lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosi vaihtuu uuteen...


Näin se vuosi taas vierähti, ihan huomaamatta.
Paljon on ollut kaikenlaista aktiviteettia, käyty juoksemassa pariin otteeseen vähän kauempanakin ja samalla hieman erilaisissa maisemissa.
Nuts Karhunkierros oli kyllä ihan vuoden kohokohta, ensikevääksi on jo ilmoittauduttu. Myös Kolin Vaarojen Maraton oli mahtava kokemus, se oli aikalailla vaativampi kuin Ruka joten muistot ei ole ihan niin miellyttäviä. Mutta sinnekin tekisi mieli uudestaan !

Tulihan meille myös Martta, nyt puolivuotias sheltti ja minusta tuli myös tuplamummu. Meitä ilostuttaa nyt Leo 2 v ja Venla 4 kk.
Näiden kanssa sitten saadaan ne ylimääräiset luppoajat kulumaan...

MoveIt-salin haaste tuli suoritettua juuri ennen joulua, aika tiiviisti käytiin salilla mutta olipahan se sen arvoista. Juoksemisesta en ottanut paineita, hyvä kun kerran viikossa ehti lenkille.

33 treeniä runsaassa 6 viikossa.
BodyCombat, BodyAttack, BodyBalance, BodyPump, Kahvakuula, Venyttely, CxWorks,
GritSeries, Grit Gardio
Tulihan niitä..muutamat kyllä aika haasteellisia..

Katsotaan miten ensivuosi sujuu, uusi vuosikortti hommataan jokatapauksessa.

Uusi juoksuohjelma on taas hakusessa, nyt pitää vähän enemmän keskittyä mäkijuoksuun, sekä ylä- että alamäkiin.
Täällä meilläpäin taitaa Ruosniemestä löytyä ainoa tarpeeksi jyrkkämäkinen reitti.
Joulupäivänä käytiin pienellä kinkunsulatusreippailulla juurikin Ruosniemessä..







Keväällä olisi aikomus kipaista ainakin yksi normipuolikas. Katsellaan kevään mittaan mihin muualle tulee osallistuttua. Päätapahtuma siis on Nuts Karhunkierros..33 km.

Aina jotain uutta vermettä pitää hommata mikä innostaa lenkille. Uudet talvitrikoot on jo tilauksessa, Karitraa...vähän niinkuin motivaatiopöksyt siis :) toivottavasti tulee pakkasia että pääsee niitä testaamaan.

Syksyllä tuli tutustuttua muihinkin paikallisiin juoksijoihin ja luulisin että tänä vuonna ehdin useamminkin yhteislenkeille. Kieltämättä olen usein ollut vailla juoksuseuraa, aina ei saa itseään liikkeelle silloin kun pitäisi joten aivan mainio juttu että on ryhmä joka vetää puoleensa!

Martan myötä on tullut käytyä jopa kävelylenkeillä, ne maltilliset peekoot on yleensä jääneet vähemmälle. Ensi vuonna pitää totuttaa Martta äiteen juoksuvauhtiin niin sitten on motivaattori lenkkipoluille.

Tänään uudenvuodenaattona tehtiin 2,5 tunnin reipas lenkki Yyterissä. Mahtava keli, lämpöasteita muutama ja kohtuullinen tuuli. Lunta ei siis ole. Metsässä ei tuuli haitannut.






 

Yyterin maasto oli taas tähän vuodenaikaan ihan upea ja tavallaan näki ympäristöä ihan uusin silmin. Yleensähän vuodenvaihteen tienoilla on lunta eikä metsässä viitsi rämpiä ilman suksia. Niin tai sitten on liian karsee myrsky tai sataa kaatamalla vettä.
Kyllä endorfiinejä tuli kerättyä taas ensivuodellekin. Tuolla maastossa oli välillä tunne että ihan kuin jossain pohjoisissa vaeltaisi.

Olihan Marttakin aivan innoissaan kun sai vapaasti kirmailla.




Eipä siellä muita ulkoilijoita kyllä näkynyt, rannalla ehkä muutamia uskalikkoja !

Tuli tehtyä tämän vuoden tilastojakin kun tuntuu että niitä auliisti muutkin jakelee..

Juoksua 1117 km ja olen ihan tyytyväinen saldoon, ensi vuonna voisi yrittää vähän parantaa.
On myös hieman pyöräilty ja aikavähän hiihdetty, patikoitu on ja salilla käyty ahkeraan..
tässä ollaan siis suhtkoht hyvässä kunnossa.

No, jouluksi tuli kyllä kudottua muutamat villasukat joten hartiat on vähän kireenä..




Eikä mitään uusia lupauksia, näillä mennään kuten tähänkin asti :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti