keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Bursiitti ei ihan heti hellittänytkään

Nopeastihan tuo aika kuluu. En oikeastaan ole harmitellut juoksukieltoa sillä kaikkea muuta puuhaa on ollut. Kerran kyllä jouduin jättämään patikoinnin väliin, vaikka olisi ollut tarjolla grillimakkaraa. Kuntosalilla keskityin vaan yläkroppaan ja uintitreeneissä väittelin kovia potkuharjoituksia. Ostin vihdoin myös pullarin ja harjoittelin senkin käyttöä. Viimeksi sitä testatessani en hallinnut keskivartaloani ollenkaan, vaan pyörin ihan minne sattuu. Nyt se onnistui huomattavasti paremmin.

Lauantaiaamuna uintitreenit n. 1,5 tuntia. Tekniikkaa, mm. käsivetoja ja potkuja. Uintia myös kuvattiin ja se näyttikin oikein kamalalta. No sen perusteella ruvetaan taas hinkkaamaan tekniikkaa. Iltapäivällä kaverin kanssa maastopyöräilyä Yyterissä. Tuuli todella paljon, miltei myrskyinen keli. Metsässä se ei haitannut. Tuuli ei oikeastaan ollut kovin kylmäkään ja aurinko lämmitti. Todella upea syksypäivä. Pyöräilyä tuli 2:13 ja 21 km. Sykkeet 103/134. Lauantaina otin viimeiset Buranat kymmenen päivän kuurin päätteeksi.

Sunnuntaina kävin illemmalla kuntosalilla, n.tunnin ylävartalotreeni. Pyrin välttämään polvea rasittavia liikkeitä. Alkulämmöt tein crosstrainerilla. Loppuun tein muutamia fyssarin ohjeiden mukaisia liikkeitä, jotka ilmeisesti ärsyttivät liikaa polvea. Oma vika, en malttanut odottaa rauhassa että polven turvotus hellittäisi. Polvi kipeytyi nyt ehkä enemmän kuin aikaisemmin. Jopa yöllä heräsin siihen. Maanantaina joka tapauksessa olisi lähdettävä läskipyöräilemään maastoon.

Maanantaina oli työpaikkamme tyhypäivä Yyterissä. Vuokrasimme Seikkailupuisto Huikeesta läskipyörät miltei 30:lle ja minä olin lupautunut vetämään lenkin. Aamulla satoi vettä ihan kaatamalla, mutta kun olimme lähdössä pyöräilemään, oli upea syyskeli. Kylmä tuuli, mutta aurinkokin pilkotteli koko parituntisen lenkin ajan. Mikäli en olisi ollut vetovastuussa olisin jättänyt pyöräilyn väliin. Kilometrejä tuli n. 15, joten ihan rauhallista menoa. Lopulta nuo pyöräilyt ei sitten olleet järkeviä tuolle bursiitille.


Tiistaille sain lääkäriajan työterveyteen ja keskiviikkoaamuna polveen laitettiin kortisonipiikki. Lääkäri vaikutti vähän söheröltä. Juoksusta hän oli kyllä kuullut. Mikäli piikki ei auta, voi olla etten ikinä enään juokse. No sen lauseen jätin huomioimatta. Asfalttia pitäisi välttää, pääasiassa kyllä olen juossutkin maastossa. Nyt pitää toivoa että piikki auttaa. Seurailen muutaman päivän ennenkuin rupean rasittamaan sitä. Uimassa onneksi voi käydä. Piikki ei muuten sattunut oikeastaan kuin ihan vaan vähän, odotin jotain ihan karseeta.

Oma läskipyöräni on jo muutaman vuoden vanha ja olen sen ostanut XXL:stä. Nyt kun ajoin vuokrapyörällä, mikä sekin oli xxl:n fillari, huomasin ison eron omaani. Vuokrapyörä oli paljon helpommin ohjattava ja kevyt, rullasi huomattavasti paremmin. Omassa on ollut vähän kipuilua juurikin ohjauksessa. Ihan vähän rupesi tekemään mieli uutta läskipyörää.

Tästä löytyi sopivan taukopaikka

Oli kiva vetää työkavereille fillarilenkki. Iso osa oli ensimmäistä kertaa läskipyöräilemässä ja tykkäsivät kovasti. Myöskin reitti oli monelle ihan uusi, joten pyöräily oli oikein onnistunut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti