Siirry pääsisältöön

Liikuntaan hurahtaneita Ekstroverttejä

kuvan tallensi Eppu

Viime vuosi suurimmaksi osaksi kului Treenitehtaan treeneissä. Kun se loppui oli hetken ihan hukassa, mihin treenata ja milloin ja miten jne. Suurin tyhjiö tavallaan tuli kun tipahti pois mahtavasta yhteisöstä. Se vapaa-ajan määrä ihmetytti eikä oikein tiennyt mitä olisi tehnyt. Somesta onneksi sai seurata muiden iloisia treenejä. Vuodenvaihteen jälkeen olin taas mukana treenaamassa Karhuviestiin Treenitehtaan mukana. Taas tutustui uusiin samanhenkisiin tyyppeihin. Onneksi nyt on alkanut keskiviikkojen Stadionhärdellit joihin pääsee mukaan. Miltei samantien huomasin olevani mukana whatsap-ryhmässä jossa on paljon muitakin hurahtaneita. Ryhmän tarkoitus on mm.  huudella treenikaveria jos sellaista kaipaa.

Maanantai-illalle sovittiin maastolenkkiä Yyteriin. 
Päivä sattui sitten olemaan pilvinen ja senoloinen että saattaisi sataakin. Lämmintä piisasi kyllä. Puolisen tuntia ennen treffejä sitten jopa vähän saatiin sadetta, mikä varmaan herätti myös hyttyset! Lenkkikeli oli lopulta oikein hyvä, auringonpaiste olisi ollut liikaa.
Hölkkäilin kotoa Yyterin hotellille, 1,5 km. Siellä oli jo muutama odottamassa ja lopulta meitä oli mukana kymmenen innokasta. Pienessä tihkussa lähdettiin matkaan, rantaa pitkin mentiin hetken aikaa ja siirryttiin sitten dyynien taakse poluille. Hyttysiä kyllä nyt oli kosteasta kelistä johtuen mutta kun pysyi liikkeellä ne ei ihan hirveesti häirinneet.
Yyteri on toki kaikille tuttu, mutta sinne ei välttämättä arvaa yksin lähteä lenkille. Polkuja on niin ristiin rastiin ettei aina tiedä mistä itsensä löytää. Mutta ei siellä eksymään pääse, aina voi suunnata rantaan jos on epävarma missä on.

Kuvaajana Maikku



Alussa oli pari pientä nousua ja kivoja neulaspolkuja seuraten päästiin Seikkailupuisto Huikeeseen, josta käännyttiin rantaan päin. Siellä hölkkäiltiin jonossa kohti Munakarin Säikkää, missä  pidettiin pieni juoma- ja kuvaustauko. Sitten taas hyttyset häiritsi senverran että lähdettiin samantien paluumatkalle, takaisin neulaspoluille siis.
Vauhti oli rauhallista, välillä odoteltiin hetki jononhäntiä ja taas jatkettiin. Kaikki olivat mielissään hyvästä lenkkimaastosta, maisemista ja mahtavasta seurasta tietty!
Saattoi olla jono senverran hikinen että hyttysiä parveili, ja jonon pulina kuului varmaan pitkälle...
yhdeksän naista ja jononhäntänä Meetevvo :)
Tällaisia yhteislenkkejä pitäisi olla jo senkin vuoksi usein että ehtii höpötellä kaikkien kanssa, juttua piisaa. Se on sikälikin hyvä että jutellaan sillä siitä tietää että vauhti on sopiva. Poluilla yleensä syke nousee enemmän vaikka vauhti on ihan hidasta. Kieltämättä kaikilla ei juttu koko aikaa luistanut mutta pienellä harjoittelulla sekin onnistuu...

Tarkoitus oli matkan varrella testata myös ne minun bongaamani portaat. Siinä vaiheessa kyllä porukan haju oli houkutellut niin paljon itikoita ettei rapputreeneistä oikein tullut mitään.

Yhteislenkin pituudeksi tuli 9 km ja aikaa meni 1,20 tuntia. Suunnitelmissa oli myös pulahtaa uimaan lenkin päätteeksi. Lopulta pulikoimaan lähti vain kaksi rohkelikkoa. Päädyimme kokeilemaan Fatijärveä. Yyterin vesi oli tosi matalalla joten sinne olisi saanut kahlata aika pitkälle. Kaverilla oli märkäpuku mukana ja minä hyppäsin urheilurintsikoissa ja pikkareissa veteen. Siinä vaiheessa tuon pienen lammen ranta oli ihan mustanaan hyttysiä. Ai perhana ne oli jokapuolella kroppaa. Oli kiva käydä uimassa, pitänee useimmin pulahtaa lenkin päätteeksi. 

Fatijärvi

Hyttyset iski kiinni taas kun nousi vedestä. Kamppeet äkkiä päälle ja juoksujalkaa kotiin. Kaveri jäi vielä uimaan. 

Tällaisia lisää. Ihanaa juosta omilla huudeilla ison porukan kanssa.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yyterin uudet kuntoportaat

Nyt on meillekin valmistunut miltei omat kuntoportaat, sen verran on lähellä. Sopivasti pienen lämmittelylenkin päässä kotoa. Niiden valmistumista on jo odotettukin. Hyviltä vaikutti, askelmia on 106 ja pari tasannettakin välissä. Portaat huipentuvat mäen päällä olevaan maisematasanteeseen, josta aukeaa upeat näkymät kauas merelle ja Yyterin dyyneille. Viikko alkoi matkauinnilla, 2 km. Maanantaina uimahallissa oli ainakin heti iltapäivällä rauhallista uida, ei ollut ruuhkaa radalla. Keskityin käsivetoihin ja hyvältä tuntui, itsestä ainakin.  Tiistaina olin hierojalla joten illalla vain joogasin, jalat oli käsittelyn jälkeen mukavan kepeät. Keskiviikkona  päivällä jo 40 minuutin reippaalla kävelylenkillä koiran kanssa. Illalla sitten pitkästä aikaa karhuhallissa. Edellinen kerta taisikin olla keväällä ennen koronaa. Juoksuradalla lämmittelyn jälkeen lihaskuntoa. Kahvakuulaa, boxia ja kehonpainoharjoittelua. Koko selkäranka naksui ja paukkui tietyissä liikkeissä oikein kunnoll...

Uusia haasteita

Täällähän on ollut jo pidempään hiljaiseloa vaikka liikkuminen on koko ajan ollut aktiivista. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Koska lukijoita edelleen riittää niin ajattelin taas aktivoitua myös täällä blogissa. Tulevan vuoden haaste on myös senlaatuista että on syytäkin kirjoitella aiheesta muistiin. Kiikkustuoliin on tulossa aikamoista tarinaa. Viime talvena tuli eteen tilaisuus lähteä mukaan Rynkebyn matkaan. Osallistuminen piti päättää loppukesään mennessä ja aika kauan sitä mielessäni pohdin. Vaikka heti innostuin asiasta niin se mietitytti. Pystynkö tähän, kestääkö paikat jne. En kuitenkaan löytänyt tarpeeksi hyviä tekosyitä niin tässä sitä ollaan. Ensi kesänä 2027 olen mukana Team Rynkebyn Porin joukkueessa pyöräilemässä Pariisin. Team Rynkeby on eurooppalainen hyväntekeväisyys pyöräilyjoukkue ja nyt myös Porissa on omansa. Pyöräilemme kerätäksemme varoja AAMU Suomen lasten syöpäsäätiölle ja Sylva Ry:lle.

Isä

Mennyt viikko oli monin tavoin raskas sillä jätimme jäähyväiset isälle ja tuffalle.  Tuttulle, joka oli meidän lasten lempinimi hänelle. Tasan vuosi sitten vietimme hänen 75 vuotispäiviään. Mietin pitkään kirjoitanko aiheesta tänne. Ei ole kauankaan aikaa kun eräs uusi ystäväni juoksun tiimoilta toi oman näkemyksensä blogin kirjoittamisesta. Asiaa en ole siltä kannalta edes ajatellut, kirjoittamani blogi jää jonnekin tänne bittiavaruuteen elämään jälkikasvuni ja heidän lastensa luettavaksi. Toivottavasti. Ehkä he sitten ihmettelevät että mitä kaikkea se mummu oikein puuhasi ja harrasti. Isästä on jäänyt mieleen että hän tiesi kaikesta kaiken. Jos ei tiennyt jotain mitä kysyin niin sitten hän otti siitä selvää. Jossain vaiheessa hämmästelin oman mieheni vastauksia jos jotain kysyin. Olin tottunut siihen että toinen tietää ja osaa mutta ei se niin taida aina ollakaan. Tuffa on opettanut lapset veneilemään, kalastamaan, perkaamaan ahvenia ja tekemään vaikka mitä. Sekin...