Polkujuoksuja

Nutsiin ei ole kuin nelisen viikkoa. Siis paljonkaan ei ole enään tehtävissä, ainakaan mitään dramaattista...

Treenattu on, toivottavasti edes hieman oikeaan suuntaan. Metsässä on risteilty polkuja sinne tänne, mäkiä koitettu bongailla sen mitä täällä on löydettävissä. Onhan niitä löytynytkin. Yllättäen siis, jotenkin olen ajatellut ettei Porissa edes ole kunnon mäkiä mutta kyllähän niitä riittää ihan valikoitavaksikin. Runsaan kilometrin päässä jo löytyy Yyteristä ensimmäiset. Siellä on pari ihan mukavaakin vetopaikkaa.  Porin metsässä on hyvät maastot ja mäetkin. Ruosniemessä jo sitten vähän pidempiä.
Eihän noita voi ihan järisyttäviksi mainostaa mutta riittävät. Paremman puutteessa.
Tulin siihen päätelmään ettei ehkäpä niin nopeustreeniä tai mäkivetojakaan tarvita. Yksinkertaista mäkijuoksua niin että tottuu noihin mäkiin, ja myös alastuloon. Samoin juoksu metsässä, kapeilla ja mutkaisilla poluilla. Niillä saa painella välillä kieli keskellä suuta ettei heti ole nokillaan.

Ylös ylös..Porinmettässä

Alas ja pian takasin ylös...Jämin maastoissa

Ja taas ylös...

Pariin otteeseen olen tehnyt pitkää lenkkiä asfaltilla mutta jotenkin vaan sieltäkin huomaamatta siirtyy metsään. Metsä itsessään on ruvennut kovin houkuttamaan. Lähistöltä olen löytänyt useita uusia ja ihan tuntemattomia polkuja ja mielenkiintoisia paikkoja.
Välillä lenkille lähtö on tuottanut tuskaa ja alku ollut aika raskasta. Kun itsensä lopulta saa liikkeelle ja hetken on ollut metsässä ihaillen maisemia niin askel kummasti kevenee ja mielikin avartuu..olisikohan ne niitä endorfiinipaukkuja kenties ?
Nykyisin tulee paljon kuvattua lenkillä koska haluaa ikuistaa niitä hienoja hetkiä ja maisemia. Tunnelmatkin niistä toivoisin välittyvän.

Uudet asfalttitossut NB

Vanhat Niket

Varustepuolikin rupeaa hahmottumaan. Juomareppu on ostettu ja koekäytetty ja erittäin hyväksi todettu.  Camelbak marathon. Salomonin speedcrossit on jo kaapissa joten maastotossuja ei ole vartavasten tarvinnut ostaa. Nastakengätkin onneksi löytyy jos kelit niitä vaativat. Sykemittariin hommattu uusi patteri. Suunnittelin vielä investoivani kompressiotrikoisiin. Omat pohkeet tuntuu olevan aika kramppiherkät joten yritän sitäkin etukäteen minimoida. Ylämäet tekevät pohkeille tiukkaa.

Toivotaan että Rukalta lumet sulavat ennen Nutsia...

Yksi erittäin hyvä polkutreeni oli esikoiseni opastuksella Toukarin maastoissa. Hän ohjasti läskipyörää ja äitee hölkkäsi perässä, no välillä edelläkin. Upea maasto, todellista polkujuoksua, umpimettää ja kallioita jne. Runsaan parin tunnin lenkistä ei kilometrejä tullut kuin n, 15 joka osoitti sen että maastossa ei lujaa edetä. Lohduttavaa tavallaan. Onhan meillä Rukalla 7 tuntia aikaa, toivotaan että se riittää.

Lähdettiin ihan jostain pienestä poluntapaisesta hölkyttelemään. Kuvittelin meneväni pk-lenkille mutta läskipyörän perässä kun yritin pysyä niin ei se tainnut ihan peekoota olla. reipasta muttei liian kovaa, taisi syke nousta jo siitä kun lyhyin askelin koikkelehti polkuja myötäillen, välillä eteenpäin ja välillä sivusuunnassa ylös alas pomppien, tarkkaan sai seurata mihin tossut ohjaa. Mutta aivan mahtavat metsäfiilikset, maasto tosi haastavaa mutta sitähän nimenomaan on tulossa lisää.

Nyt viikonloppuna lähdettiin Jämille, siellä on maastot ihan kepeää ja tuttua kangaspohjaa mutta mäkiä löytyy harjun molemmin puolin. Tunnin verran siellä rennosti kierreltiin ja löydettiinkin sitten muutama hyvä mäkivetopaikka. Taktiikkamme oli kävellä mäet ylös ja hölkytellä alas. Viiden kerran jäleen vaihdettiin paikkaa ja taas samanlaista. Kävellen ylösmeno ottaa makeasti pohkeisiin ja hölkäten ylösmeno taas tuntui reisissä. Siis jos Rukalla todennäköisesti kävellään mäet koska ne saattaa olla hieman mahtavempia kuin täällä etelässä, niin..pohkeet tulevat olemaan erittäin kovilla.

Tänään olinkin vaihteeksi pyöräilemässä, eilisen mäkijuoksun jälkeen sopivaa paluttavaa. Parituntia ja n. 35 km. Huomenna taas tiedossa juoksua, rentoa peekoota ja sitä seuraavaksi taas pidempää mäkitunnustelua Ruosniemessä.

Näillä lähdetään Nutsia valloittamaan