Siirry pääsisältöön

Vuoden eka lenkki, lyhyt ja pimeä


Uusi vuosi ja uudet tavoitteet. Viikko alkoi tiistaina salitreenillä, parin viikon tauon jälkeen. Keskiviikkona eksyin pitkästä aikaa bodycombattiin. Aivan mahtava fiilis. Potkuja joka suuntaan ja ne kulki hyvin, ihan kuin olisi ollut koivissa uusi vaihde. Nyrkkeilyosuus oli pitkä ja rankka ja se piti ottaa vähän varovaisesti. Mutta upeaa oli.
Torstaina olin valmistautunut lähtemään suoraan töistä juoksemaan. Aikaslailla rankka alkuviikko töissä ja myös kyseinen päivä sitälaatua että pakko päästä metsään tuulettamaan korvainväliä.
Rupesin vaihtamaan vaatteita kun huomasin ettei mukana ole kuin kahdet trikoot eikä lainkaan takkia. Hyvä minä. Ei kun kotiin ja seuraavana päivänä uusi yritys. En kotiutuessanikaan lähtenyt lenkille vaan kaffeelle kaverin luo. Sekin helppasi.

Kyllähän tämä treeniviikko alkoikin hyvin taas, perjantaina olikin töissä mukana kaksi varustekassia. Vahingosta viisastuneena, jos olisi ihan karsea sadekeli voisin mennä salille.
Aamusella kuitenkin jo oli senlaatuista päänsärkyä että oli pakko jättää lenkki väliin, varmuudenvuoksi. Nyt on kuitenkin aikamoisia tauteja liikkeellä. Uusi yritys viikonloppuna.
Lauantaiaamuna totesin että päänsärky johtuikin niska/hartiajumista. Siis olisin hyvin voinut lähteä lenkille jo edellisenä päivänä. Lauantaina tein ensin rauhassa vähän muita askareita ja oli jo sykemittarikin viimeistä painallusta vailla kun tuli pojat kaffeelle mummulaan. No se lenkillelähtö vähän venähti taas.
Kuvassa ei ole jääpuikkoja vaan lumisadetta

Hyvä pito polulla, ei ollut ainakaan liukasta



Kokeilin sitten lopulta ensimmäistä kertaa ledilenkkiä. Valo otsalle ja metsään. Oli ihan hienoa, näkyi hyvin, liukasta ei ollut joten sai ihan rennosti painella. Keli oli niin talvinen kuin täälläpäin vaan voi olla, pieni kerros lunta maassa ja pientä lumisadetta. Lenkki jäi vähän lyhyeksi sillä suoraan sanoen vähän arvelutti yksin pimeässä metsässä. Rupeaa kuvittelemaan kaikenlaista...suuntasinkin sitten rannalle ja sitä kautta kotiin. Tunnin lenkki siitäkin kuitenkin tuli.
Sunnuntaiksi oli sovittuna kyläreissu iltapäivälle. Mulla oli taas lenkkivaatteet puoliksi päällä kun tuli aikataulumuutos ja lenkillelähtö jäi. No, ehkä illalla...
Eihän siitäkään sitten mitään valmista tullut. Sentään sain tehtyä tunnin verran kunnon venytyksiä.

Joo. Onhan tätä vuotta menty vasta yksi viikko. Uusi yritys ensiviikolla.

Olen seuraillut Taivaanrannan juoksija-blogia ja bongasin tällaisen juoksuhaasteen! Vaikutti mielenkiintoiselta, ei mitenkään liian haasteellista joten liityin mukaan, se varmaankin potkii liikkeelle pahan päivän sattuessa. Vielä en voi kehua suorittaneeni yhtään haastetta, eihän sitä lauantain lenkkiä lasketa kun vasta tänään liityin kyseiseen haasteeseen. Uskoisin silti pääseväni hyvin mukaan, muutama kohta tuntui hieman haasteellisemmalta. Kuten "Juokse yöllä"...


Kommentit

  1. Tsemppiä juoksuvuoteesi! Hienoja elämyksiä oli sulla viime vuonna, lueskelin edellistä postaustasi. :) Ja heii tuo juoksuhaaste on tosiaan hauska, itsekin olen siinä mukana ja ajattelin tuon yöjuoksun toteuttaa milloinka muulloin kun kesän yöttömänä yönä. Oon itseasiassa haaveillutkin, että voisi joku kesäyö juoksennella ja nytpä haaste mukavasti tsemppaa toteuttamaan sen. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Satu, kiva saada kommenttia! Sitä miltei jo odottaa kesäöitä että pääsisi kokeilemaan yöjuoksua :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yyterin uudet kuntoportaat

Nyt on meillekin valmistunut miltei omat kuntoportaat, sen verran on lähellä. Sopivasti pienen lämmittelylenkin päässä kotoa. Niiden valmistumista on jo odotettukin. Hyviltä vaikutti, askelmia on 106 ja pari tasannettakin välissä. Portaat huipentuvat mäen päällä olevaan maisematasanteeseen, josta aukeaa upeat näkymät kauas merelle ja Yyterin dyyneille. Viikko alkoi matkauinnilla, 2 km. Maanantaina uimahallissa oli ainakin heti iltapäivällä rauhallista uida, ei ollut ruuhkaa radalla. Keskityin käsivetoihin ja hyvältä tuntui, itsestä ainakin.  Tiistaina olin hierojalla joten illalla vain joogasin, jalat oli käsittelyn jälkeen mukavan kepeät. Keskiviikkona  päivällä jo 40 minuutin reippaalla kävelylenkillä koiran kanssa. Illalla sitten pitkästä aikaa karhuhallissa. Edellinen kerta taisikin olla keväällä ennen koronaa. Juoksuradalla lämmittelyn jälkeen lihaskuntoa. Kahvakuulaa, boxia ja kehonpainoharjoittelua. Koko selkäranka naksui ja paukkui tietyissä liikkeissä oikein kunnoll...

Uusia haasteita

Täällähän on ollut jo pidempään hiljaiseloa vaikka liikkuminen on koko ajan ollut aktiivista. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Koska lukijoita edelleen riittää niin ajattelin taas aktivoitua myös täällä blogissa. Tulevan vuoden haaste on myös senlaatuista että on syytäkin kirjoitella aiheesta muistiin. Kiikkustuoliin on tulossa aikamoista tarinaa. Viime talvena tuli eteen tilaisuus lähteä mukaan Rynkebyn matkaan. Osallistuminen piti päättää loppukesään mennessä ja aika kauan sitä mielessäni pohdin. Vaikka heti innostuin asiasta niin se mietitytti. Pystynkö tähän, kestääkö paikat jne. En kuitenkaan löytänyt tarpeeksi hyviä tekosyitä niin tässä sitä ollaan. Ensi kesänä 2027 olen mukana Team Rynkebyn Porin joukkueessa pyöräilemässä Pariisin. Team Rynkeby on eurooppalainen hyväntekeväisyys pyöräilyjoukkue ja nyt myös Porissa on omansa. Pyöräilemme kerätäksemme varoja AAMU Suomen lasten syöpäsäätiölle ja Sylva Ry:lle.

Isä

Mennyt viikko oli monin tavoin raskas sillä jätimme jäähyväiset isälle ja tuffalle.  Tuttulle, joka oli meidän lasten lempinimi hänelle. Tasan vuosi sitten vietimme hänen 75 vuotispäiviään. Mietin pitkään kirjoitanko aiheesta tänne. Ei ole kauankaan aikaa kun eräs uusi ystäväni juoksun tiimoilta toi oman näkemyksensä blogin kirjoittamisesta. Asiaa en ole siltä kannalta edes ajatellut, kirjoittamani blogi jää jonnekin tänne bittiavaruuteen elämään jälkikasvuni ja heidän lastensa luettavaksi. Toivottavasti. Ehkä he sitten ihmettelevät että mitä kaikkea se mummu oikein puuhasi ja harrasti. Isästä on jäänyt mieleen että hän tiesi kaikesta kaiken. Jos ei tiennyt jotain mitä kysyin niin sitten hän otti siitä selvää. Jossain vaiheessa hämmästelin oman mieheni vastauksia jos jotain kysyin. Olin tottunut siihen että toinen tietää ja osaa mutta ei se niin taida aina ollakaan. Tuffa on opettanut lapset veneilemään, kalastamaan, perkaamaan ahvenia ja tekemään vaikka mitä. Sekin...