja hyvältä tuntui, itsestä ainakin.  Tiistaina olin hierojalla joten illalla vain joogasin, jalat oli käsittelyn jälkeen mukavan kepeät. Keskiviikkona  päivällä jo 40 minuutin reippaalla kävelylenkillä koiran kanssa. Illalla sitten pitkästä aikaa karhuhallissa. Edellinen kerta taisikin olla keväällä ennen koronaa. Juoksuradalla lämmittelyn jälkeen lihaskuntoa. Kahvakuulaa, boxia ja kehonpainoharjoittelua. Koko selkäranka naksui ja paukkui tietyissä liikkeissä oikein kunnoll...

Uusia haasteita

Täällähän on ollut jo pidempään hiljaiseloa vaikka liikkuminen on koko ajan ollut aktiivista. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Koska lukijoita edelleen riittää niin ajattelin taas aktivoitua myös täällä blogissa. Tulevan vuoden haaste on myös senlaatuista että on syytäkin kirjoitella aiheesta muistiin. Kiikkustuoliin on tulossa aikamoista tarinaa. Viime talvena tuli eteen tilaisuus lähteä mukaan Rynkebyn matkaan. Osallistuminen piti päättää loppukesään mennessä ja aika kauan sitä mielessäni pohdin. Vaikka heti innostuin asiasta niin se mietitytti. Pystynkö tähän, kestääkö paikat jne. En kuitenkaan löytänyt tarpeeksi hyviä tekosyitä niin tässä sitä ollaan. Ensi kesänä 2027 olen mukana Team Rynkebyn Porin joukkueessa pyöräilemässä Pariisin. Team Rynkeby on eurooppalainen hyväntekeväisyys pyöräilyjoukkue ja nyt myös Porissa on omansa. Pyöräilemme kerätäksemme varoja AAMU Suomen lasten syöpäsäätiölle ja Sylva Ry:lle.

Isä

Mennyt viikko oli monin tavoin raskas sillä jätimme jäähyväiset isälle ja tuffalle.  Tuttulle, joka oli meidän lasten lempinimi hänelle. Tasan vuosi sitten vietimme hänen 75 vuotispäiviään. Mietin pitkään kirjoitanko aiheesta tänne. Ei ole kauankaan aikaa kun eräs uusi ystäväni juoksun tiimoilta toi oman näkemyksensä blogin kirjoittamisesta. Asiaa en ole siltä kannalta edes ajatellut, kirjoittamani blogi jää jonnekin tänne bittiavaruuteen elämään jälkikasvuni ja heidän lastensa luettavaksi. Toivottavasti. Ehkä he sitten ihmettelevät että mitä kaikkea se mummu oikein puuhasi ja harrasti. Isästä on jäänyt mieleen että hän tiesi kaikesta kaiken. Jos ei tiennyt jotain mitä kysyin niin sitten hän otti siitä selvää. Jossain vaiheessa hämmästelin oman mieheni vastauksia jos jotain kysyin. Olin tottunut siihen että toinen tietää ja osaa mutta ei se niin taida aina ollakaan. Tuffa on opettanut lapset veneilemään, kalastamaan, perkaamaan ahvenia ja tekemään vaikka mitä. Sekin...