Satunnaisesti varmaan monella liikkujalla on aina joskus motivaatio hukassa. Treenata pitäisi ja on jopa kalenteriin merkattu milloin mitäkin pitäisi tehdä. Aina sekään ei toimi. On kiire, huono keli, huono päivä, huono olo, laiskottaa...ei ole kaveria kenen kanssa lähtisi lenkille jne.
Kun joskus treenasin ensimmäiselle maratonilleni, etsin huolella netistä itselle sopivan ohjelman ja sitä tuli hyvin noudatettua. Seuraavalla kerralla siitä ei tullut enään mitään. Suhtaudun ohjelmiin jokatapauksessa rennosti, tehdä pitää mutta pitää myös tehdä muutoksia jos siltä tuntuu. Kelikin ratkaisee joskus, pitkän lenkin voi kurjalla säällä lyhentää tai siirtää toiseen päivään. Tai jos vaan muuten on liian tiukka aikataulu tai eipä sitten juuri sinä päivänä nappaa. Kun tekee itselleen stressin kalenteriin merkatuista treeneistä, ei todellakaan lähde liikkeelle kuin hampaat irvessä. Silloin pitää jo pitääkin vaikka viikon tauko tarpeen vaatiessa. Tai edes muutaman päivän.
Kun on kaveri jonka kanssa sopii lenkille lähdöt tai muut treenit, ei olekaan niin helppoa luistaa kun on jonkun kanssa treffit sovittuna.Usein käykin niin että toista väsyttää mutta toinen innosta puhkuen vetää mukanaan, lopulta molemmat on tyytyväisiä. Huonon päivän kohdalla on tosi helppoa olla lähtemättä. Muutamia kertoja kun on juuri noista syistä jahkaillut ja pähkäillyt liian kauan lähteekö ulos vai ei. Yhtäkkiä onkin jo ilta taikka alkaa vesisade niin todella harmittaa ettei lähtenytkään. Välillä taas on ihan hyvä että ei ole sopinut kellonaikoja niin voi kipaista lenkille juuri silloin kun oma aikataulu antaa myöden.
Hyvä keino saada lisää intoa on hakea treenikavereita jostain ryhmästä. Ryhmäliikuntatunneilla on paljon jumppaajia yhdessä mutta se ei silti ole sellaista ryhmähenkeä mikä saa ylös soffalta silloin kun sinne uppoutuisi. Toki kun on hyvä jumppa tiedossa ja mainiot vetäjät niin aivan varmasti lähtee tunnille.
Olen nyt parisen kuukautta ollut treeniryhmässä jossa on pitkälti toistakymmentä wannabe-urheilijaa. Mahtava ryhmä joka tosiaan innostaa uusille leveleille. Valkku ohimennen mainitsi saavansa meistä endorfiinejä ja niinhän se on. Me kaikki valmentajaa myöten innostamme ja kannustamme toinen toisiamme. Uskon että kaikki saavat endorfiinejä ryhmätunneillamme, juoksulenkeillämme sekä tuolla somessa ja watsappi-ryhmässämme. Meitä on eritasoisia liikkujia, kaikilla on omat tavoitteensa ja tahtonsa kehittyä. Luulisin että miltei jokainen on itsensä jo ylittänyt jollain osa-alueella. Kaikkien naamalla näkyy vain tyytyväisiä ilmeitä.
Tuntuu hyvältä kun voi kannustaa kaveria vaikka sellaisessa jutussa mikä itselle on tutumpaa ja samoin saada kannustuksia itse, kun on saavuttanut jotain uutta.
Vaikka nyt noudatankin ihan itselle räätälöityä treeniohjelmaa ja teen treenit pääasiassa yksin, ja kun niistä välillä tulee kerrottua esim. watsappiryhmässämme, josta saa kaikenlaista, kannustavaa kommenttia niin se on hienoa. Samoin siellä tulee tsempattua muitakin, joten mielestäni se tuo potkua treeneihin. Meillä on kolme kertaa viikossa yhteistreenejä ja niissä varsinkin luodaan sitä yhteishenkeä.
Minusta onkin tärkeää tuo vuorovaikutus, vaikka jokainen ollaankin omilla tasoillaan, silti tuo yhdessätekeminen kannustaa ja antaa puolin toisin niitä hyvänolon tunteita, endorfiinejä.
Endorfiinejä ei siis tarvitse etsiä esim. pitkistä lenkeistä, joissa pääsee flow-tilaan, vaan niitä saa ihan pienistäkin asioista.
Tänään kävin hakemassa niitä hyvänolon tunteita pikältä metsälenkiltä. Kaveriksi sain Leenan treeniryhmästämme. Syksyisen kirpakka keli ja auringonpaiste. Aika upea aamunaloitus.
Kommentit
Lähetä kommentti