Siirry pääsisältöön

Polkujuoksukoulu lamppulenkillä


Olen pitkään toivonut meidänkin seudulle polkujuoksuvalmennusta. Polkujuoksusta on tullut kovin muodikas laji ja siellä täällä pitkin Suomen maata on syksyllä alkanut polkujuoksukouluja. Niille on tuntunut olevan myös kova kysyntä. Aiemmin syksyllä bongasin nyt täällä meilläkin päin yhden polkujuoksukoulun! Mietin kyllä hetken mitä teen, olin juuri sitoutunut keväälle asti kestävään valmennukseen. Olen huomannut olevani joskus vähän extemporeemummu joten ilmottauduin sitten tuonnekin. Kesto oli vain runsaan kuukauden, 6 kertaa joten eipäs se paljon haitannut muuta treenaamista. Toi vaan mukavaa vaihtelua tekemiseen.


Koulu on nyt takana ja oli todella kivaa, opettavaista, hyödyllistä ja antoisaa. Vähän sellainen intensiivikurssi polkujuoksun saloihin. Vaikka olen pitkään juossut poluilla ja maastossa, ei tuo tuntunut yhtään turhalta. Huomasin että liian helpoilla neulaspoluilla juokseminen on tehnyt askeleen vähän varovaiseksi. Nyt sain runsaasti oppia mm. tekniikasta joten pitää vaan lähteä hiomaan niitä tuonne metsään.

Kurssi oli tekniikkapainotteinen. Alkuun kerrattiin mm. varusteita ja erilaisten vammojen/vaivojen ehkäisyä ja hoitoa, kehonhuoltoa yms. Peruskestävyyttä, vauhtikestävyyttä, alamäkeä ja ylämäkeä. Sauvoilla ja ilman. Oppi sauvojen käyttöön varsinkin oli mielenkiintoista. Pitää hyödyntää enemmän. Miten juostaan vauhdikkaasti kivikossa ja juurakossa jne. Nyt tiedän miten saan sykkeen pysymään alhaalla jopa sauvojen kanssa, yleensähän niiden kanssa, ainakin minulla, on meno vauhdikkaampaa kuin normimenossa.



Viimeisellä kerralla tehtiin ihan perus, pitkä polkujuoksulenkki. Siinä oli vähän haastetta sillä oli pimeää ja märkää ja otsalamppu päässä. Kuvat ovat Jessen, meidän valkun ottamia.

Olen yrittänyt viimeaikoina oikein kunnolla keskittyä kehonhuoltoon ja liikkuvuuteen. Tuntuu että olisi vähän paikat antaneet periksi. Lihakset on olleet niin juntturassa että venytyksiä ei ole saanut kunnolla edes tehtyä. Edistystä siis.


Lokakuun viimeiseen viikkoon kuului kehonhuoltoa, joogaa, uintia ja juoksua. Keskiviikon polkujuoksulenkille tuli mittaa 15.5 km, aikaa meni 2.5 tuntia, keskari 136. Perjantaina tunti palauttavaa juoksua, 6.6 km avg 120 bpm. Sunnuntaina pitkis 2 tuntia, 14 km avg 119 bpm. Lokakuussa tuli juostua n. 130 km.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yyterin uudet kuntoportaat

Nyt on meillekin valmistunut miltei omat kuntoportaat, sen verran on lähellä. Sopivasti pienen lämmittelylenkin päässä kotoa. Niiden valmistumista on jo odotettukin. Hyviltä vaikutti, askelmia on 106 ja pari tasannettakin välissä. Portaat huipentuvat mäen päällä olevaan maisematasanteeseen, josta aukeaa upeat näkymät kauas merelle ja Yyterin dyyneille. Viikko alkoi matkauinnilla, 2 km. Maanantaina uimahallissa oli ainakin heti iltapäivällä rauhallista uida, ei ollut ruuhkaa radalla. Keskityin käsivetoihin ja hyvältä tuntui, itsestä ainakin.  Tiistaina olin hierojalla joten illalla vain joogasin, jalat oli käsittelyn jälkeen mukavan kepeät. Keskiviikkona  päivällä jo 40 minuutin reippaalla kävelylenkillä koiran kanssa. Illalla sitten pitkästä aikaa karhuhallissa. Edellinen kerta taisikin olla keväällä ennen koronaa. Juoksuradalla lämmittelyn jälkeen lihaskuntoa. Kahvakuulaa, boxia ja kehonpainoharjoittelua. Koko selkäranka naksui ja paukkui tietyissä liikkeissä oikein kunnoll...

Uusia haasteita

Täällähän on ollut jo pidempään hiljaiseloa vaikka liikkuminen on koko ajan ollut aktiivista. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Koska lukijoita edelleen riittää niin ajattelin taas aktivoitua myös täällä blogissa. Tulevan vuoden haaste on myös senlaatuista että on syytäkin kirjoitella aiheesta muistiin. Kiikkustuoliin on tulossa aikamoista tarinaa. Viime talvena tuli eteen tilaisuus lähteä mukaan Rynkebyn matkaan. Osallistuminen piti päättää loppukesään mennessä ja aika kauan sitä mielessäni pohdin. Vaikka heti innostuin asiasta niin se mietitytti. Pystynkö tähän, kestääkö paikat jne. En kuitenkaan löytänyt tarpeeksi hyviä tekosyitä niin tässä sitä ollaan. Ensi kesänä 2027 olen mukana Team Rynkebyn Porin joukkueessa pyöräilemässä Pariisin. Team Rynkeby on eurooppalainen hyväntekeväisyys pyöräilyjoukkue ja nyt myös Porissa on omansa. Pyöräilemme kerätäksemme varoja AAMU Suomen lasten syöpäsäätiölle ja Sylva Ry:lle.

Isä

Mennyt viikko oli monin tavoin raskas sillä jätimme jäähyväiset isälle ja tuffalle.  Tuttulle, joka oli meidän lasten lempinimi hänelle. Tasan vuosi sitten vietimme hänen 75 vuotispäiviään. Mietin pitkään kirjoitanko aiheesta tänne. Ei ole kauankaan aikaa kun eräs uusi ystäväni juoksun tiimoilta toi oman näkemyksensä blogin kirjoittamisesta. Asiaa en ole siltä kannalta edes ajatellut, kirjoittamani blogi jää jonnekin tänne bittiavaruuteen elämään jälkikasvuni ja heidän lastensa luettavaksi. Toivottavasti. Ehkä he sitten ihmettelevät että mitä kaikkea se mummu oikein puuhasi ja harrasti. Isästä on jäänyt mieleen että hän tiesi kaikesta kaiken. Jos ei tiennyt jotain mitä kysyin niin sitten hän otti siitä selvää. Jossain vaiheessa hämmästelin oman mieheni vastauksia jos jotain kysyin. Olin tottunut siihen että toinen tietää ja osaa mutta ei se niin taida aina ollakaan. Tuffa on opettanut lapset veneilemään, kalastamaan, perkaamaan ahvenia ja tekemään vaikka mitä. Sekin...