Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2014.

Hyvää Uutta Vuotta 2015

Summa summarum...vuosi on taas takana ja samoin alkuvuonna asetetut haasteet. Suurin osa toteutui mutta ei ihan kaikki, lopputulokseen olen silti ihan tyytyväinen. Isoin haaste, maraton siis meni mainiosti. Ensivuodeksi en ole asettanut senkummempia tavoitteita, kunhan jatketaan tätä hyväksi tullutta elämäntapaa. Monipuolinen liikunta ja terveellinen ravinto. Retkahdellakin voi kunhan se on satunnaista... Kesäkuussa on luvassa Forssan Suvi-ilta, kokonainen tai puolikas... Joulukuun juoksut jäi kolmeen kertaan. Tammikuussa petrataan! Joulu oli loppujenlopuksi aika talvinen, upeaa aurinkoista säätä, lunta ja kirpeä pakkasta. Siksi tuntuukin taas kurjalta kun nyt on pimeää, liukasta ja sateista...siis vettä on satanut. Nyt podenkin flunssaa joten ei onneksi tarvitse mennä ulos. Sen vuoksi jäi Eurajoen uudenvuodenjuoksukin väliin, harmillista, olisi vuosi päättynyt mukavaan kisaan. Toivon ensivuodelle myös terveyttä, sehän ei aina ole itsestäänselvyys.

Nyt saa jo rentoutua...

Joulukuussa oli jonkin verran vipinää. Töissä kiirettä, remppa loppusuoralla, ristiäisetkin vielä ennen joulupyhiä, mummun mussukka sai nimen, Leo. Oma isäkin aiheutti huolta, onneksi hän on hyvässä hoidossa sairaalassa. Yritin silti olla stressaamatta liikoja, ehdein vähän ommella joulupukin pussiinkin jotain. Jouluruuista en ota myöskään paineita, valmiina saa eikä sortteja tarvitse olla mahdottomia määriä. Rosollin haluan tehdä itse ja muutamia laatikoita. Nyt tehtiin bataatti-, porkkana- ja juureslaatikot. Valmiista soseista, ilman riisipuuroa. On tosi hyviä ja kevyempiä vaihtoehtoja peruslaatikoille. Joulukinkun valmistaminen kuuluu perinteisesti isännälle. Onnekseni olin ottanut pari vapaapäivää töistä joten ei tullut liikaa paineita. Mietin jo että ensijoulun varalle laadin kuukausisuunnitelman! Joka kuukausi jotain valmista.... Eipä ole joulukuussa oikein ole ehtinyt urheilemaankaan. Vesijuoksu on ainoa mitä olen harrastanut pari kertaa viikossa, aamuisin ennen töihin men...

Joulukuun askareita

Joulu on pian ovella eikä pahemmin siltä tunnu. Ulkona on edelleen pimeetä aamusta iltaan, no ehkä parina päivänä on aurinko hetken pilkottanut. Nytkin ulkona tulee miltei myrskylukemissa, sataa vettä ja samanlaista keliä on luvattu ainakin loppuviikoksi. Siis nämä kelit eivät auta joulufiilistelyyn.. Remonttiprojektimme on valmistunut. Muutama hidaste oli matkassa kun miespuolinen remonttireiska pääsi vauhtiin. Siihen siis loppui vauhti. Enpä muistanut ettei se etene ihan naisenlogiikalla...pienten mutkien jälkeen kuitenkin homma valmistui kaikkia tyydyttävällä tavalla! Kynnyslista vielä uupuu, sillä sekin haettiin ensimmäisen kerran vääränmallisena, no tuttu juttu, niihän siinä usein käy että useampaan kertaan pitää tehdä ennenkuin tulee valmista. Tarkoitan siis Remppareiskaa en Remppariittaa...:) Pientä hienosäätöä vielä on että saadaan kalustuksetkin uuteen uskoon, mahtava uusi sänky on jo paikallaan. Nyt siis alkaakin aikaavievin homma että saadaan kaikki kaapit sisältöineen...