Siirry pääsisältöön

Joogasta voimaa, energiaa ja kehonhuoltoa

Olen alkuvuonna pyrkinyt keskittymään enemmän kehonhuoltoon, fasciaa, venyttelyä ja joogaa, sillä on ollut ihan pakko. Muuten koko kroppaa sanoo pian poks. Joulukuun aherrukset sukankutimien kanssa olivat liikaa olkapäälle. Kyllä taas kantapään kautta tuli siitäkin oppia. Minulla on kyllä vanha vaiva solisluussa, se on löysä, mikä osaltaan vaikuttaa siihen että herkästi rasittuu. Lopulta sillä ei paljon mitään tehty. Kyllä otti päähän. Onneksi pääsin luottofyssarin käsittelyyn ja perusvaiva saatiin kuntoon ja paikat avattua. Edelleen olkapäät ja yläselkä on todella juntturassa. Vielä niitä pitää käsitellä että saisi itsekin paremmin niitä huollettua.

Kuutamolenkillä

Olen nyt joogaillut, olkapään ehdoilla, muutamaan otteeseen. Tutustuin kivaan joogayhteisöön, jota voin todellakin suositella. Itse olen aika aloittelija, joten tuossa "Heimossa" on kivasti eritasoisia ja eripituisia harjoitteita. Niitä voi myös hakea sen mukaan mihin kipeiten kaipaa tukea. Esimerkiksi haluaako rentoutua ja rauhoittua, palautua, vai kaipaako energiaa tai voimaa. Kestoajat ovat ihan 10 minuutista ylöspäin, mistä tykkään sillä aina ei ole tuntia aikaa joogailuun. Mukamas. Ohjaaja on todella miellyttävä, rauhallinen ja selkeästi kertoo mitä tehdään ja antaa myös vaihtoehtoisia liikkeitä.  Kyseessä on Joogit.fi niminen uudehko joogayhteisö. Siihen voi tutustua esim. 7 päivän ilmaisella osallistumisella. Itse olen tykännyt todella paljon. Saan siitä juurikin sitä mitä hain, palautumista, hyvää venyttelyä ja kehonhuoltoa. Erilaisia joogasessioita on jo yli 50 kappaletta. Sieltä löytyy kyllä jokaiselle jotakin.


Tälle viikolle tuli juoksua kolme kertaa, peekoota ja vauhtileikittelyä. Hiihtoa kaksi kertaa, fascia trainingia ja useita kertoja joogaa. Wattipyöräilykin mahtui mukaan. Pk-painoitteinen viikko siis.

Tammikuussa tuli juostua 101,4  km. Sunnuntaina vielä 7 kilometrin lenkki ihan että saan tasalukeman. Koska nyt on ollut hiihtolatuja, niin nyt on hiihdetty. Viime vuonnahan en hiihtänyt yhtään. Ei ollut luntakaan. Parin viikon sisään olen ladulla ollut 5 kertaa ja matkaa kertynyt 62.2 km. Ladulla ei olla suoritettu vaan nautittu täysillä talvesta ja hiihtämisestä. 


Tammikuun viimeinen sunnuntai kyllä pani parastaan. Aivan upea talvipäivä, aurinko paistoi ja pakkanen paukkui. Vaihdoinkin sisä pyöräilyn juoksuun ja hiihtoon.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yyterin uudet kuntoportaat

Nyt on meillekin valmistunut miltei omat kuntoportaat, sen verran on lähellä. Sopivasti pienen lämmittelylenkin päässä kotoa. Niiden valmistumista on jo odotettukin. Hyviltä vaikutti, askelmia on 106 ja pari tasannettakin välissä. Portaat huipentuvat mäen päällä olevaan maisematasanteeseen, josta aukeaa upeat näkymät kauas merelle ja Yyterin dyyneille. Viikko alkoi matkauinnilla, 2 km. Maanantaina uimahallissa oli ainakin heti iltapäivällä rauhallista uida, ei ollut ruuhkaa radalla. Keskityin käsivetoihin ja hyvältä tuntui, itsestä ainakin.  Tiistaina olin hierojalla joten illalla vain joogasin, jalat oli käsittelyn jälkeen mukavan kepeät. Keskiviikkona  päivällä jo 40 minuutin reippaalla kävelylenkillä koiran kanssa. Illalla sitten pitkästä aikaa karhuhallissa. Edellinen kerta taisikin olla keväällä ennen koronaa. Juoksuradalla lämmittelyn jälkeen lihaskuntoa. Kahvakuulaa, boxia ja kehonpainoharjoittelua. Koko selkäranka naksui ja paukkui tietyissä liikkeissä oikein kunnoll...

Uusia haasteita

Täällähän on ollut jo pidempään hiljaiseloa vaikka liikkuminen on koko ajan ollut aktiivista. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Koska lukijoita edelleen riittää niin ajattelin taas aktivoitua myös täällä blogissa. Tulevan vuoden haaste on myös senlaatuista että on syytäkin kirjoitella aiheesta muistiin. Kiikkustuoliin on tulossa aikamoista tarinaa. Viime talvena tuli eteen tilaisuus lähteä mukaan Rynkebyn matkaan. Osallistuminen piti päättää loppukesään mennessä ja aika kauan sitä mielessäni pohdin. Vaikka heti innostuin asiasta niin se mietitytti. Pystynkö tähän, kestääkö paikat jne. En kuitenkaan löytänyt tarpeeksi hyviä tekosyitä niin tässä sitä ollaan. Ensi kesänä 2027 olen mukana Team Rynkebyn Porin joukkueessa pyöräilemässä Pariisin. Team Rynkeby on eurooppalainen hyväntekeväisyys pyöräilyjoukkue ja nyt myös Porissa on omansa. Pyöräilemme kerätäksemme varoja AAMU Suomen lasten syöpäsäätiölle ja Sylva Ry:lle.

Isä

Mennyt viikko oli monin tavoin raskas sillä jätimme jäähyväiset isälle ja tuffalle.  Tuttulle, joka oli meidän lasten lempinimi hänelle. Tasan vuosi sitten vietimme hänen 75 vuotispäiviään. Mietin pitkään kirjoitanko aiheesta tänne. Ei ole kauankaan aikaa kun eräs uusi ystäväni juoksun tiimoilta toi oman näkemyksensä blogin kirjoittamisesta. Asiaa en ole siltä kannalta edes ajatellut, kirjoittamani blogi jää jonnekin tänne bittiavaruuteen elämään jälkikasvuni ja heidän lastensa luettavaksi. Toivottavasti. Ehkä he sitten ihmettelevät että mitä kaikkea se mummu oikein puuhasi ja harrasti. Isästä on jäänyt mieleen että hän tiesi kaikesta kaiken. Jos ei tiennyt jotain mitä kysyin niin sitten hän otti siitä selvää. Jossain vaiheessa hämmästelin oman mieheni vastauksia jos jotain kysyin. Olin tottunut siihen että toinen tietää ja osaa mutta ei se niin taida aina ollakaan. Tuffa on opettanut lapset veneilemään, kalastamaan, perkaamaan ahvenia ja tekemään vaikka mitä. Sekin...