Siirry pääsisältöön

Puolimaraton sisähallissa

APK-hallimaraton

Maanantaina jatkui edelleen talviset pakkaskelit, aurinko paisteli ihanasti ja pakkanen pureskeli.
Pääsin Martan kanssa pienelle päivälenkille metsään, Martta tietysti oli haltioissaan ja minua harmitti kun piti palata työpöydän ääreen. Työpäivän päätteeksi lähdin sitten oitis juoksemaan sitä pitkää pk-lenkkiä mikä sunnuntaina jäi tekemättä. Nytkin kyllä oli pakkasta n. 13 astetta, laitoin reippaasti vaatetta päälle. Taisi pakkanen jähmettää vauhtia sillä keskisyke oli 122, siis erinomainen. Olin lenkillä n. 1,40 tuntia ja matkaa kertyi 10,5 km. Oli jotenkin erityinen flow päällä, askel eteni kepeästi ja lumi narskui ja piti ihmeellisiä ääniä tossujen alla. Jotenkin olisi virtaa riittänyt vaikka kuinka pitkään lenkkiin mutta armahdin kylmänkankeita olkavarsiani ja reisiä...

Maanantaina piti treenikalenterin mukaan olla 400 m vetoja. Ne sitten tein tiistaina, tiistain lyhyempi pk-perusmatka jäi sitten väliin. Tiistaina vieläkin pakkasta 10 mutta onneksi tuli vaatekerrokset jo testattua niin ei tarvinnut enempiä funtsia missä vermeissä tarkenisi.
Kivoja nämä pakkaslenkit kun kroppa on niihin jo tottunut. Sattumoisin minulla on inovin maastolenkkarit sen verran leveät että niihin mahtui jopa villasukka ! Ne on kyllä olleet jo tovin uusimisen tarpeessa, varpaat pyörii turhan paljon. Vanhat tossut ne eivät ole, en tiedä miksi ne Vaarojen maratonilla tuntui ihan hyviltä, en silti muista montako sukkaa niissä silloin oli  :) Mutta näistä taisi tulla hyvät kylmän kelin lenkkarit kun on tilaa villasukillekin !

Keskiviikolle oli varattu lihaskuntotreeniä, juoksutekniikkaa jne. Tuli siis taas yksi haastekohta suoritettua, nro 35, "tee juoksutekniikkaharjoitus". Olihan tehokasta treeniä, takareisissä tuntuu siltä että on tehty muutamat boksihypyt ja eteneviä askelkyykkyjä.
Myös kohta nro 31. on suoritettu, juokse 400 m kovaa ja ota aika, 1,36. Itse en ottanut aikaa mutta eiköhän se silti käy suoritteeksi.
Torstaille oli juoksusta vapaapäivä, kävin sitten lopulta salilla tekemässä runsaan puolentunnin pikatreenin.. Jätin jalkaprässit pois ja keskityin enemmän yläkroppaan.
Tytär oli loppuviikon visiitillä ja heti jouduin aamulenkille. Perjantaina ennen töihin menoa tuli siis tehtyä rapsakka 5 kilsan aamulenkki. Keli oli mukavan napakka, pakkasta vain muutama aste.
Perjantain treenin piti olla 500 m vetoja. Mielelläni jätin ne väliin sillä suunnitelmissa oli juosta vuoden ensimmäinen puolimaraton lauantaina.


Aamulenkillä törmäilee muihinkin koiranulkoiluttajiin


Porin Karhuhallissa järjestettiin APK-maratoonarien järjestämä hallimaraton ja puolikas. Puolikasta varten ei ole nyt treenattu joten ajattelin ottaa sen viikonlopun pitkiksenä. Olisipa sekin tehtynä heti lauantaiaamuna.
Tyypillistä minulle ettei turhaan ota paineita suorituksesta. Menee niinkuin on mennäkseen. Vähän pisti kyllä miettimään miten sujuu 52 kierrosta 400 m radalla. Tarkemmin 52 kierrosta ja 300 metriä.
Lähdin matkaan kaverin kera mutta jäin heti suustani kiinni toisen juoksijan kanssa, siispä jäin kaveristani heti lähdössä yhden kierroksen. Järjestys piti maaliin saakka. Juoksu sujui hyvin ja kierrokset meni nopeasti kun tosiaan oli juttuseuraa. Vähän puolenvälin jälkeen kaveri lähti kirittämään ja menin loppumatkan itsekseni. Kierroksen vaihtuessa näki isosta screenistä kierrosajan ja montako kierrosta jäljellä. Kierrokset vilisi vauhdilla. Pari kertaa otin kulauksen urkkajuomaa ja tarjolla olleita vihreitä kuulia!

Yhdellä kuulalla sai virtaa useammallekin kierrokselle!

Kierrosten keskiaika oli 2:27.6 ja nopein 2:11.1. Lopputulos 2.10.05. Pitää olla tyytyväinen, keskivauhti oli 6.10. Keskisyke 147.
Olin sarjassani toinen. Pokaali meni sivu suun sillä olin joutunut väärään sarjaan. Jälki-ilmoittautuminen oli vähän sähläämistä.
Kaikenkaikkiaan, tuosta pokaalista ylipäästyäni, ihan hyvä tapahtuma, erilainen juoksu erilaisessa ympäristössä. Ihan hyvät järjestelyt. Puolikkaan juoksijoita oli n. 40 ja maratoonareita 60. Ei ihan yksin tarvinnut juosta.
Saattaisin osallistua uudestaankin. Kyllä tästä kisasta voi ruksia pois juoksuhaasteen kohdan 30. "Juokse radalla "!
Juoksu sujui ihan kevyesti, polvikaan ei nyt oireillut. Luulisi tuosta ajasta olevan helppo vähän parantaa. Loppupäivän kyllä väsytti ja paikat oli aika tönkkönä. Pieni kävelylenkki tuli tehtyä ja se varmaan vähän auttoi palautumaan.

Sunnuntaina ei tarvinnut sitten lähteä pitkikselle. Päivä meni kokatessa ja ulkoilessa lasten kanssa Yyterissä. Laskiaissunnuntai oli kerännyt tosipaljon muitakin ulkoilijoita. Päivä oli ihan kiva, pakkasta n. 5 astetta ja pientä lumisadetta. Illemmalla kävin viemässä tytärtä bussiasemalla niin samalla reissulla piipahdin kuntosalilla. Sunnuntain treeni siis tunti kuntosalitreeniä. Tämä viikko on ollut aika aktiivinen. Neljänä päivänä juoksua yht. 43 km ja kolmena päivänä lihaskuntotreeniä. Siihen päälle viikonlopun kävelyt ja ulkoilut. Taisi kerran tulla juostua yksi mäkikin Yyterissä ylös...




Kovin usein ei ole enään käyty
laskittelemassa pulkkamäessä.
Ehkä siitäkin voisi tehdä perinteen,
nyt kun taas on pieniä pulkkailijoita.




Ensikerralla pitää ottaa
isompi pulkka mukaan niin mahtuu mummukin kyytiin...





Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yyterin uudet kuntoportaat

Nyt on meillekin valmistunut miltei omat kuntoportaat, sen verran on lähellä. Sopivasti pienen lämmittelylenkin päässä kotoa. Niiden valmistumista on jo odotettukin. Hyviltä vaikutti, askelmia on 106 ja pari tasannettakin välissä. Portaat huipentuvat mäen päällä olevaan maisematasanteeseen, josta aukeaa upeat näkymät kauas merelle ja Yyterin dyyneille. Viikko alkoi matkauinnilla, 2 km. Maanantaina uimahallissa oli ainakin heti iltapäivällä rauhallista uida, ei ollut ruuhkaa radalla. Keskityin käsivetoihin ja hyvältä tuntui, itsestä ainakin.  Tiistaina olin hierojalla joten illalla vain joogasin, jalat oli käsittelyn jälkeen mukavan kepeät. Keskiviikkona  päivällä jo 40 minuutin reippaalla kävelylenkillä koiran kanssa. Illalla sitten pitkästä aikaa karhuhallissa. Edellinen kerta taisikin olla keväällä ennen koronaa. Juoksuradalla lämmittelyn jälkeen lihaskuntoa. Kahvakuulaa, boxia ja kehonpainoharjoittelua. Koko selkäranka naksui ja paukkui tietyissä liikkeissä oikein kunnoll...

Uusia haasteita

Täällähän on ollut jo pidempään hiljaiseloa vaikka liikkuminen on koko ajan ollut aktiivista. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Koska lukijoita edelleen riittää niin ajattelin taas aktivoitua myös täällä blogissa. Tulevan vuoden haaste on myös senlaatuista että on syytäkin kirjoitella aiheesta muistiin. Kiikkustuoliin on tulossa aikamoista tarinaa. Viime talvena tuli eteen tilaisuus lähteä mukaan Rynkebyn matkaan. Osallistuminen piti päättää loppukesään mennessä ja aika kauan sitä mielessäni pohdin. Vaikka heti innostuin asiasta niin se mietitytti. Pystynkö tähän, kestääkö paikat jne. En kuitenkaan löytänyt tarpeeksi hyviä tekosyitä niin tässä sitä ollaan. Ensi kesänä 2027 olen mukana Team Rynkebyn Porin joukkueessa pyöräilemässä Pariisin. Team Rynkeby on eurooppalainen hyväntekeväisyys pyöräilyjoukkue ja nyt myös Porissa on omansa. Pyöräilemme kerätäksemme varoja AAMU Suomen lasten syöpäsäätiölle ja Sylva Ry:lle.

Isä

Mennyt viikko oli monin tavoin raskas sillä jätimme jäähyväiset isälle ja tuffalle.  Tuttulle, joka oli meidän lasten lempinimi hänelle. Tasan vuosi sitten vietimme hänen 75 vuotispäiviään. Mietin pitkään kirjoitanko aiheesta tänne. Ei ole kauankaan aikaa kun eräs uusi ystäväni juoksun tiimoilta toi oman näkemyksensä blogin kirjoittamisesta. Asiaa en ole siltä kannalta edes ajatellut, kirjoittamani blogi jää jonnekin tänne bittiavaruuteen elämään jälkikasvuni ja heidän lastensa luettavaksi. Toivottavasti. Ehkä he sitten ihmettelevät että mitä kaikkea se mummu oikein puuhasi ja harrasti. Isästä on jäänyt mieleen että hän tiesi kaikesta kaiken. Jos ei tiennyt jotain mitä kysyin niin sitten hän otti siitä selvää. Jossain vaiheessa hämmästelin oman mieheni vastauksia jos jotain kysyin. Olin tottunut siihen että toinen tietää ja osaa mutta ei se niin taida aina ollakaan. Tuffa on opettanut lapset veneilemään, kalastamaan, perkaamaan ahvenia ja tekemään vaikka mitä. Sekin...