Treenitehdas tien päällä

Treenitehtaan ideoima Day on the Road starttasi lauantaina aamukasilta urheilukeskuksen stadionin kupeesta. Mukana oli valkun lisäksi kymmenen juoksijaa. Reitti oli etukäteen mitattu ja se koostui kahdesta 50 kilometrin osuudesta. Eka etappi päättyi muutaman pysähdyksen jälkeen Reposaareen ja sieltä sitten takaisin kaupunkiin.

Itsellä oli menoa yhdeltä päivällä joten en aikonutkaan juosta kuin kotiin asti, se sitten toteutuikin ihan hyvin. Kilometrejä tuli n. 35 ja kotona olin 12.55. No, vähän meni viimetippaan. Voimia olisi vielä ollut jatkaakin.

Lenkistä tuli joka tapauksessa pisin pitkään aikaan, viikon pitkis. 35,6 km ja 4,50 t. Ei huono treeni. Keskisyke 139.

Kieltämättä jälkikäteen vähän harmitti kun en lähtenyt muiden mukana Reposaareen asti, saldoksi olisi silloin tullut 50. Toivotaan revanssia ! Kanssani samaan paikkaan lopetti muutama muukin ja osa jatkoi eteenpäin. Useammallekin juoksijalle tuli tosi huikeita parannuksia omiin juostuihin kilometreihinsä. Paluumatkalle kaupunkiin lähti 3 juoksijaa, heidän taipaleensa riitti 70 kilometriin mikä oli aivan huikea suoritus sekin. Keli muuttui siinä vaiheessa jo aika sateiseksi ja pimeäksi muutenkin mustassa marraskuussa.

Juoksuun en sen kummemmin etukäteen tankkaillut, reppuun  mukaan evästä ja juotavaa. Banaania ja pari muffinssia ja oli jopa vihreitä kuulia. Taskussa oli geelinappuloita. Huolto pelasi mainiosti joten mitään ei tarvinnut itse kantaa mukana. Huoltopisteitä oli menomatkalla n. 10 kilsan välein, ihan sopivasti.

Tuo muffinssi oli uusi tuttavuus. Niiden vaikutusta on niin paljon kehuttu että kun käteen sattui pussi gluteenittomia sitruunamuffinsseja , oli pakko ostaa. Ihan ok tankkausherkku se olikin, sopivan pienikin.

 

Lähdössä jo sen verran oli päivä valjennut että otsalampunkin voi jättää repunpohjalle. Aika pitkälle päästiin kovan pulinan säestämänä. Juttua piisasi, puhekaverit vaihtoi välillä paikkaa ja samoin etuosa ja takaosa vaihtelivat järjestystä. Mukana oli yksi todellinen ultraaja joka varsinkin alussa jarrutteli vauhtia. Kärkihän lähti heti alkuun hurjaa menoa, tarkoitus oli pitää sellaista vauhtia yllä että jaksaisi sen 100 kilometriä. Hitaasta vauhdista johtuen myös vähemmän juosseet pysyivät hyvin matkassa.

Kelikin oli mainio, tuhruinen ja harmaa mutta muuten sopiva. Ei mitenkään liian kuraistakaan, hapekas sanoisin.  Lämpimästä marraskuusta johtuen ei ollut loskaa eikä kuraa eikä liukasta, vihreän vehreää, ainakin sorateiden reunoilla. Sorateitä mentiin alkumatka, se oli jaloille paljon mukavampaa kuin asfaltti.

Tässä vielä koko jengi koossa

Pitkis oli lähiliikuntaa parhaimmillaan. Mahdollisuus ultrakilometreihin ihan miltei kotiportilta. Ei ollut osallistumismaksuja ja palkinnoksi sai erittäin hyvän mielen.

Voin vain  kuvitella kuinka täpinöissään olivat ne jotka tekivät omia ennätyksiään!

MTB Girls Only

Lauantai vietettiin taas, kas kummaa, metsässä. Tällä kertaa maastopyöräilyn merkeissä.

Poriin perustettiin  loppukesällä faceryhmä joka on suunnattu maastopyöräileville naisille, tasoon katsomatta. Yhteistapahtumia, ajo-opetusta, oheistreenejä yms. hauskaa.  MTB Girls Only. 

Viikonloppuna oli siis ryhmän ensimmäinen yhteistapahtuma. Pyöräilyä maastossa ja samalla tehokasta ajo-opetusta. Alkeita asennoista ja säädöistä ja varusteista ja ajamisesta jne.

Mukaan saatiin kymmenen naista ja ohjaajana toimi Perttu Pärssinen. Hyvä tyyppi, pätevää opetusta ja hyvää lajituntemusta, ei minkäännäköistä turhautumista kun tällaisille wannabe-pyöräilijöille opetti taitoja.

Aamulla pakattiin auton perään kaksi fättiä ja lähdettiin tyttären kanssa kohteeseen. Turhaan etukäteen pelkäsi sateista keliä, alussa oli pätkä niljakkaita juurakoita mutta metsään päästyä oli ihan kuivaa, keli oli mainio. Vaatteitakin oli päällä juuri sopivasti, ei tullut kylmä. Toki hiki oli useaan otteeseen kun keskittyi ajamiseen jossain haastavassa paikassa...

Alun höpinöiden jälkeen lähdettiin letkassa metsään. Pienen siirtymän jälkeen sopivassa kohtaa harjoiteltiin mm. mutkassa ajamista. Mutkia ei ajeta suoriksi vaan siinäkin on omat tekniikkansa. Fillari toiseen suuntaan ja kroppa toiseen suuntaan ja se on niin helppoa. Tai siis kroppa on pystyssä oikean painopisteen kohdalla ja fillari sitten taas kallistuu. Sitä harjoiteltiin ja hyvin saatiin ohjausta ja opetusta. Mietin että menenköhän ollenkaan oikeaa suuntaan kallistuksieni kanssa mutta ope huuteli hyvä hyvä, niin päättelin että oikea asento on, tai ainakin sinne päin. Mutkia hinkkailtiin tovin ja jatkettiin matkaa.

Kun eteen tuli hankalia paikkoja niihin jäätiin opettelemaan. Ajeltiin muutamaan kertaan ja onhan se asioiden kertaus hyvä keino oppia. Ope oli erittäin hyvä, hän katsoi ja opasti ja kannusti oikeaan suoritukseen oikein kiitettävällä tavalla. Harjoiteltiin ylämäkitekniikkaa ja taktiikkaa ja samoin alamäkiä. Juurakkoista ja kivikkoista pätkää, mutkia ja ajolinjoja. 

Yritettiin etsiä ylämäkiä ja alamäkiä mutta kun Porissa ollaan piti tyytyä niihin mitä löytyi. Toki ne olivat erittäin hyviä mäkiä harjoitteluun, ei olisi tarvinnut olla yhtää isompia. Riittävästi löytyi haastetta. Opettaja kyllä ihmetteli missä ne mäet ovat...

 

 

Kiva kohta oli pieni pätkä jossa päästiin ajamaan ympyrää jatkuvalla kierteellä ja siinä treenattiin mm. suoria ajolinjoja. Tarkoitus oli siis mennä suoraan, ei mutkitella puolelta toiselle. Rohkeasti kivien ja juurien yli. Polun varrella olikin yksi sopivan pieni, tai toisaalta iso, hankala kivi jonka ylimenoa harjoiteltiin. No minä jäin kyllä pariin otteeseen siihen aina jumiin kun ei ilmeisesti ollut tarpeeksi vauhtia. Rohkeesti vaan pitäisi mennä, ottaa kunnon vauhti ja suunnata suoraa ajolinjaa eteenpäin.

Opein ainakin sen että vauhtia pitää olla riittävästi, mennä rohkeasti ja rennolla otteella. Jarruja ei tarvitse käyttää vaan mennä vaan eteenpäin. Yhdessä kohtaa kyllä huomasin miten käy jos ei ole sormet jarruilla valmiina. Siis pari sormea pitää olla koko ajan valmiudessa mutta kuitenkin pitää olla varovainen ettei väärässä paikassa jarruttele.

Jossain vaiheessa oli vähän pidempi siirtymäpätkä kun lähdettiin kohti Susisuota. Sinne mentäessä oli mukavaa polkua. Yksi pitempi loiva alamäki oli tosi tekninen joten siinä sai olla kieli keskellä suuta ja välillä meno tyssäsi johonkin kiveen tai juurakkoon. Sitten vaan taas vauhti päälle ja eteenpäin.
Välillä aina kokoonnuttiin yhteen ja odoteltiin että kaikki pysyvät mukana letkassa.

Kaikilla oli myös eväät mukana joten puolilta päivin pysättiin pienelle paussille jotta saatiin reput keventymään. Kyllähän metsässä ruoka maistui. 

Loppupäivästä päästiinkiin treenaamaan pieneen alamäkeen, tosi kivinen kohta. Siinä kohtaa heti ensimmäisellä kerralla pysäytin pyörän ja talutin sen alas. Mäki oli siis erittäin pieni mutta jyrkkä ja kivinen. Siihen jäätiin myös harjoittelemaan oikeaa ajotekniikkaa. Ajolinjan piti olla suora, vauhtia tarpeeksi että pääsee ensimmäiselle nyppylän laelle ja sitten suoraan kiven yli ajolinjaa seuraten loppuun asti. Helppoa.

Seuraavalla yrittämällä mulla loppui vauhti liian aikaisin joten lähdin takaisinpäin saadakseni vauhtia niin että pääsen perille asti.

Uusi yritys. Perttu kannusti ja ohjasi oikealle ajolinjalle. Hurraa, pääsin kuin pääsinkin kiven yli. No, sitten tapahtui jotain, pyörä pysähtyi siihen ja minä lensin sarvien yli että hups vaan. Ajolinja meni liian sivuun ja en ole varma käytinkö jarruja koska pyörä pysäsi kuin seinään. Tai sitten oli edessä sopiva kivi. Löysin siis itseni pienen kuusen juurelta. En ihan suoraan lentänyt eteenpäin vaan onneksi siinä kohtaa oli pieni kuusi johon kapsahdin.

Taisi olla hurjan näköistä muiden ilmeistä päätellen. Onneksi lensin vähän sivuttain polun varrella olevan pienen kuusen juureen. Se vähän pehmensi iskuja. Hetken kuulostelin olotilaa, korvan juuressa tykytti mutta ei päässä, onneksi...lonkkaan oli tullut osumaa mutta ei tuntunut isommin muualla. Olo vähän hutera varmaan enemmän pelästymisestä. Istuin hetken kannon nokassa ja keräilin itseäni. Kaikki raajat kuitenkin toimivat normaalisti. Siitä kun lähdettiin jatkamaan matkaa niin jalkakin vielä nousi heittämällä pyörän selkään.

Päivä rupesi siinä vaiheessa jo hämärtymään joten matkaa piti jatkaa että päästäisiin sieltä poiskin ennen pimeää.
Matkan varrella toki vielä opeteltiin esim. liukkaan puun ylitystä. Kaatuneita puunrunkoja tuolla metsässä kyllä on pitkin poikin poluilla tosi paljon.

Eihän siinä kauankaan mennyt kun oltiin takaisin lähtöpaikalla. Siellä vähän banaania poskeen ja fillareiden pakkaamista autonperään. Kotona piti vielä pestäkin isoimmat kurat niistä pois.













Nyt pari päivää jälkeenpäin on mustelmia ilmaantunut pitkin poikin kroppaa, lonkassa vähän isompi jälki, korvanlehdessä pari naarmua mutta ei onneksi isompia haavereita jäänyt. Luut ehjinä joten tuli todettua ettei ole osteoporoosiakaan vielä tiedossa. Sunnuntain treenit jätin suosiolla väliin, vaikka illalla kävin kokeilemassa pientä juoksua. Kilometrejä 4 ja aikaa meni 35 minsaa. Hyvin sujui ainakin tuollainen hidas hölkkä.

Päivän saldona muuten oli kaksikin kaatumista, onneksi molemmissa jäätiin pelkkien mustelmien tasoille. Pitää muistaa että varusteet on oltava kunnossa, turvallisuus ennen kaikkea. Aina ei varovaisuudellakaan ole isoa merkitystä sillä silti saattaa tulla yllätyksellisiä kaatumisia. Hienoa että on mahdollisuus osallistua tällaisille reissuille jossa on asiantuntevaa opetusta ja tietenkin paljon muitakin innostuneita. Maastossa on mahtavaa fillaroida välillä yksikseen ja välillä ryhmässä. Porukalla aina on turvallisempaa, varsinkin jos jotain sattuu matkan varrella,

Lihaskipua on ilmaantunut jonkin verran ja veikkaan ettei ne kaikki johdu tuosta kaatumisesta. Koko päivä, 5-6 tuntia maastossa, kilometrejä ei tullut kuin vähän päälle 20 mutta kroppaa on käytetty koko päivän joten kait se jossain pitää tuntuakin.

Mistä niitä endorfiinejä oikein saa

Satunnaisesti varmaan monella liikkujalla on aina joskus motivaatio hukassa. Treenata pitäisi ja on jopa kalenteriin merkattu milloin mitäkin pitäisi tehdä. Aina sekään ei toimi. On kiire, huono keli, huono päivä, huono olo, laiskottaa...ei ole kaveria kenen kanssa lähtisi lenkille jne.

Kun joskus treenasin ensimmäiselle maratonilleni, etsin huolella netistä itselle sopivan ohjelman ja sitä tuli hyvin noudatettua. Seuraavalla kerralla siitä ei tullut enään mitään. Suhtaudun ohjelmiin jokatapauksessa rennosti, tehdä pitää mutta pitää myös tehdä muutoksia jos siltä tuntuu. Kelikin ratkaisee joskus, pitkän lenkin voi kurjalla säällä lyhentää tai siirtää toiseen päivään. Tai jos vaan muuten on liian tiukka aikataulu tai eipä sitten juuri sinä päivänä nappaa. Kun tekee itselleen stressin kalenteriin merkatuista treeneistä, ei todellakaan lähde liikkeelle kuin hampaat irvessä. Silloin pitää jo pitääkin vaikka viikon tauko tarpeen vaatiessa. Tai edes muutaman päivän.

Kun on kaveri jonka kanssa sopii lenkille lähdöt tai muut treenit, ei olekaan niin helppoa luistaa kun on jonkun kanssa treffit sovittuna.Usein käykin niin että toista väsyttää mutta toinen innosta puhkuen vetää mukanaan, lopulta molemmat on tyytyväisiä. Huonon päivän kohdalla on tosi helppoa olla lähtemättä. Muutamia kertoja kun on juuri noista syistä jahkaillut ja pähkäillyt liian kauan lähteekö ulos vai ei. Yhtäkkiä onkin jo ilta taikka alkaa vesisade niin todella harmittaa ettei lähtenytkään. Välillä taas on ihan hyvä että ei ole sopinut kellonaikoja niin voi kipaista lenkille juuri silloin kun oma aikataulu antaa myöden.

Olen yrittänyt jotain lenkkejä tehdä aamuisin ennen töihin menoa. Uimatreenit on myös mukava tehdä aamulla. Senkin pitää jo illalla päättää lähteekö vai ei ja myönnän että siltikin sitä jahkailee aamulla että viittisköhän kuitenkaan. Aamutreenissä on se hyvä puoli että silloin on päivän treenit tehty ja kotona ehtii illalla puuhastella jotain muutakin. En todellakaan ole mikään aamuvirkku mutta aamutreenin jälkeen olo on kyllä paljon virkeämpi, mieli varsinkin.

Hyvä keino saada lisää intoa on hakea treenikavereita jostain ryhmästä. Ryhmäliikuntatunneilla on paljon jumppaajia yhdessä mutta se ei silti ole sellaista ryhmähenkeä mikä saa ylös soffalta silloin kun sinne uppoutuisi. Toki kun on hyvä jumppa tiedossa ja mainiot vetäjät niin aivan varmasti lähtee tunnille.

Olen nyt parisen kuukautta ollut treeniryhmässä jossa on pitkälti toistakymmentä wannabe-urheilijaa. Mahtava ryhmä joka tosiaan innostaa uusille leveleille. Valkku ohimennen mainitsi saavansa meistä endorfiinejä ja niinhän se on. Me kaikki valmentajaa myöten innostamme ja kannustamme toinen toisiamme. Uskon että kaikki saavat endorfiinejä ryhmätunneillamme, juoksulenkeillämme sekä tuolla somessa ja watsappi-ryhmässämme. Meitä on eritasoisia liikkujia, kaikilla on omat tavoitteensa ja tahtonsa kehittyä. Luulisin että miltei jokainen on itsensä jo ylittänyt jollain osa-alueella. Kaikkien naamalla näkyy vain tyytyväisiä ilmeitä.

 

Tuntuu hyvältä kun voi kannustaa kaveria vaikka sellaisessa jutussa mikä itselle on tutumpaa ja samoin saada kannustuksia itse, kun on saavuttanut jotain uutta.

Vaikka nyt noudatankin ihan itselle räätälöityä treeniohjelmaa ja teen treenit pääasiassa yksin, ja kun niistä välillä tulee kerrottua esim. watsappiryhmässämme, josta saa kaikenlaista, kannustavaa kommenttia niin se on hienoa. Samoin siellä tulee tsempattua muitakin, joten mielestäni se tuo potkua treeneihin. Meillä on kolme kertaa viikossa yhteistreenejä ja niissä varsinkin luodaan sitä yhteishenkeä.

Minusta onkin tärkeää tuo vuorovaikutus, vaikka jokainen ollaankin omilla tasoillaan, silti tuo yhdessätekeminen kannustaa ja antaa puolin toisin niitä hyvänolon tunteita, endorfiinejä.

Endorfiinejä ei siis tarvitse etsiä esim. pitkistä lenkeistä, joissa pääsee flow-tilaan, vaan niitä saa ihan pienistäkin asioista.

Tänään kävin hakemassa niitä hyvänolon tunteita pikältä metsälenkiltä. Kaveriksi sain Leenan treeniryhmästämme. Syksyisen kirpakka keli ja auringonpaiste. Aika upea aamunaloitus.

Maastopyöräilyä TourDePorissa

Lunki retkiryhmä ja Tour De Pori. Eihän se nyt niin rauhallista menoa ollut ollenkaan mitä saattaisi luulla. Juurikin sopivaa minun tasoiselle maastopyöräilijälle. Mielestäni meno oli ihan riittävän reipasta, maisemia ehti vilkuilla vain sivusilmällä. Valitettavasti kuvia ei letkassa ehtinyt ottamaan vaikka maisemat olivat aivan upeita, syksyisiä ruskansävyjä pitkin polkujen reunamia. 

Lähtö oli Porin maauimalasta. Ryhmiä oli useita mistä oli valinnan voinut aikaisemmin jo tehdä. Matkoja löytyi erilaisten vaatimustasojen mukaisesti. Me olimme perheen voimin liikkeellä, minä ja esikoinen ja kuopus. Niemen Lenkkiryhmä. Poika valitsi kaikkein teknisimmän letkan ja tytär vähän vähemmän teknisen ja minä sitten kaikkein helpoimman.

Yhteensä pyöräilijöitä oli n. 180. Erilaisia ryhmiä oli 7, jokaiseen makuun varmaan löytyi sopiva.

Niemen Lenkkiryhmä

Minun valitsemassa ryhmässä oli n. 25 maastopyöräilijää, oli fättiä ja tavallista maastopyörää. Lunki retkiryhmä lähti jonossa kohti Meri-Poria. Suunniteltu tauko olisi Teboililla, pari pientä pysähdystä oli myös matkalla. Etukäteen suunniteltu aikataulu piti hyvin paikkansa, matkaksi tuli 50 km ja aikaa meni kahvittelutauko poislukien hippasen yli 4 tuntia. 

Paluumatka tultiin pääosin eri reittiä. Keli oli poikkeuksellisen hieno lokakuulle, pientä pilveä ja lämpötila reippaasti yli normi syyskelin. Maikkalan mittari näytti reissun loppuessa +16 astetta. Vaatetta oli sopivasti, onneksi ei aurinko paistanut sillä silloin olisi ollut tukalan lämmin.

Reitti oli suhteellisen helppoa, oli soratietä ja vähän asfalttiteitäkin, pyöräteitä jne. Suurimmaksi osaksi mentiin metsässä polkuja ja pieniä metsäteitä, teknistäkin pätkää löytyi ihan mielestäni sopivasti, kivikkoa, juurakkoa jne.

 

Mukana oli monentasoista pyöräilijää ja letkassa matkanteko sujui hyvin, ketään ei moittinut tai harmitellut jos jossain vaiheessa tuli kovin pysähdyksiä teknisestä alustasta johtuen.

Valitsin tuon reitin jo senkin vuoksi että löytäisin hyviä reittejä akselilla Yyteri-Pori. Olihan tuolla reitillä paljon tuttujakin polkuja mutta myös yllätyin kun varsinkin takaisin tullessa oli aivan outoa maisemaa. Tietenkin kun uusille paikoille ilmestyi oudoista paikoista, kuten ennenkokemattomilta poluilta, niin eihän ne tutuilta tuntuneet. Kunnes matka jatkui ja tajusikin missäpäin ollaan.

Maikkalasta lähdettiin kohti Paratiisinmäkeä, Tuorsniemi-Leppäkorpi-Pietniemi-Paarnoori-Uusiniitty-Preiviiki-Mooskeri-Riitasarka-Huhtala ja sieltä Tepparille tauolle. Puolen tunnin paussin jälkeen jatkettiin taas uusin energioin. Nyt mentiin kakkostien toiselle puolelle, kohti Pihlavaa, Rieskala-Enäjärvi-Kyläsaari-Uusinitty. Sitten takaisin tien toiselle puolelle, Paarnoori-Pietniemi-Vähärauma-Musa-maikkala. 

Viime vuonna reissun jälkeen oli takalisto todella kärsinyt ! Nyt ei tullut sellaisia seuraamuksia ollenkaan, varmaankin auttoi myös pyörän uusittu satula.

Maikkalassa oli tarjolla lämmintä

ruokaa, kinkkukiusausta ja kaffetta päälle. 

Kyllä maistui. Sen jälkeen pestiin pyöristä 

isoimmat kurat pois. Kunnon letkulla 

suihkutettiin koko fillari, 

viime vuonna sai samalla kertaa pestä itse 

ajajakin. 

Nyt ei ollut ollenkaan niin kuraista menoa 

joten pyöräkin oli suht hyvässä kunnossa.

Sitten saunaan. 

Uimaankin olisi ollut mahdollisuus. 

Jätin simmarit kotiin ettei ketään vaan 

pääsisi yllyttämään! 

Saunan lauteilla istuminenkin oli 

kyllä hienoa, 

löylyt on komiat maauimalassa.

Tapahtumasta löytyy infoa Porin Tarmon sivuilta ja FB;stä. Ensi vuonna mukaan, TDP on todellakin matalan kynnyksen tapahtuma, ensikertalaisena minäkin siellä oli viimevuonna, takana 3 maastopyöräilykertaa ja hyvin selvisin.

Pyöräilypäivän jälkeen jätin sunnuntaiaamun pitkän juoksulenkin väliin ja menin vasta illalla 1,5 tunnin spinniin. Hyvin siellä vielä jaksoi, ainakin jalkojen puolesta...

Mennään metsään

Treenikalenteria on noudatettu mahdollisuuksien mukaan. Nyt lauantaina kylläkin vaihdoin uintitreenit maastopyöräilyyn. Tyttären kanssa aamulenkillä Yyterin maastoissa, 17 km ja pari tuntia. Suunnattiin ihan rennolla menolla kohti Huhtalaa ja Leveäkarin lintutornia. Sinne ei ihan perille asti fillaroimalla pääse, kapeita ja välillä huonokuntoisia pitkoksia. Joten siis nytkin edettiin välillä pyöritellen, välillä taluttaen ja välillä jotenkuten edetessä kohti lintutornia. Taskussa poltteli yksi twix-patukka evääksi ! Vesi oli kuitenkin niin korkealla että päädyttiin palaamaan takaisinpäin, ennen mahdollisia kahluureissuja.

                                                                                                                                                                                                                                                                           

Twix syötiin sitten paluumatkalla pellonreunassa.

Mahtava aamulenkki taas lähimetsissä.

Olen huomannut että usein huomaamattaan löytää itsensä metsästä. Koiran kanssa suunnataan suoraan metsäpoluille, sillä silloin Martta pääsee irti hihnasta ja molemminpuolin lenkki on paljon mielekkäämpi.

Myös juoksutreenit teen mieluummin metsäpoluilla ja pikkuteillä. Niitähän Yyterissä riittää. Viime viikonlopun pitkikselle Yyteriin sain seuraa kaverista joten pitkis meni taas mukavasti metsäpoluilla. Tänä viikonloppunakin vein juoksukamut metsään. Vaihteeksi Porin metsään.

Pitkä pk-lenkki sujui mukavasti rupatellen kun kiersi maastolenkin kahteen kertaan. 130 keskisykkeellä 15 km ja 1,55 min.

Metsästä ei vaan saa tarpeekseen, miten silmä lepääkään puissa, varvikoissa ja etenkin näin syksyllä yllättävistä väriläiskistä kun puut vaihtavat väriään. Vihreää löytyy lukemattomia eri sävyjä, maasta ja puista ja siltä väliltä.

Myös Martta ilmiselvästi nauttii eniten siitä kun päästään metsänreunaan, polunpäähän ja hän pääsee irti hihnasta. Voi sitä riemun määrää.

Välillä on itselläkin vaikeutta pitää esim. juoksua yllä kun pitää ihastella maisemia. Samat maisemat tuntuvat joka kerta ihan uusilta. Pitäähän niitä sitten ikuistaa kamerallakin, vaikkakaan kamera ei todellakaan sitä oikeaa fiilistä tallenna. Se pitää kokea ja tuntea paikan päällä.

 

Tänä syksynä on ollut jo aikamonta syysmyrskyä. Metsässä tulee yllättävissä paikoissa eteen kaatuneita puita. Paljon niitä on jo siirretty pois tieltä mutta kyllä niitä silti saattaa eteen jossain kaukaisemmalla polulla tupsahdella.

 

Ylellä oli parin viikon kampanja, 24.9.-7.10. Siinä laskettiin paljonko Suomessa kertyi metsäkäyntejä, huikeat 775 996 kertaa. Minäkin tuona aikana piipahdin metsässä useita ketoja. Koiran kanssa, juoksemassa, maastopyöräilemässä, kävelemässä...

Metsässä liikkujan on hyvä tietää esim. mitä jokamiehenoikeudet pitää sisällään. Saat liikkua ja marjastaa ja sienestää mutta paljon pitää ottaa myös huomioon mitä metsässä ei saa tehdä.

Ylen sivuilla kerrotaan miksi laskemme luontokäyntejä Mennään metsään-kampanjassa.

Sunnuntain puolimaraton

Hanna, Taru, Kirsi pienellä lenkillä,
kuvasta kiitos Ellulle

Hommasin siis itselleni säännöllisen treenikalenterin keväälle asti. Taas on tarkoituksenmukaista harjoittelua. Ei pelkkää juoksua vaikkakin se on se pääasia, myös lihaskuntoharjoittelua, spinningiä, uintia yms. Joten kivaa tiedossa...

Ensimmäinen syksyn yhteistreeni oli ihan perinteisesti jumppaa. Alkuun lähdettiin mittarimadolla. Puuttumatta puuttuviin lihaksiin tossut liukuivat alta pois. Eihän se sitä liikettä siis helpottanut. Samoin kävi mm. sivulankussa, pitoa ei ollut kun tossut eivät pitäneet.

Niin, sitä joutui siis taas kenkäkaupoille. Nyt kaapissa on ensimmäiset mizunot. Päädyin sisäpelitossuihin sillä niiden ei pitäisi olla liukkaat, löysin onneksi kerrankin edulliset tossut. Tuntuu että kaappi pursuaa juoksutossuja. Onneksi spinning sujui vanhoilla kengillä, ei tarvi sinne hommata erikseen uusia. Spinni on minulle ihan uusi juttu ja tykkäsin kovasti. Siinä voi heittää aivot narikkaan, mennä hemmetin hyvän musan tahdissa käskyjä kuunnellen. 

Viime sunnuntai olikin supersunnuntai, aamulla pitkä lenkki ja illalla vielä spinni päälle. Aamun pk lenkki oli hyvä, ei ihan niin kevyt kuin piti. Keskivauhti 6,23 ja matkaksi 21,56 km. Keskisyke 143. Spinnissä sykkeet pysyi matalana vaikka hiki virtasi, sykkeet 106/135.  Maanantaina lähdin vaihteeksi maastopyöräilemään. Tarkoituksella ihan kevyesti, pääosin helppoa maastoa mutta toki muutama tekninenkin pätkä. Pyöräilyä tuli 1,35 tuntia keskisyke 100 ja kilometrejä 17,8.

Tiistaina jo ihan normi pk-lenkki. Tunnin verran keskarina 124. Keskiviikkona liikkuvuustreeniä salilla. Erinomaisia liikkeitä. Torstai piti olla lepopäivä mutta siirsin siihen perjantain vedot. 4 x 1 km. Alkuun ja loppuun peekoota. Treenin pituudeksi tuli 9,2 km ja 60 min. Vedot 4,59/5,14/5,22/5,07. Hyvä treeni.

Perjantaina lepopäivä ja lauantaina ensimmäinen uintitreeni! Se vähän aiheutti perhosia vatsaan etukäteen, jostain syystä. Siinä mentiin epämukavuusalueelle mutta lopulta tietenkin turhaan jännitin, ihan hyvin meni ja tuli vähän käsi- ja potkutekniikkaa treenattua. Pääsin ainakin alkuun siinäkin hommassa.

Lauantaina käytiin myös tsekkaamassa kuuluisa Mauri-myrsky! Se nyt oli jo aikalailla laantunut mutta ihan hieno happihyppely merenrannalle. 

Tänään olikin vuorossa puolimaraton! Noormarkun puolikas ja Oravakymppi, järjestäjänä Noormarkun Nopsa. En olekaan ennen kyseisessä tapahtumassa ollut. Ihan kivan oloinen pikkutapahtuma. 

Treenitehtaalaisia oli muutama juoksemassa ja minä lähdin Hannan kanssa tavoitteena rento ja leppoisa lenkki kivassa syyssäässä. Seuraa saatiin Tarusta ja kolmistaan mentiiinkin sitten koko matka. Alku lähti hippasen kovaa mutta koitin seurata vauhtia ettei tulisi liian reipasta menoa. Siis ihan fiiliksellä vaan. Seurailin vauhtia ja se oli aika liki kuutta, askel tuntui ihan kevyeltä joten sillä mentiin.

Matkalla oli 4 juomapistettä joissa otin vähän juotavaa ja heitin geelinappulaa suuhun. Tasaista vauhtia. Juttuakin riitti miltei loppusuoralle asti joten vauhti oli ihan ok. Toki muutaman viimeisen kilometrin odotti koska se maali tulee ja vähän joutui keskittymään siihen menoon. Lopussa irtosi ihan pieni loppukirikin ja maaliin päästiin hyvällä ajalla. Mun aika oli 2.09.16 ja oli minun ennätysaika puolikkaalla. Keskivauhti oli 6,01 ja keskisyke 148 joten ole ihan tyytyväinen juoksuun. Rennosti se meni ilman liikaa yrittämistä, onnistunut juoksu. Kotona oli kyllä olo sellainen että kaikkensa antoi ja energiat taisi mennä pohjamutia myöten. Illan spinnin jätin väliin.

Niin, olin omassa sarjassani toinen joten sain komea pokaalin mitalin lisäksi ! Harvinaista herkkua siis...

 

Seuraavaan puolikkaaseen voisi harkita jotain täsmätreeniä...

Lappujuoksua Räpsöössä

Räpsöö Run. Pieni kylätapahtuma ilman ajanottoa ja virallisia tuloksia. Matkana 5 tai 10 kilometriä.

Olin mukana jo neljännen kerran. Tällä kertaa oli lähtöpaikkaa hieman muutettu eri paikkaan, maali oli samassa paikkaa kuin ennenkin, sama reitti joka on vaihteleva ja hyvä. Soratietä, hiekkatietä, pieniä polkuja ja ihan pikkaisen asfalttiakin. Maisemat tietenkin upeat kun Reposaaressa ollaan.

Ehkä tunnelma hieman kärsi edellisiin vuosiin nähden varsinkin lähdön kohdalla. Rannassa oltiin jotenkin enemmän keskeisellä paikalla, nyt alkuhömpät olivat Reposaari-talon pihalla. Entinen Reposaaren ala-aste, sorapiha jossa lämmittelynä kiva alkujumppa, mikä oli ihan yhtä hyvä kuin ennenkin, mainio ja pirteä vetäjä!

Tapahtuma oli pienellä porukalla järjestetty mutta sai kyllä kiitosta, kaikki tarvittava oli varmaan huomioitu. Kannustustakin oli matkan varrella ihan mukavasti, pieniä koltiaisia myöten.

Hintaan kuului sauna ja ruokailu jos halusi. Tällä kertaa en halunnut sillä meillä oli oma ryhmä koossa ja saunottiin yhden juoksukaverin pihasaunassa. Mahtavien löylyjen jälkeen sai siirtyä suoraan ruokapöytään joka oli katettu ihanaan puutarhaan. Miljöö oli kyllä niin perusräpsööläistä kuin vain voi, upeaa. Ilmassa oli ihan kesäjuhlan tunnelmia...

Olin ajatellut juoksevani ihan rennosti fiiliksillä, alkuun lähdinkin ihan varovasti kuunnellen miltä tuntuu. Juoksut on viime aikoina olleet lyhyitä ja letkeitä, ei siis mitään vauhtitreenejä. En vilkuillut mittaria matkan varrella. Seura kuitenkin imaisi mukanaan joten ihan reipasta menoa mentiin. Lämmintä oli edelleen vaikka syyskuu on menossa. Lämpötila huiteli kahdessakympissä, ei pahemmin tuullut kuin paikoitellen jossain rantaosuuksilla. Onneksi ei ihan aurinko paahtanut. Ekan kiepin aika oli n. 29 minuuttia, pieni kulaus vettä juomapisteeltä ja toiselle kierrokselle.  Luulen menneeni aika tasaista vauhtia, keskisyke 153. Kokonaismatkaksi mittarin mukaan tuli 10,2 km ja aika oli tosi hyvä, olin ihan yllättynyt vaikken edes piiskannut itsestäni kaikkea, loppuaika 58.41 ja  keskivauhti oli 5.45.

Pieni loppukirikin irtosi
kuva Maikku

Ensi talvikin sitten treenataan mahtavassa porukassa. Lähdin mukaan Treenitehtaan valmennukseen, onpahan taas puuhaa koko talveksi. Mitään varsinaista tavoitetta nyt ei ole, vielä. Suunnitelmissa pari vähän pidempää kisaa ensi kesälle mutta niitäkään ei ole vielä lukkoon lyöty.

Koitetaan vähän saada vauhtia juoksuun ja voimaa kroppaan.

Se on ainakin varmaa että seuraavat 9 kk taas treenataan tavoitteellisesti ja tosi mahtavassa porukassa. Uskon että edessä on monta hauskaa hetkeä.