Siirry pääsisältöön

Pyörän laktaattitesti


Kävin pyörän laktaattitestissä nähdäkseni onko mitään kehitystä tapahtunut. Edellinen testi oli melkein kolme vuotta sitten. Siinä testissä taidettiin todeta peruskestävyysalue aikalailla heikoksi. Nyt samainen alue oli vahva ! Hienoa, juurikin sen kanssa olen tahkonnut viimeisen vuoden. Edistystä siis on todellakin tapahtunut.

Suunnilleen vuosi sitten aloitin Katin valmennuksessa. Pääasia oli lihaskunnon ja liikkuvuuden  kehittämisessä ja heti alkuun todettiin että myös peruskestävyys oli saatava oikeille raiteilleen. En ollut asiaa edes sisäistänyt, tuntui normaalilta juosta niin että syke pomppasi heti melkein anaerobiselle kynnykselle. Kuitenkin se juoksu sujui jossain määrin hyvin, mielestäni. Mutta kun alkuun piti juosta sykkeiden mukaan ja siis matalilla sykkeillä, ei se ihan onnistunutkaan. No siitä sitten aloitettiin juokseminen lähinnä waldnielillä, juoksu-kävelyllä. Todella maltillisesti ja pitkään, ennen kuin jotain muutosta sykkeissä oli havaittavissa. Juoksua ei kalenterissa ollut paljon, sen verran että laji pysyi mukana ja pikkuhiljaa sain sitä osiota parannettua. Juoksu-kävelyä tein vielä pitkälle kesään. Jossain vaiheessa rupesin sitten huomaamaan että sehän oli taas rentoa ja helppoa juoksua. Tänä vuonna olen todella paljon pyöräillyt ja se on taatusti ollut sitä tärkeää pk-treeniä jota on tarvittu.

Suvin kanssa puuskutettiin samaan tahtiin :D

Epäsuora polkupyöräergometritesti tehtiin Turun Liikuntalabrassa. Suosittelen, oli hyvin järjestetty ja sain hyvin palautetta ja tsemppiä testin aikanakin. Meitä oli muutama testattava Tribabesilta ja toki heiltäkin tuli hyvin kannustusta, mikä kyllä auttoi siinä loppumetreillä. Sain maksimitehoksi 226 W. Maksimaalinen hapenkulutus 39,3 ml/kg/min. Palautteen mukaan peruskestävyysalue oli siis erittäin vahva ja anaerobinen kynnys myös erittäin hyvällä tasolla. Aikaa testiin meni 24:05, kolmen minuutin välein korotettiin 25 wattia. Testin raportti oli selkeä ja myös siinä olleet ohjeet, miten liikutaan oikein kyseisten tulosten perusteella. Sykealueisiin tuli pieniä muutoksia.

Taisi jaloista loppua voima ennen keuhkokapasiteettia,
oli kyllä ihan onnistunut testi.

Marraskuun treenit olen pyrkinyt pitämään maltillisena ja järkevänä. Salitreeniä, spinniä, kehonhuoltoa ja joogaa. Uintia ja maastopyöräilyä sekä myös rauhallista juoksua 1-2 krt viikkoon. Myös lepopäiviä vaikka niitä ei välttämättä aina ehtisi pitämään. Onneksi jotain olen oppinut ja varsinkin tuon lepopäivien tärkeyden.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yyterin uudet kuntoportaat

Nyt on meillekin valmistunut miltei omat kuntoportaat, sen verran on lähellä. Sopivasti pienen lämmittelylenkin päässä kotoa. Niiden valmistumista on jo odotettukin. Hyviltä vaikutti, askelmia on 106 ja pari tasannettakin välissä. Portaat huipentuvat mäen päällä olevaan maisematasanteeseen, josta aukeaa upeat näkymät kauas merelle ja Yyterin dyyneille. Viikko alkoi matkauinnilla, 2 km. Maanantaina uimahallissa oli ainakin heti iltapäivällä rauhallista uida, ei ollut ruuhkaa radalla. Keskityin käsivetoihin ja hyvältä tuntui, itsestä ainakin.  Tiistaina olin hierojalla joten illalla vain joogasin, jalat oli käsittelyn jälkeen mukavan kepeät. Keskiviikkona  päivällä jo 40 minuutin reippaalla kävelylenkillä koiran kanssa. Illalla sitten pitkästä aikaa karhuhallissa. Edellinen kerta taisikin olla keväällä ennen koronaa. Juoksuradalla lämmittelyn jälkeen lihaskuntoa. Kahvakuulaa, boxia ja kehonpainoharjoittelua. Koko selkäranka naksui ja paukkui tietyissä liikkeissä oikein kunnoll...

Uusia haasteita

Täällähän on ollut jo pidempään hiljaiseloa vaikka liikkuminen on koko ajan ollut aktiivista. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Koska lukijoita edelleen riittää niin ajattelin taas aktivoitua myös täällä blogissa. Tulevan vuoden haaste on myös senlaatuista että on syytäkin kirjoitella aiheesta muistiin. Kiikkustuoliin on tulossa aikamoista tarinaa. Viime talvena tuli eteen tilaisuus lähteä mukaan Rynkebyn matkaan. Osallistuminen piti päättää loppukesään mennessä ja aika kauan sitä mielessäni pohdin. Vaikka heti innostuin asiasta niin se mietitytti. Pystynkö tähän, kestääkö paikat jne. En kuitenkaan löytänyt tarpeeksi hyviä tekosyitä niin tässä sitä ollaan. Ensi kesänä 2027 olen mukana Team Rynkebyn Porin joukkueessa pyöräilemässä Pariisin. Team Rynkeby on eurooppalainen hyväntekeväisyys pyöräilyjoukkue ja nyt myös Porissa on omansa. Pyöräilemme kerätäksemme varoja AAMU Suomen lasten syöpäsäätiölle ja Sylva Ry:lle.

Isä

Mennyt viikko oli monin tavoin raskas sillä jätimme jäähyväiset isälle ja tuffalle.  Tuttulle, joka oli meidän lasten lempinimi hänelle. Tasan vuosi sitten vietimme hänen 75 vuotispäiviään. Mietin pitkään kirjoitanko aiheesta tänne. Ei ole kauankaan aikaa kun eräs uusi ystäväni juoksun tiimoilta toi oman näkemyksensä blogin kirjoittamisesta. Asiaa en ole siltä kannalta edes ajatellut, kirjoittamani blogi jää jonnekin tänne bittiavaruuteen elämään jälkikasvuni ja heidän lastensa luettavaksi. Toivottavasti. Ehkä he sitten ihmettelevät että mitä kaikkea se mummu oikein puuhasi ja harrasti. Isästä on jäänyt mieleen että hän tiesi kaikesta kaiken. Jos ei tiennyt jotain mitä kysyin niin sitten hän otti siitä selvää. Jossain vaiheessa hämmästelin oman mieheni vastauksia jos jotain kysyin. Olin tottunut siihen että toinen tietää ja osaa mutta ei se niin taida aina ollakaan. Tuffa on opettanut lapset veneilemään, kalastamaan, perkaamaan ahvenia ja tekemään vaikka mitä. Sekin...