tiistai 12. tammikuuta 2021

Treenit jatkuu taas kohti maratonia...

Vuosi on lähtenyt liikkeelle niinkuin usein ennenkin. Pää täynnä kaikkia mielenkiintoisia kisoja ja tapahtumia. Pitää taas kerätä ne kalenteriin näkyville, että näkee potentiaaliset tapahtumat. Viime vuonnahan suurin osa kisoista peruttiin tai siirrettiin. Siirsin itsekin paria tapahtumaa ja muutaman myin edelleen ja muutamaan kivaan juttuun en edes arvannut ilmoittautua.

Tänä vuonna on jo ensimmäinen suunniteltu kisa peruttu, Apk:n hallipuolikas helmikuussa.  Yksi polkujuoksu on tiedossa ainakin vielä, Aulanko Trail, jonka viime vuodesta siirsin.  Viime keväänä piti juosta myös  maraton joka siirtyi ja lopulta itse sen siirsin tälle vuodelle. Katsotaan miten sen kanssa käy.

HCM lähetti jo muistuksenkin osallistumisesta, mikä olikin ihan kiva vaikka se mielessä olikin. Ihan kun se olisi heti antanut potkua treeniin. Eihän tässä muuta ole tehtävissä kuin juosta. Toukokuuhun on aikaa vielä vaikka kuinka, vaikka todellisuudessa toukokuu on ihan tuossa tuokiossa. Taas ollaan samassa pisteessä että juosta pitäisi asfaltilla eikä vain metsäteillä ja poluilla. Se onkin mun probleema kun mieluiten suuntaan aina metsään. Ehkä tämä maraton pitää tänä vuonna hoitaa pois päiväjärjestyksestä, jos korona ei tuo lisää mutkia matkan varrelle. Hieman kyllä mietityttää jo nyt, miten mahtaa käydä.



Tänä kesänä aion osallistua myös pariin pieneen triathloniin. Siihen nyt on periaatteessa tavoitteet asetettu. 

Vuoden mittaan sitten mietin mitä kisoja tulee vastaan ja mihin on mielekästä osallistua. Pitkää polkujuoksukisaa mietin todella kauan mutta jätin napin painamatta. Pitkät kisat vievät paljon aikaa ja energiaa kaikilta muilta kivoilta tapahtumilta.

Vielä kun saisi kropan muuten veträksi. Pari kuukautta olen keskittynyt kehonhuoltoon, olen venytellyt enemmän ja joogannutkin ahkerasti. Vähän on kehitystä tapahtunut, paitsi että nyt on olkapää alkanut vinoilemaan. Se haittaa yllättävän paljon esim. kaikkea venyttelyä ja kehonhuoltoa. Taisin liian ahkerasti kutoa sukkia ja säärystimiä koko joulukuun.

Uudet säärystimet testissä,
tyttären kanssa sunnuntailenkillä...

Nyt on vihdoin länsirannikollekin saapunut talvi, lunta ollut parisen päivää ja aikamoinen lumimyräkkä on nytkin meneillään. Kohta pääsee myös hiihtämään, pitkästä aikaa. Viimeksi olen sivakoinut toissatalvena.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti