Siirry pääsisältöön

Pakkaslenkkejä

 Maanantaina heti aamulla fyssarille, mitään ihmeempää ei onneksi löytynyt. Hermopinnettä, jumia ja jäkitystä joten hoitona venyttelyä ja jalkapohjan rullailua. Kieltämättä on taas nuo venyttelyt jääneet vähemmälle. Nyt on enemmän ollut jaloilla töitä kun olen käynyt kuntosalilla, enkä ole kuitenkaan tuota lihashuoltoa vastaavasti lisännyt.
Maanantain käsittelyn jälkeen oli pohje senverran arka että jätin vielä salitreenit ja juoksun väliin.
Tiistaina kävin tekemässä pienen pk-lenkin, ihan ensimmäisen pakkaslenkinkin ! Siis juoksuhaasteen eka kohta suoritettu. Pakkasta jopa 7 astetta ja tuuli sen verran navakasti että pakkasen olisi voinut tuplata. Pistin varmuuden vuoksi kunnolla vaatetta eikä sitten ollut kylmäkään. 5,5 km ja 45 minsaa keskisyke 133 jotta rauhallista oli.

Vanttuut ja säärystimet kaivettu esiin
Keskiviikkona oli edelleen tuulista ja pakkastakin sen seitsemän astetta. Lenkki oli sovittuna joten Porin metsään taas mentiin. Nyt oli vaihteeksi vähän vauhdikkaampaa menoa 7,2 km, 48 minuuttia sisältäen lopussa pätkän palauttavaa kävelyä, keskari oli 147. Tarpeeksi oli päällä sillä ihan hiki meinasi tulla. 
Torstaina piti pitää lepopäivä juoksusta joten siitä tuli sitten salipäivä. Puolitoista tuntia vierähti. Lepopäivä siirtyi siis perjantaiksi. 
Lauantaina tein kunnon pakkaslenkin, 1,16 minsaa keskisykkeellä 126. Siis aivan mainio pk-lenkki. Pakkasta -12 joten jätin juoksun vähän aiottua lyhyemmäksi. Kerrankin oli varpaat ja sormet lämpiminä, peba vähän rupesi jäähtymään. Turhaan pelkää lähteä pakkasella juoksemaan, kun on pukeutunut oikein niin pakkaslenkki on aivan fantastista, kevyttä ja raikasta... jotenkin tuntui että keskiviikon vauhtilenkki teki tämän päivän lenkistä huomattavasti helpompaa.
Nyt on suoritettu juoksuhaasteen nro. 2 "juokse lumessa". Sen verran oli jo lunta että voi sanoa lumessa juosseensa, lumi pöllysi ja narskui mukavasti tossujen alla !




Tämä juoksuhaaste aiheutti myös sen että lähti sunnuntainakin juoksemaan. Aurinkoinen päivä ehti melkein jo loppua kun vielä pinkaisin pienelle lenkille. Pakkasta vieläkin se 12. Juoksin polkuja pitkin rannalle. Pikkainen viiden kilsan happihyppely, keskari 126. Meillä nyt sattuu olevan useampikin ranta mihin voisi suunnata mutta tietenkin The Ranta eli Yyteri, oli tänään kohteena. Usein sinne kyllä tulee suunnattua. Pidän myös juoksupäiväkirjaa joten myös se kohta haasteesta suoritettu. Siispä numerot 1,2,4, 21, 38 tuli kerättyä tällä viikolla.

Ensiviikoksi on luvattu vähän vaihtelevaa keliä joten katsotaan millaiseksi treeniviikko muotoutuu.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yyterin uudet kuntoportaat

Nyt on meillekin valmistunut miltei omat kuntoportaat, sen verran on lähellä. Sopivasti pienen lämmittelylenkin päässä kotoa. Niiden valmistumista on jo odotettukin. Hyviltä vaikutti, askelmia on 106 ja pari tasannettakin välissä. Portaat huipentuvat mäen päällä olevaan maisematasanteeseen, josta aukeaa upeat näkymät kauas merelle ja Yyterin dyyneille. Viikko alkoi matkauinnilla, 2 km. Maanantaina uimahallissa oli ainakin heti iltapäivällä rauhallista uida, ei ollut ruuhkaa radalla. Keskityin käsivetoihin ja hyvältä tuntui, itsestä ainakin.  Tiistaina olin hierojalla joten illalla vain joogasin, jalat oli käsittelyn jälkeen mukavan kepeät. Keskiviikkona  päivällä jo 40 minuutin reippaalla kävelylenkillä koiran kanssa. Illalla sitten pitkästä aikaa karhuhallissa. Edellinen kerta taisikin olla keväällä ennen koronaa. Juoksuradalla lämmittelyn jälkeen lihaskuntoa. Kahvakuulaa, boxia ja kehonpainoharjoittelua. Koko selkäranka naksui ja paukkui tietyissä liikkeissä oikein kunnoll...

Uusia haasteita

Täällähän on ollut jo pidempään hiljaiseloa vaikka liikkuminen on koko ajan ollut aktiivista. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Koska lukijoita edelleen riittää niin ajattelin taas aktivoitua myös täällä blogissa. Tulevan vuoden haaste on myös senlaatuista että on syytäkin kirjoitella aiheesta muistiin. Kiikkustuoliin on tulossa aikamoista tarinaa. Viime talvena tuli eteen tilaisuus lähteä mukaan Rynkebyn matkaan. Osallistuminen piti päättää loppukesään mennessä ja aika kauan sitä mielessäni pohdin. Vaikka heti innostuin asiasta niin se mietitytti. Pystynkö tähän, kestääkö paikat jne. En kuitenkaan löytänyt tarpeeksi hyviä tekosyitä niin tässä sitä ollaan. Ensi kesänä 2027 olen mukana Team Rynkebyn Porin joukkueessa pyöräilemässä Pariisin. Team Rynkeby on eurooppalainen hyväntekeväisyys pyöräilyjoukkue ja nyt myös Porissa on omansa. Pyöräilemme kerätäksemme varoja AAMU Suomen lasten syöpäsäätiölle ja Sylva Ry:lle.

Isä

Mennyt viikko oli monin tavoin raskas sillä jätimme jäähyväiset isälle ja tuffalle.  Tuttulle, joka oli meidän lasten lempinimi hänelle. Tasan vuosi sitten vietimme hänen 75 vuotispäiviään. Mietin pitkään kirjoitanko aiheesta tänne. Ei ole kauankaan aikaa kun eräs uusi ystäväni juoksun tiimoilta toi oman näkemyksensä blogin kirjoittamisesta. Asiaa en ole siltä kannalta edes ajatellut, kirjoittamani blogi jää jonnekin tänne bittiavaruuteen elämään jälkikasvuni ja heidän lastensa luettavaksi. Toivottavasti. Ehkä he sitten ihmettelevät että mitä kaikkea se mummu oikein puuhasi ja harrasti. Isästä on jäänyt mieleen että hän tiesi kaikesta kaiken. Jos ei tiennyt jotain mitä kysyin niin sitten hän otti siitä selvää. Jossain vaiheessa hämmästelin oman mieheni vastauksia jos jotain kysyin. Olin tottunut siihen että toinen tietää ja osaa mutta ei se niin taida aina ollakaan. Tuffa on opettanut lapset veneilemään, kalastamaan, perkaamaan ahvenia ja tekemään vaikka mitä. Sekin...