Siirry pääsisältöön

Uusia tuulia ja talvisia polkuja


Oli aika uudistaa blogin ilmettä hieman kevempään suuntaan. Tarvitsin siihen kyllä hieman (paljon) apuja kuopukselta...olen näitä uudistuksia miettinytkin jo tovin mutta kun en ole tiennyt mistäpäin alkaisi...nyt näyttää paremmalta. Vähän kuin kevään merkkejä ilmassa täälläkin.

Kevät ja kevät. Nyt iski meillekin talvi. Ei tällaista lumen määrää ole tänä talvena ollut. Onpahan sitten käyty ulkoilemassa ihan urakalla. Martta on mielissään lumesta ja ja koiran kanssa onkin tehty metsässä pitkiä lenkkejä.




Sattui tiistaina olemaan lomapäivä ja aivan mahtava aurinkoinen talvipäivä. Aamulla Martan kanssa parin tunnin reippailulle Yyteriin. Meillä on Martan kanssa omat hienot polut joissa voidaan kulkea ilman hihnaa ihan rannalle asti. Metsä on täynnä uusia hajuja ja polunpätkiä joita haistella..jännää huomata että metsässä on aikalaillakin eläviä ainakin jäljistä päätellen, mitä lie, kettuja ehkä..peurojen jälkiäkin on paljon. No välillä sitten käytiin huilaamassa kotona ja sitten oli vuorossa juoksulenkki. Harmitti ihan kun oli niin lyhyt loma.

No lunta on sitten satanut lisää mutta kun kerran polkuja haluan juosta niin eikun mettään vaan uudestaan. Peekoo-lenkistä tuli hieman raskaampi kun sain avata polkua samaan tahtiin kun eteni. Mutta aivan mahtavaa juosta lumisessa metsässä.



Ensimmäistä kertaa tänätalvena on ladutkin Yyterissä. Hiihtämään en kylläkään tänä viikonloppuna ehtinyt. Ohjelmassa oli aamulenkki Martan kanssa ja sitten ruuan laittoa ja tyttären kanssa metsälenkille. Lumessa tarpominen oli hieman odotettua raskaampaa mutta kun vaan kiltisti jatkettiin matkaa niin jo rupesi helpottamaan ja endorfiinitkin jylläämään. Tuli ihan hyvä lenkki lopulta. Tänään oli samat suunnitelmat ja juoksulenkki tuli tehtyä vasta illemmalla ja nyt ei poikettu metsään vaan kuljettiin muuten vaan lumisia teitä. 

Yyterin lumienkelit

















































Vielä viikko sitten oli niin järisyttävän liukasta ja jäistä että oli pakko vaihtaa juoksulenkki kävelyyn, Metsästä kyllä löytyi sitten näinkin hyviä reittejä joissa ei lumesta tietoakaan. Martan kanssa tässä istahdettiin paikalliseen jakkaraan..

Kommentit

  1. Endorfiinit todellakin jylläsi!

    VastaaPoista
  2. Ompas todella hienoja kuvia! Pitäisi itsekin suunnata joku päivä Yyteriin koiran tai lasten kanssa. Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika ! Yyteristä kyllä maastoja löytyy jokalähtöön, nyt kun vaan tuo loska sulaisi pois niin olisi hieman mielekkäämpää kirmailla...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yyterin uudet kuntoportaat

Nyt on meillekin valmistunut miltei omat kuntoportaat, sen verran on lähellä. Sopivasti pienen lämmittelylenkin päässä kotoa. Niiden valmistumista on jo odotettukin. Hyviltä vaikutti, askelmia on 106 ja pari tasannettakin välissä. Portaat huipentuvat mäen päällä olevaan maisematasanteeseen, josta aukeaa upeat näkymät kauas merelle ja Yyterin dyyneille. Viikko alkoi matkauinnilla, 2 km. Maanantaina uimahallissa oli ainakin heti iltapäivällä rauhallista uida, ei ollut ruuhkaa radalla. Keskityin käsivetoihin ja hyvältä tuntui, itsestä ainakin.  Tiistaina olin hierojalla joten illalla vain joogasin, jalat oli käsittelyn jälkeen mukavan kepeät. Keskiviikkona  päivällä jo 40 minuutin reippaalla kävelylenkillä koiran kanssa. Illalla sitten pitkästä aikaa karhuhallissa. Edellinen kerta taisikin olla keväällä ennen koronaa. Juoksuradalla lämmittelyn jälkeen lihaskuntoa. Kahvakuulaa, boxia ja kehonpainoharjoittelua. Koko selkäranka naksui ja paukkui tietyissä liikkeissä oikein kunnoll...

Uusia haasteita

Täällähän on ollut jo pidempään hiljaiseloa vaikka liikkuminen on koko ajan ollut aktiivista. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Koska lukijoita edelleen riittää niin ajattelin taas aktivoitua myös täällä blogissa. Tulevan vuoden haaste on myös senlaatuista että on syytäkin kirjoitella aiheesta muistiin. Kiikkustuoliin on tulossa aikamoista tarinaa. Viime talvena tuli eteen tilaisuus lähteä mukaan Rynkebyn matkaan. Osallistuminen piti päättää loppukesään mennessä ja aika kauan sitä mielessäni pohdin. Vaikka heti innostuin asiasta niin se mietitytti. Pystynkö tähän, kestääkö paikat jne. En kuitenkaan löytänyt tarpeeksi hyviä tekosyitä niin tässä sitä ollaan. Ensi kesänä 2027 olen mukana Team Rynkebyn Porin joukkueessa pyöräilemässä Pariisin. Team Rynkeby on eurooppalainen hyväntekeväisyys pyöräilyjoukkue ja nyt myös Porissa on omansa. Pyöräilemme kerätäksemme varoja AAMU Suomen lasten syöpäsäätiölle ja Sylva Ry:lle.

Isä

Mennyt viikko oli monin tavoin raskas sillä jätimme jäähyväiset isälle ja tuffalle.  Tuttulle, joka oli meidän lasten lempinimi hänelle. Tasan vuosi sitten vietimme hänen 75 vuotispäiviään. Mietin pitkään kirjoitanko aiheesta tänne. Ei ole kauankaan aikaa kun eräs uusi ystäväni juoksun tiimoilta toi oman näkemyksensä blogin kirjoittamisesta. Asiaa en ole siltä kannalta edes ajatellut, kirjoittamani blogi jää jonnekin tänne bittiavaruuteen elämään jälkikasvuni ja heidän lastensa luettavaksi. Toivottavasti. Ehkä he sitten ihmettelevät että mitä kaikkea se mummu oikein puuhasi ja harrasti. Isästä on jäänyt mieleen että hän tiesi kaikesta kaiken. Jos ei tiennyt jotain mitä kysyin niin sitten hän otti siitä selvää. Jossain vaiheessa hämmästelin oman mieheni vastauksia jos jotain kysyin. Olin tottunut siihen että toinen tietää ja osaa mutta ei se niin taida aina ollakaan. Tuffa on opettanut lapset veneilemään, kalastamaan, perkaamaan ahvenia ja tekemään vaikka mitä. Sekin...