Paras keino saada itsensä ajoissa liikkeelle on sopia treffit jonkun kanssa. Syyskuinen lauantaiaamu vasta rupesi lämpenemään, kun esikoisen kanssa jo lähdettiin fillareilla kohti Reposaarta. Maastopyörillä tietenkin. Alun jälkeen oli ajeltava myös runsaan kymmenen kilsan verran maantien reunaa asfalttia pitkin. Keli oli kolea mutta muuten aamu oli mahtava, eikä pahemmin edes tuullut mikä ei ole ollenkaan itsestäänselvyys. Reposaaren pengertiellä aina tuulee. Pipon jo laitoin kypärän alle ja vähän vahvempaa trikoota shortsien alle.
Kyllä läskilläkin hyvin maantiellä polkee, mutta onneksi matka ei ollut liian pitkä. Toisenlaisella pyörällä se olisi taittunut huomattavasti nopeammin. Mun fätti ei todellakaan rullaile itsekseen tuollaisella suoralla.
 |
| Lontoon uimarannalta kohti Räpsöön takarantoja |
Kierrettiin saari ensin ”maan puolelta” sahan kautta vierasvenesatamaan ja sieltä satamapuistoa pitkin Lontoon uimarannalle. Siellä pieni huoltostoppi. Uimarannalta löytyy siisti bajamaja, ei tarvitse puskissa könytä. Sitten lähdettiin etsimään sopivia polkuja. Linnakepuistosta löytyy polkuja ristiin rastiin, paikoitellen saa katsoa eteensä ettei vahingossa tipu alas juoksuhautoihin. Sieltä siirryttiin takarannan puolelle. Nyt polut muuttuivat vähän teknisemmiksi, kiviä riitti. Myös pelkkää kalliota, juurakkoa ja myös helpompaa metsäpolkua. Sanoisin että itselleni ihan sopivia reittejä, ei liian vaikeita. Kaveri aina välillä kävi suorittamassa vähän teknisempiäkin polunpätkiä. Siinä kohtaa minä taisin talutella pyörää. Vaikka reitti kulki paljon metsän keskellä, niin aina välillä poljettiin myös rantakallioille nauttimaan merimaisemasta.
Reposaaressa sijaitseva Linnakepuisto on ihan tuttu paikka, mutta nyt löytyi myös oikein kunnon tykkikin. Siellä se tönötti hyväkuntoisena, oliskohan miltei käyttökuntoinenkin, metsän keskellä. Sen näki oikein hyvin reitiltä ja polku myös jatkui tykin juurelle. Enpä ole tuohon ennen törmännyt. Ilmeisesti alue on aidattu mutta ei meren puolella kyllä aitoja näkynyt. Olimme tietenkin sen verran uteliaita että mentiin katsomaan, takapuolella oli myös ovi. Se oli avoinna, siellä kuitenkin oli ihan pimeää. Kunnes äkkiä löytyi myös valokatkaisija. Sehän oli kunnon bunkkeri. Tyhjillään mutta hyvässä kunnossa, ummehtunuttta hajua lukuun ottamatta. Isot tilat. Vaikutti kunnon pommisuojalta. Olihan mielenkiintoinen paikka.
 |
| Museoitu tykki löytyi metsän keskeltä |
Kyseessä taisi siis olla Canet-tykki, jolla on järjestetty vielä 1980-luvun loppuun asti harjoitusammuntoja. Tykki on edelleen paikoillaan museoituna, se on kunnostettu 2000-luvulla. Asian harrastajia aihe kiinnostanee enemmän. Paikka oli jossain Linnakepuiston ja Siikarannan välimaastossa, metsän keskellä. Fillarilla sinne eksyi ihan viereen.
Tykkiin tutustumisen jälkeen jatkettiin matkaa kallioita pitkin. Pian oltiinkin Siikarannassa ja leirinnän toisesta päästä puikahdettiin taas metsään. Siellä polutkin muuttui vähän teknisemmiksi, puita oli välillä polkujen poikki kaatuneena ja kenkien kastumiseltakaan ei välttynyt. Osin polut oli jo kadoksissa ja heinittyneet mutta muutaman harharetken kautta kuitenkin päästiin eteenpäin. Lopulta taas oltiin maantiellä ja loppumatka olikin asfalttia.
Kiva reissu, usein ei ole tullut Reposaaressa maastopyöräiltyä. Sieltäkin siis löytyy ihan hyvät polut ja maastot pyöräilyyn. Tällä kertaa aikaa meni 2:45 ja 35.7 km.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti