Siirry pääsisältöön

Helteistä menoa


Odottelen tässä kesäloman alkua, kaksi viikkoa vielä töitä.
Hikeä pukkaa tasaiseen tahtiin vaikka olen sisätöissä, ulkona olisi vielä hikisempää...
Helteistä johtuen on myös treenit vähän jääneet vähiin. Juhannus meni saaressa joten siellä ei kovin treenata. Juhannussunnuntaina kävin pienellä juoksulenkillä kun päästiin takaisin mantereelle ja totesin että se ei ihan putkeen mennyt. Paskalenkki sanoisin. 6.54 km 1:02:55, loppuun tuli aikalailla kävelyäkin. Tulipa tehtyä kuitenkin!

Kävin kuitenkin vielä illalla uimassa. Nyt on vedet niin lämpimiä ettei tarvinnut kantaa märkäpukua mukana vaan riitti että heitti kassiin uimalakin ja -lasit. Vähän on herännyt epäilyksiä miten pystyn ikinäkään kunnolla kroolaamaan..

Keskiviikkona ennen Jussia kävin kuitenkin fiilistelemässä rauhallisella juoksulenkillä Kirjurinluodolla. Porin kansallisen kaupunkipuiston parhaita paloja sanoisin. Upeaa reittiä. 59:20, 8.3 km avg 135 bpm.








Torstaina vielä viikon päätteeksi etanalenkki maastopyörällä, tällä kertaa maisemissa Preiviiki- Makholma.
Tälläkin kertaa oli yhteislenkillä hyvä määrä fillareita mukana, 27 kpl. Kiva reitti ja mukavaa menoa. Oli soratietä, hiekkatietä, asfalttia ja polkujakin kyllä kivasti. Yllättäin myös jouduttiin eräs pätkä kantamaan pyöriä hakkuuaukean poikki. Ikinä ei tiedä mitä matkalla tulee eteen, onneksi mun fätti ei nyt ihan hirveen painava ole, joten kunnialla siitä selvittiin. Nyt tuli matkaa 18 km ja aikaa meni 1:26:32.



Helle on jatkunut juhannuksen jälkeenkin. Onneksi meren läheisyydessä on pientä vilpoisempaa tuulenvirettä. Olen yrittänyt vähän totutella avoveteen ilta-uintien myötä. 
Ei ihan täydellistä kyllä vielä ole.

Tiistaina kävinkin ihan maauimalassa kokeilemassa ja siellä uiminen sujui todella hyvin. Osasinkin vielä uida! Kilsan sain puoleen tuntiin, meno oli vielä vähän pätkittäistä. Tuli kuitenkin hieno fiilis että sujuuhan se sittenkin. Ennen uintia kävin Kirjurinluodolla juoksemassa tunnin verran, helteistä menoa. 1:11:02, 8.2 km avg 130 bpm. 
Keskiviikkona käytin hyväkseni joustavaa työaikaa ja lähdin lenkille ennekuin ihan liian kuumaksi tulee päivä. Extemporee myös kävin uimassa puolessa välissä lenkkiä. Virkistävää oli. 52:35, 7.3 km avg 130 bpm.
Illalla vielä tunnin yhteistreeni stadionin kuumuudessa. Corea, kahvakuulaa ja lihaskuntoa.

Torstaina pitkästä aikaa toimistopäivä. Ajattelinkin sitten aloittaa työmatkapyöräilyn. Se on monesti ollut mielessä, mutta kun pitää olla mukana myös työläppäri yms. Löysin sitten yhden repun johon se mahtuu, eikä ole yhtä painava kun läppärin oma reppu. Sain siihen mahtumaan myös vaatekerran tstolle. Nyt onneksi riittää kevyt kesämekko. Olihan se painava, mutta ei häirinnyt sitten pyöräillessä. Pidemmällä matkalla olisi varmaan hartioita ruvennut painamaan. Ehkä pitäisi hommata vielä yksi uusi reppu, työmatkaa varten. Olen sitä kyllä monesti miettinyt. 
Sen pitäisi myös olla sellainen ettei kone kastu jos sade yllättää. Työmatka on suuntaansa n. 19 km joten se olisi vielä ihan hyvä pyöräilymatkana.
Aamulla meni aikaa 51:31, 18.9 km ja päivällä 55:26, 19.71 km. Kotiinpäin lähtiessäni oli mittarissa 28 astetta, joten alkuun vähän fiilistelin ja kävin jätskillä. Seuraava toimistopäivä on ensi viikolla ja sen jälkeen alkaakin jo odotettu kesäloma.


Kesäkuussa on tähän asti liikuttu runsas 22 tuntia. Tuntuupas se todella pieneltä ! No onhan nyt muutenkin ollut erilainen kevät kaikenkaikkiaan. Juoksua vaivaiset 37 km. Pyöräilty on sitten enemmän, sekä maantie- että maastopyöräilyä 250 km. Uimassa on käyty mutta niistä ei oikein mainittavaa määrää ole.

                            

Oikeastaan kesän alku on ollut niin lämmintä että on tullut vain nautittua keleistä.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yyterin uudet kuntoportaat

Nyt on meillekin valmistunut miltei omat kuntoportaat, sen verran on lähellä. Sopivasti pienen lämmittelylenkin päässä kotoa. Niiden valmistumista on jo odotettukin. Hyviltä vaikutti, askelmia on 106 ja pari tasannettakin välissä. Portaat huipentuvat mäen päällä olevaan maisematasanteeseen, josta aukeaa upeat näkymät kauas merelle ja Yyterin dyyneille. Viikko alkoi matkauinnilla, 2 km. Maanantaina uimahallissa oli ainakin heti iltapäivällä rauhallista uida, ei ollut ruuhkaa radalla. Keskityin käsivetoihin ja hyvältä tuntui, itsestä ainakin.  Tiistaina olin hierojalla joten illalla vain joogasin, jalat oli käsittelyn jälkeen mukavan kepeät. Keskiviikkona  päivällä jo 40 minuutin reippaalla kävelylenkillä koiran kanssa. Illalla sitten pitkästä aikaa karhuhallissa. Edellinen kerta taisikin olla keväällä ennen koronaa. Juoksuradalla lämmittelyn jälkeen lihaskuntoa. Kahvakuulaa, boxia ja kehonpainoharjoittelua. Koko selkäranka naksui ja paukkui tietyissä liikkeissä oikein kunnoll...

Isä

Mennyt viikko oli monin tavoin raskas sillä jätimme jäähyväiset isälle ja tuffalle.  Tuttulle, joka oli meidän lasten lempinimi hänelle. Tasan vuosi sitten vietimme hänen 75 vuotispäiviään. Mietin pitkään kirjoitanko aiheesta tänne. Ei ole kauankaan aikaa kun eräs uusi ystäväni juoksun tiimoilta toi oman näkemyksensä blogin kirjoittamisesta. Asiaa en ole siltä kannalta edes ajatellut, kirjoittamani blogi jää jonnekin tänne bittiavaruuteen elämään jälkikasvuni ja heidän lastensa luettavaksi. Toivottavasti. Ehkä he sitten ihmettelevät että mitä kaikkea se mummu oikein puuhasi ja harrasti. Isästä on jäänyt mieleen että hän tiesi kaikesta kaiken. Jos ei tiennyt jotain mitä kysyin niin sitten hän otti siitä selvää. Jossain vaiheessa hämmästelin oman mieheni vastauksia jos jotain kysyin. Olin tottunut siihen että toinen tietää ja osaa mutta ei se niin taida aina ollakaan. Tuffa on opettanut lapset veneilemään, kalastamaan, perkaamaan ahvenia ja tekemään vaikka mitä. Sekin...

Vuosi 2023 pähkinänkuoressa

Tammikuu alkoi villasukkajuoksulla. Hienoa painella uudessa, pehmeässä pakkaslumessa, pimeällä Yyterin rannalla. Kolmet villasukat jalassa ja nauru suunpielissä. Siihen palataan pikimmiten tulevana vuotena. Säät vaikuttavat suosiollisilta. Tammikuussa oli myös vuoden eka lappujuoksu. Himos Winter Trail. Olimme siellä hyvällä porukalla ja reissu oli ikimuistoinen. Vakaa aikomus uusia kisa tulevana vuotena. Se nyt kuitenkin jää tekemättä. Harmi. Helmikuussa olin TriBabes Finlandin treenileirillä Pajulahdessa.  Leiri on taas tiedossa alkuvuodesta. Suoritin siellä juoksun tasotesin, ihan onnistuneesti. Nyt vähän funtsin kannattaako sitä uusia. Tämän vuoden kilsat ovat olleet niin vähäisiä että tulokset tuskinpa parantuvat. Maaliskuussa iski pyöräkuume. Huhtikuussa vuoden toka lappukisa. Karhuviesti Luvialta Poriin. Tein todella onnistuneen juoksun, valmennus on tuottanut tulosta. Toukokuussa laskiskelin että valmennusta on jo takana puoli vuotta. Aika meni nopeaan ja tulostakin hav...