Siirry pääsisältöön

Treeniviikko ykkönen

Eka kesälomaviikko takana ja ensimmäinen viikko treenattu kalenterin mukaan. Täsmätreeniä  polkujuoksukisaan. Ainakin tämä ensimmäinen viikko mennyt hyvin ja kaikki sen treenit on tehtynä. Vaikuttaa ihan hyvältä ja selkeältä. Lähinnä halusin ohjelman sen vuoksi että treenaamisessa on jonkinlainen järjestys. Kohteena on Aulanko Trail.

Maanantaina juoksua mäkisessä maastossa. Lähdin Ruosniemen pururadalle. Parempia mäkiä meiltäpäin ei löydy. Otin mukaan myös sauvat. Sain myös kaverin seuraksi ja lenkin päälle pulahdettiinkin Ankkalampeen uimaan. Treeniin meni aikaa 1:34 ja matkaa tuli 10.3 km ja sykkeet 124/147. Mäkinen kierros juostiin kolme kertaa, yksi kierros on muistaakseni n. 2.5 km. Iltaan vielä pari tuntia mustikkametsässä.

Ruosniemi ja Ankkalampi

Tiistaina kahvakuulaa ja liikkuvuutta 40 min. Päivällä olin myös pari tuntia vattuja keräämässä. Keskiviikkona polkujuoksua Pori Trail Runnersin yhteislenkillä. Etukäteen oli jo tiedossa että reitti olisi aikamoista ryteikköä ja nokkospuskaa. Sitä se kyllä olikin, mutta myös kivoja polkuja ja komeita maisemia. Mahtava lenkki. 1:37, 10 km avg 133 bpm. Ei ihan peruspeekoota. Vattupuskissa taas aamupäivällä pari tuntia.

PTR:n yhteislenkki Toukarissa

Torstaina oli 5 minuutin vetoja 5-8 kpl. Päädyin viiteen kertaan. ( olin muuten taas vattuja keräämässä) Ensin vartti alkuverraa ja sitten 5 x 5 min vetoja ja rauhassa kotiinpäin. 1:13:52, 8,7 km ja sykkeet 124/155.

Perjantaina lepopäivä. Mulle siitä tuli kovinkin toiminnallinen lepopäivä. Pari tuntia taas marjoja keräämässä. Ensin vadelmia ja sitten samaan syssyyn mustikkaa. Varsinkin vattupuskissa tuntuu tulevan oikein hyviäkin kylkivenytyksiä siinä samalla kun koittaa kurkotella puskien toiseltakin puolen ilman että kupsahtaa piikkiseen puskaan. Iltapäivällä läskipyöräilyä n. 22 km. Nyt oli tosi hauska reissu, sillä lähdettiin kamujen kanssa Reposaareen fillaroimaan. Retki alkoi venematkalla. Merimatka kesti n. 10 minuuttia. Räpsöössä pyöräiltiin tunnin verran pitkin takarantaa. Käytiin mm. Junnilassa ja Siikaranta Campingillä. Tämä venekyyti on ihan uutta, tämän kesän juttu. Olikin tosi kiva kokemus, busteriin mahtuu kipparin lisäksi 6 henkeä ja esim. fillarit voi ottaa mukaan. Edestakainen matka maksoi 10 euroa. Fillarointiin meni aikaa 2:04 ja matkaa tuli yhteensä 22.2 km. 

Veneellä Reposaareen

Junnila

Viikonloppuna mummuteltiin ja koska oli pari pientä yövierasta, pitkä lenkki vaihtui sunnuntaina vähän lyhyempään. Tälläkin kertaa olin Reposaaressa. 53:48, 6.12 km avg 115 bpm. Lenkki oli lyhyt ja leppoisa, sen päätteeksi päästiin Siikarannan leirintäalueen rantasaunaan. Olikin upeat löylyt ja lauteilta mahtava merinäköala. Uiminen jäi väliin sillä merenkäynti oli melkoinen.

Siikarannasta takarannalle ihania kivipolkuja pitkin

Tälle viikolle on tullut juoksua hurjat 35.1 km. Liikkumista koko viikkoon yli 18 tuntia. Ihan hyvä lomaviikko siis.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yyterin uudet kuntoportaat

Nyt on meillekin valmistunut miltei omat kuntoportaat, sen verran on lähellä. Sopivasti pienen lämmittelylenkin päässä kotoa. Niiden valmistumista on jo odotettukin. Hyviltä vaikutti, askelmia on 106 ja pari tasannettakin välissä. Portaat huipentuvat mäen päällä olevaan maisematasanteeseen, josta aukeaa upeat näkymät kauas merelle ja Yyterin dyyneille. Viikko alkoi matkauinnilla, 2 km. Maanantaina uimahallissa oli ainakin heti iltapäivällä rauhallista uida, ei ollut ruuhkaa radalla. Keskityin käsivetoihin ja hyvältä tuntui, itsestä ainakin.  Tiistaina olin hierojalla joten illalla vain joogasin, jalat oli käsittelyn jälkeen mukavan kepeät. Keskiviikkona  päivällä jo 40 minuutin reippaalla kävelylenkillä koiran kanssa. Illalla sitten pitkästä aikaa karhuhallissa. Edellinen kerta taisikin olla keväällä ennen koronaa. Juoksuradalla lämmittelyn jälkeen lihaskuntoa. Kahvakuulaa, boxia ja kehonpainoharjoittelua. Koko selkäranka naksui ja paukkui tietyissä liikkeissä oikein kunnoll...

Uusia haasteita

Täällähän on ollut jo pidempään hiljaiseloa vaikka liikkuminen on koko ajan ollut aktiivista. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Koska lukijoita edelleen riittää niin ajattelin taas aktivoitua myös täällä blogissa. Tulevan vuoden haaste on myös senlaatuista että on syytäkin kirjoitella aiheesta muistiin. Kiikkustuoliin on tulossa aikamoista tarinaa. Viime talvena tuli eteen tilaisuus lähteä mukaan Rynkebyn matkaan. Osallistuminen piti päättää loppukesään mennessä ja aika kauan sitä mielessäni pohdin. Vaikka heti innostuin asiasta niin se mietitytti. Pystynkö tähän, kestääkö paikat jne. En kuitenkaan löytänyt tarpeeksi hyviä tekosyitä niin tässä sitä ollaan. Ensi kesänä 2027 olen mukana Team Rynkebyn Porin joukkueessa pyöräilemässä Pariisin. Team Rynkeby on eurooppalainen hyväntekeväisyys pyöräilyjoukkue ja nyt myös Porissa on omansa. Pyöräilemme kerätäksemme varoja AAMU Suomen lasten syöpäsäätiölle ja Sylva Ry:lle.

Isä

Mennyt viikko oli monin tavoin raskas sillä jätimme jäähyväiset isälle ja tuffalle.  Tuttulle, joka oli meidän lasten lempinimi hänelle. Tasan vuosi sitten vietimme hänen 75 vuotispäiviään. Mietin pitkään kirjoitanko aiheesta tänne. Ei ole kauankaan aikaa kun eräs uusi ystäväni juoksun tiimoilta toi oman näkemyksensä blogin kirjoittamisesta. Asiaa en ole siltä kannalta edes ajatellut, kirjoittamani blogi jää jonnekin tänne bittiavaruuteen elämään jälkikasvuni ja heidän lastensa luettavaksi. Toivottavasti. Ehkä he sitten ihmettelevät että mitä kaikkea se mummu oikein puuhasi ja harrasti. Isästä on jäänyt mieleen että hän tiesi kaikesta kaiken. Jos ei tiennyt jotain mitä kysyin niin sitten hän otti siitä selvää. Jossain vaiheessa hämmästelin oman mieheni vastauksia jos jotain kysyin. Olin tottunut siihen että toinen tietää ja osaa mutta ei se niin taida aina ollakaan. Tuffa on opettanut lapset veneilemään, kalastamaan, perkaamaan ahvenia ja tekemään vaikka mitä. Sekin...